maanantai 25. toukokuuta 2015

Leimaton

Jälleen desing-silmäni olivat tarkkana, kun selailin Facebookia ja katsoin asuinalueeni kirppariryhmän ilmoituksia. Ryhmässä tuli myyntiin "kaksi valkoista posliinikannua". Kuvan perusteella tunnistin toisen kannun heti Arabian nykyisin Teema-nimellä kulkevan silloisen Kilta-sarjan kulpiksi. Toistakin epäilin samantien Arabiaksi ja googlailu pajastikin epäilyni oikeaksi.

Kilta-sarjaa ja muutakin vanhaa Arabiaa tapaa varsin usein leimattomana. 1940-1950 -luvun tietämillä leimoja laitettiin lasituksen päälle, jolloin ne eivät ole kovin kestävää tekoa ja kuluvat helposti pois. Tästä syystä usein ihmiset eivät tajua omistavansa Arabiaa - niin tottuneita olemme pohjan leimoihin.

Leimattomuus aikaansaa usein myös aika merkittäviä hinnoitteluvirheitä ja siksi joskus Kilta-sarjaa tapaakin kirpputorilla todella edullisesti. Harvemmin kuitenkaan Arabian kannuja - sen verran tunnettuja ne ovat ja ihmiset tietävät arvokkaiksi.

Arabialöytöjä asuinalueeni fb-kirpparilta

Tässäkin tapauksessa myyjä ei tienyt mitä myi. Ilman leimoja hän ei osannut tunnistaa näitä Arabia kannuiksi. Kolmen euron hintapyynnöllä ei ostopäätöstä kovin paljoa tarvinut miettiä ja varasin kannut itselleni. Äsken kävin ne pyörällä hakemassa. Molemmat ovat hyväkuntoisia ja säröttömiä, hyviä löytöjä siis.

Kannusta löysin tietoa netistä googlailemalla, se on Arabian maitokannu mallia a1. Astialiisan sivuilla (http://www.astiataivas.fi/tuotteet.html?id=51/7908) hinta on 75 euroa, mutta Astialiisan hinnat ovat aina aika lailla yläkanttiin arvoa arvioidessa.


Laitoin kannuun heti lähikaupasta kotiin kantamani reilun kaupan ruusut. Sopii hyvin tyyliin.


Kulpin alkuperäinen käyttötarkoitus on minulle vähän kysymysmerkki. Kulppi on periaattessa isohko laakea kulho, jossa on kaatonokka ja kyljessä ripa. En tiedä mihin tarkoitukseen Franck tuon alunperin suunnitteli, mutta omasta mielestäni - kaatonokasta ja rivasta huolimatta, sopii tuo ihan vaikka hedelmäkulhoksi tai ruokapöytään tarjoiluastiaksi.

Tietääkö joku teistä lukijoista mihin käyttötarkoitukseen Franck kulpin suunnitteli?

Suomen Huutokauppakeisarin sanoin tästä löydöstä minäkin voin todeta: "Ei voi olla kuin tyytyväinen".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti