tiistai 17. lokakuuta 2017

Syyshommia pihalla

Sunnuntainen aurinkoinen päivä sai minut pihalle nauttimaan auringosta ja haravan varteen heilumaan, vaikka tiesinkin, että homma on käytännössä ihan turhaa, sillä puissa on vielä jonkin verran lehtiä, joiden on hyvä antaa rauhassa pudota kaikkien pois ennen haravahommien aloittamista. Teki vain mieli raitista syysilmaa ja rangalle liikettä, ja siihenhän haravointi on oikein mainio askare.

Vaikka Helsingissä on ollut vielä kohtalaisen lämmin ja yrttitarha on pärjännyt vielä ihan hyvin, niin päätin kuitenkin laittaa keittiön ikkunalla sijaitsevan yrttitarhan "talviteloille" (lue: korjata viimeiset yrtit ja heittää jämät kompostiin) ja istuttaa tilalle talvikukat.

Talvea kestävissä kukissa valinnanvara on käytännössä Callunaa ja kellokanervaa. Se ei suinkaan minua haittaa, sillä molemmat on mielestäni superkauniita. Niin kauniita, etten osannut päättää kumpia otan taimikaupassa piipahtaessani, saati että minkä värisiä callunoita haluaisin. Päädyinkin ostamaan callunaa kolmessa eri värissä ja vielä kellokanervia päälle.


Kolmiväriset callunat päätyivät ikkunapuutarhaan.


Kellokanervan taas istutin roikkuruukkuun ja laitoin ulko-oven pieleen ilahduttamaan minua ja naapureita.


Pihan viljelyslaatikotkin laitoin vihdoin talviteloille. Olen isomman sadonkorjuun jo tehnyt, mutta salkopapu pukkasi vielä yhden pienen satsin papua, jotka nyt keräsin talteen. Sen jälkeen papu koki kohtalonsa ja päätyi juurinen kompostiin. Salaattien juuret nyhdin irti. Sileälehtisen persiljan korjasin talteen ja päädyin pakastamaan, kun sitä tuli sen verran paljon. Persiljan juuret saivat jäädä laatikkoon, koska pitäisi olla monivuotinen kasvi. Katsotaan lähteekö se keväällä kasvamaan vai istutanko uusia.


Yrttitarhasta tuli niin reilu satsi rosmariinia, etten enää (jo kuivattujen) lisäksi tarvitse itse yhtään. Meillä on onneksi talon facebook-ryhmä, johon postasin naapureille, että haluaako joku rosmariinia satsin. Tämä kasa päätyikin kahdelle naapurille jaettuna käyttöön, toiselta sain vielä vastalahjaksi säkillisen maa-artisokkaa hänen kasvimaaltaan. Hyvä vaihtokauppa!


Meillä on parin viikon päästä talon pihatalkoot, jolloin kannamme pihakalusteet sisälle talvivarastoon. Sitten alkaakin pihakausi tältä vuodelta olla siinä. Ikävä tulee ihanaa pihaamme talven ajaksi. Onneksi ensi keväänä se taas alkaa, ja odotus ei yleensä ole kuin puoli vuotta.