lauantai 13. helmikuuta 2016

Uutta keittiössä

 
Keittiöni kaappien vetimet ovat asuntoni edellisten asukkaiden valintoja. Ne ovat kuulemma tuliaiset maailman matkoiltaan - aidot posliiniset vetimet messinkisillä yksityiskohdilla. Ihan kivat, mutta kaipailin vähän jotain uudistusta kaappeihin. En vain oikein tienyt minkälaiset uudet vetimet olisivat kivat - varsinkin kun en halunnut tehdä uusia reikiä kaapinoviin. Olin päättänyt pitäytyä vetimissä, jotka käyvät tuohon olemassaolevaan yhteen reikään.

Olen viettänyt pitkät hetket Pinterestissä etsien insipiraatiokuvia (ihanista) nahkaisista vetimistä. Suunnittelin meneväni suutarin pakeille ja pyytäväni suutaria leikkaamaan minulle konjakin värisestä kauniisti käytössä patinoituvasta nahkasta sopivia suikaleita, joista sitten kauniilla helalla tuunaisin alla olevan näköisen uuden vetimen. (Pinterest ja netti on täynnä aivan ihania kuvia juuri samankaltaisista keittiöistä, kuin mitä minulla tuollaisilla ihanilla nahkavetimillä ja olin jo inspiroitunut ja innostunut aiheesta).

Tällaiseen nahkaiseen ratkaisuun olin kovasti keittiössäni päätymässä vetimien osalta

Kuitenkin sattuma tuli eteen. Bongasin asuinalueeni Fb-kirpparilta ilmoituksen, jossa myyjä myi mummonsa vintiltä löytyneitä vanhoja messinkisiä vetimiä ison satsin aivan pilkkahintaan. Niihin muodostui aivan mielettömän pitkä jono, mutta minä olin nopein. Kävin hakemassa satsin kotiin ja mallailin sitä keittiön oviin.

Kierrätyslöytönä löytynyt satsi vetimiä


Oikella vanha, posillininen vetonuppi, vasemmalla mallauksessa "uudet", vaikkakin todellisuudessa hyvin vanhat messinkiset nupit.
Keittiössäni oli valmiiksi vetolaatikoissa messinkiset vetimet, jotka mielestäni jotenkin kauhean hyvin sopivat keittiöni henkeen. Innoistuin nyt korvaamaan loputkin vetimet messinkisiksi.




Kiillotin vetimet ennen paikalleen ruuvaamista. Mietin kiillottamista pitkään ja ajattelin ensin, että laittaisin vetimet patinoituneena paikalleen, mutta sitten päädyin kuitenkin kiillotukseen. Ihan varmasti vetimet tuosta taas käytössä tummuvat, niin kiillotus oli hyvä ja helppo tehdä tässä välissä, kun vetimet olivat vielä irrallaan.

Vedin ennen kiillotusoperaatiota
Nyt on keittiössä vähän lisää uudistettu ilme. Ensimmäinen uudistus oli, kun uusin ruokapöydän tuolit wieniläistuoleiksi muutama viikko sitten. Dramaattinen muutos tämä ei ole, mutta ihan virkistävä.

Uudet vetimet paikalleen ruuvailtuna



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti