Purtilo

Harvemmin sitä enää SPR:n Kontista mitään varsinaisia löytöjä löytää. Hinnoittelu on ainakin pääkaupunkiseudulla ihan karannut käsistä ja kaikki vähääkään hienompi retro-design on nostettu vitriinikaappeihin ja kylkeen on lätkäisty antiikkiliikkeen hinta ja tieto desingeristä ja suunnitteluvuodesta.

Joskus menee vielä kuitenkin Kontin desing-tietoisilta hinnoittelijoilta jotain ohi. Pysähdyin viime viikolla lasihyllyn eteen, kun siellä tönötti niin kaunislinjainen ruskea lasi. Nostin sen ylös ja huomasin, että purkin alle oli aseteltu puualusta. "2 osaa - 4 euroa", sanoi hintalappu. Nyt ei ihan antiikkikaupan hintoja kolkutella, sieltä kannellisen version saa jotakuinkin kymmenkertaiseen hintaan.

Eivät ilmeisesti olleet hoksanneet, että kyseessä on Kaj Franckin "Purtilo". Purtilo on lasinen purkki, jonka puista osaa voi pitää joko kantena tai purkin alustana. Kantena se minun silmääni miellyttää.

Purtilo-sarja tuli tuotantoon vuonna 1975. Se oli viimeinen suuri sarja, jonka Franck Nuutajärvelle suunnitteli ja jäi sitten eläkkeelle seuraavana vuonna. Sarjaa valmistettiin kirkkaana, vihreänä ja ruskeana. Sarja on aivan mielettömän kaunis (googlaa vaikka kuvahaulla "Franck Purtilo", niin näet sarjan kauneuden) ja jokaikinen koko ja väri kelpaisi minun kotiini. Voi kun näitä löytyisi joskus enemmän.

Jos viettäisin joulun kotona, tähän purkkiin tulisi jotain jouluherkkuja - vaikka marmeladeja. Koska en vietä joulua kotona, niin purkki jää tänne odottamaan kun minä ja marmeladit suuntaamme kohti Kaakkois-Suomea.

Joulupuu on rakennettu

Koti on saanut jouluilmeensä, kun koristelin joulukuusen olohuoneeseen. En ole kummoinen kodin joulukoristelija, omistan ihan muutamat koristeet ja ne saavat riittää. Tämä ei johdu mistään inhosta joulua kohtaan - joulu on mielestäni ihana juhla pimeän kauden keskellä - vaan ehkä enemmänkin siitä, että oma jouluni nojaa johonkin muuhun kuin joulukoristeltuun kotiin. Ja siihen, että en halua kotiini tavaraa, jota pidetään esillä 2 viikkoa ja sitten seuraavat 50 viikkoa meneekin laatikossa odottamassa ensi vuotta.

Joulukuusesta olen kuitenkin haaveillut pitkän aikaa. "Oikeaa" isoa joulukuusta ei tietenkään ole mitenkään mahdollista tai järkevää pieneen kotiin survoa, mutta olen keksinyt luovasti ratkaisuja pienen kodin joulukuusen sijaiseksi. Eräänä vuona joulukuusen virkaa kodissani näytteli koruteline, johon nostelin muutaman koristeen jouluksi näkyviin. Viime vuonna ostin pienen pöytäsypressin, jonka koristelin valoilla.

Tänä vuonna hankin ihkaoikean joulukuusen, joskin minikokoisena. Satuin kävelemään viikolla joulukuusikauppiaan ohi. Pysähdyin ex-tempore kysäisemään mikä on pienin kuusi, joka hänellä on. Ilokseni pienin kuusi todellakin minikokoinen - pulloon tai maljakkoon sujautettava kuusenlatva. Nappasin viiden euron kuusenlatvan kauppiaalta mukaani hoito-ohjeiden kanssa (pihkatappi tulee näinkin pienessä kuusessa myös sahata pois ja kuusen tulee saada vettä koko ajan).

Kuusi kainalossa kotimatkalla pistäydyin vielä SPR:n Kontissa, josta 4 euron hintaan otin mukaani ison ja raskaan vanhan ruskean apteekkipullon kuusen jalaksi. Varmaan joku viinipullokin tässä voisi toimia, mutta riskinä on liian kiikkerä joulukuusi. Ei olisi kivaa, jos koristeltu joulukuusi rojahtaa lattialle - edes minikokoisena. Ja tuo ruskea pullo on mielestäni kaunis ratkaisu.

Näistä aineksista syntyikin sitten tähänastisen joulukuusihistoriani taidonnäyte - täydellinen pienen kodin joulukuusi. Pikkuruinen kuusenlatva työnnettynä apteekkipulloon ja koristeltuna valonauhalla ja joulukoristeilla.

Kuusen koristeeksi laitoin muutaman omistamani vanhan kuusenpallon sekä lasisia lumihiutalekoristeita. Puiset pikkutatit ovat mielestäni aivan käsittämättömän söpöjä. Ne ovat löytö Clas Ohlsonilta, tämän vuoden mallistoa. Jotenkin kaiken joulun muovisuuden keskellä pienet puiset tattikoristeet sulattivat sydämeni ja ostin niitä joulukuustani koristamaan. Luontoteemainen joulukuusestani tuli kun oksilla roikkuu sieniä ja lumihiutaleita ja muutama pallo. Pallojen sijaan olisin ottanut mielelläni muutaman olkikävyn, mutta sellaisia minulla ei ole. Pallot saavat nyt toimia käpyjen markkeerajana.

Kuusen nostin taannoiselle kierrätyslöydölleni - hauskalle tarjoitinpöydälle. Kuusen juureen pääsi rakkain joulukoristeeni - isotädiltä peritty tonttu, joka opiskeluaikana oli monta vuotta ainoa joulukoriste, jonka omistan. Viereen nostin perinteisen olkipukin, jonka joskus olen käärinyt opiskeluaikoina esiin pikkujoulupaketista.

Tällainen joulutunnelma Käpylän pikkukodissa. Koristeletteko te kotejanne jouluksi?

Ihonhoidon ihmesieni

Olen tasapainoillut ongelmaihon kanssa jo jokusen vuoden. Teini-iän porskutin lähes ongelmattomalla iholla. Aknetaipumus tuli esiin kolmenkympin kynnyksellä. Tämänpäiväisen Hesarin mukaan aikuisiän akne on todella yleinen. Ainakin minun leukapieliäni se vaivaa säännöllisesti, onneksi aika lievänä, mutta vaivaa kuitenkin.

Ongelmaiho vaatii kiinnittämään huomiota ihonhoitorutiineihin. Minulla se tarkoittaa mm. säännöllistä kosmetologilla käyntiä (3-4 kertaa vuodessa) sekä huolella valittuja ihonhoitotuotteita ja -rutiineja.

Innoistuin ottamaan kokeiluun konjac-ihonpuhdistussienen. Tämä on jälleen kerran löytö sieltä Ruohonjuuren hyllynpenkomareissulta.

Tämä pulleroinen sieni on tarkoitettu kuivalle, herkälle ja myös allergiaan taipuvalle iholle. Juurikin minun ihoni, ainakin kuiva ja herkkä sopii kuvaamaan sitä hyvin.

Kasvojenpesusieni on pehmeä ja hellävarainen, pH: ta tasapainottava ja luonnollisesti syväpuhdistava, joka uudistaa, kuorii ja heleyttää ihoa hellävaraisesti.  Sieni on tehty Konjac-kasvin juuresta ja 100 % luonnontuote.

Omaan versiooni on lisätty Aloe Veraa tehostamaan sen rauhoittavaa ja kosteuttavaa vaikutusta. Sienen hoitavat ainesosat sitovat kosteuden ihoon ja auttavat sitä suojautumaan ulkoisilta ärsykkeiltä. Aloe -sieni myös puhdistaa meikin, lian, talin ja epäpuhtaudet hellävaraisesti. Meikinpuhdistuksessa sieneen voi lisätä pesuainetta ja näin ainakin itse olen tehnyt iltaisin. Aamulla pyöräytän ihon puhtaaksi pelkän sienen avulla.

Ruohonjuuren sivuilta löytyy sienen käyttöohjeet:

• Kostuta sieni aina hyvin ennen käyttöä. Upota se lämpimään veteen ja anna kostua kokonaan (muutama minuutti). Puristele sientä muutaman kerran.
• Purista ylimääräinen vesi pois kämmenten välissä
• Puhdista kasvot ja kaula pyörivin liikkein joko pelkällä sienellä tai saippuan/muun halutun puhdistusaineen kanssa (puhdistusemulsio yms.). Lian ja talin lisäksi kuolleet ihosolut irtoavat ihon pinnalta ja iho syväpuhdistuu. Samalla väsynyt iho virkistyy, verenkierto vilkastuu ja iho uudistuu.
• Huuhdo sieni käytön jälkeen juoksevan veden alla ja purista kuivaksi kämmenten välissä (älä väännä) ja ripusta kuivumaan kuivaan ja viileään paikkaan
• Sieni kestää useamman kuukauden ajan (2-3 kk), mutta kun se alkaa murentua, on aika hankkia uusi sieni.

Olen muutaman viikon tätä nyt käyttänyt ja huomannut ainakin sen, että iho ei kiristä kuivuttaan sen jälkeen, kun on pessyt sen sienellä. Tilanne on minulla päinvastainen, kun puhdistan normaalilla pesuaineella. Sieni myös tuntuu kuorivan ihoa hellävaraisesti, joten iho on tuntunut kautta linjan pehmeämmältä.

Alkukokemus sienestä on hyvä. En väitä, että tämä on mikään ihmeiden tekijä, mutta ihan vakuuttavan oloinen kasvojenpesuri kuitenkin.

Kookos-tattaripuuro viikunalla

Nappasin taannoin Pietarin-työmatkalla paikallisesta marketista mukaan paketin tattaria. Kollega oli kehunut siitä tehdyn puuron maasta taivaisiin ja minun piti myöntää, etten ole tainut koskaan maistaa koko viljaa. Ihan kokonaan siis minulle uusi tuttavuus, vaikka viljana tattari onkin ikivanha viljelytuote. Tattari on ns. täydellinen proteiinilähde eli se sisältää kaikki tarvittavat aminohapot. Muitakin terveysvaikutuksia sanotaan olevan hurja määrä.

Tattari on maultaan melko voimakasta. Sitä voi käyttää riisin tavoin ruuanlaitossa, mutta siitä voi myös keitellä puuron. Koska minulla ei ollut kotona muuta rasvaa sisältävää maitotuotetta, niin päätin keittää puuron kookosmaitoon. Maustoin koko puuron vähän itämaisille mausteilla ja pilkoin joukkoon vielä viikunoita. Näin puurosta tuli aika maukasta ja hyvää. Toisaalta mieleeni tuli, että todennäköisesti tästä tulisi vielä paljon parempaa, jos tattarin sijaan viljana olisikin hirssi, jota myös löytyy pussillinen ryynivarastoistani.

Tattaripuuroa tulee keitellä 30-45 minuuttia, joten aamupuuroksi se ei ehkä arkiaamuna ainakaan taivu, mutta kannattaa kokeilla minun menetelmääni - keitin sunnuntaiaamuna puuroa isomman satsin, niin siitä on sitten hyvä arkiaamuina itselleen lämmittää aamupuuro. Tämä puuro ei nimittäin kuivu tai jämähdä niin kuin perinteinen kaurapuuro.

Kookos-tattaripuuro viikunalla

3 dl tattarisuurimoita
tölkki kookosmaitoa
noin 4 dl vettä
vanijatangon siemenet tai vanilijatankoa myllystä jauhettuna
1 tl kardemummaa
ripaus suolaa
5-7 kuivattua taatelia pilkottuna

Päälle kanelia ripoteltuna

Huuhtaise tattarisuurimot kylmällä vedellä. Kaada kattilaan purkki kookosmaitoa ja lisää joukkoon vettä. Kaavi sekaan vanilijatangon siemenet tai jauha vanilijatankoa vanilijamyllystä (Dr. Otker, maustehyllystä, todella kätevä kapistus, jota itse käytän). Lisää kaardemumma ja ripaus suolaa (maun mukaan, tämä ei mielestäni kaipaa paljon suolaa, kun on enemmän makean mausteinen kuin suolainen puuro). Kiehauta kiehuvaksi ja lisää sitten tattari. Anna kiehua rauhassa välillä sekoitellen kannen alla noin 30-45 minuuttia kunnes neste on imeytynyt ja rakenne muuttunut pehmeän puuromaiseksi. Lisää kiehumisen loppuvaiheessa joukkoon pilkotut kuivatut taatelit.

Tarjoa kanelin kanssa.

Ceyloninkaneli

Lisää viimeaikaisia löytöjäni!

Kaneli, ihana kaneli. Olen aina pitänyt kanelista, mutta opin erityisesti sen makuun Portugalin aikoinani. Siellä jokaisen kahvilassa tilatun espressokupin kaveriksi tulee pieni kanelitanko, joka laitetaan kahviin likoamaan "lusikaksi". Tästä on syttynyt rakkaus paitsi vahvaakin vahvempaan kahviin, niin myös kahvin ja kanelin muodostamaan makupariin. Ripottelenkin usein kanelia capuccino-kuppini päälle, se maustaa (ja koristaa) maitovaahdon ihanasti.

Tässä kanelin käytössä on ehkä vain yksi pieni mutta. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira teki muutama vuosi sitten riskiarvioinnin maustekanelin sisältämästä kumariinista. Suomeen on tuotu vuosikymmeniä pääasiassa yksinomaan kassiakanelilajiketta (Cinnamomum cassia), joka sisältää reilusti kumariinia.

Kumariini taasen on maksalle myrkyllinen aine, eli maksatoksinen. Tästä syystä markettihyllyillä myytävän kanelin säännöllinen käyttö ei ole Elintarviketurvallisuusviraston mukaan suositeltavaa. Oma käyttöni ei nyt koskaan ihan päivittäistä ole, mutta yleensä viikonloppukahvissani kanelia viikoittain löytyy.

Tähän on kuitenkin olemassa helppo ratkaisu. On olemassa kanelilajike, joka on luontaisesti kumariinitonta - nimittäin ceyloninkaneli (Cinnamomun zeylanicum). Mausteyhtiöt ovat tietoisia eri kanelilajikkeiden kumariinipitoisuuksista, mutta ceyloninkanelia saa Suomessa lähinnä vain harvoista luontaistuotekaupoista. Suuret mausteen maahantuojat eivät tätä lajiketta Suomeen tuo.

Ceyloninkaneli on hyvin antioksidanttirikas, minkä lisäksi siinä on runsaasti folaattia, betaiinia sekä K-vitamiinia sekä kivennäisaineita kuten kaliumia, kalsiumia, mangaania sekä rautaa.

Ceyloninkaneli on maultaan huomattavasti pehmeämpi ja miedompi ja yleensäkin maku on erilainen kuin meillä totutun perinteisen kanelin. Tämä onkin suurten mausteyhtiöiden peruste sille miksi he eivät ceyloninkanelia maahan tuo. Itse pidän ceyloninkanelin makua kuitenkin herkullisena juurikin pehmeytensä vuoksi. Sitä voi rauhassa ripotella vaikka puuron päälle hieman enemmänkin, sillä toisin kuin perinteisen kanelin kanssa, se ei ole isompana määränä maultaan karvasta.

Ceyloninkanelia myydään pääosin luontaistuotekaupoissa. Kannattaa hakea sieltä testiin.