Banaanileipä

Keittiössäni luurasi talvilomamatkani aikana nippu banaaneja, jotka ehtivät kypsyä liikaa reissuni aikana (kuulun siihen koulukuntaan, joka tykkää syödä banaaninsa hieman raakana - sellaisena raikkaan makuisina, eikä liian makeana ylikypsänä). Kätevä emäntä ei kuitenkaan halunnut jälleen kerran aiheuttaa yhtään ruokahävikkiä, joten banaanileipäähän se oli leipominen ylikypsien banaanien hyödyntämiseksi. Banaanileivässä nimittäin ylikypsät banaanit toimivat - mitä pehmeämpi banaani, sitä makeampi lopputulos!

Otin leipäni pohjaksi Kinuskikissan banaanileivän ohjeen, joskin sovelsin ohjetta jonkin verran, koska a) minulla ei ollut ihan riittävästi vehnäjauhoja, joten päädyin korvaamaan pienen osan jauhoista mannasuurimoilla ja b) halusin leipään mukaan inkiväärin makua, joten lisäsin yhden siirappimarinoidun inkiväärinpalan taikinaan. Vaikka tämän leivonnaisen nimi onkin banaanileipä, ei siitä kannata liikaa hämääntyä. Tämä on kylläkin kakku, vaikka näyttääkin leivältä, kun leivotaan leipävuokaan. Banaanileipä on ollut suosittu amerikkalaisten keskuudessa jo 1930-luvulta lähtien ja toimii ehkä parhaiten mielestäni brunssiherkkuna.

Banaanileipä

5 dl vehnäjauhoja (jouduin itse korvaamaan vajaan desin mannasuurimolla, koska vehnäjauhosta tuli pussinpohja vastaan)
¾ tl ruokasoodaa
½ tl suolaa
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
4 (yli)kypsää banaania
60 g voita
1 dl palmu- tai fariinisokeria (tai vaihtehtoisesti 2 dl tavallista sokeria)
2 kananmunaa
¾ dl piimää
1 tl vanilijansiementahnaa tai vanilijasokeria
1 siirappiin säilötty inkiväärinpala hienonnettuna

Sekoita vehnäjauhot, ruokasooda, suola ja mausteet pienessä kulhossa. Kuori ja muussaa banaanit. Vaahdota sähkövatkaimella voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksi kerrallaan hyvin vatkaten.
Lisää seokseen banaanit, piimä, vanilja ja inkiväärihakkelus. Sekoita tasaiseksi. Lisää jauhot ja nostele ne varovasti sekaan taikinaan.

Voitele ja korppujauhota leipävuoka ja kaada valmis taikina siihen. Paista uunissa n. 175 asteessa 45-60 minuuttia (kokeile tikulla onko kypsää - jos taikinaa ei jää tikkuun niin on valmista).

Anna jäähtyä ja kumoa pois vuuasta.

PS: Tämä oli blogini 400. postaus!

Domus tuoli

Nyt olen onnellinen. Niin onnellinen. Tuolista.

Kävin tänään Stockmannin outletissa ja mikä siellä minua odottikaan! Ilmari Tapiovaaran Domus tuoli. Tuoli, josta olen haaveillut pitkään ja odotellut, että se tulee vastaani vielä kirpputorilla (turha toivo) tai jotenkin muuten 2nd handina.

Nyt ei tullut 2nd handina vaan uutena, mutta Stockan outlet myi tämän niin käsittämättömän hyvällä alella, että ostin tämän kotiini silmää räpäyttämättä. Näitä tuoleja oli siellä kaksi kappaletta, minä otin mukaani niistä toisen.

Olen haaveillut tuolista juuri tuohon sängyn viereen vaatekaappien eteen pitkän aikaa. Haavelistalla on ollut mikä tahansa Artekin klassikkotuoleista, Domus listan ykköskahakoissa. Tuohon on hyvä viikata päiväpeitto yöksi odottamaan. Ehkä laskea puolipitoinen vaate odottamaan huomista (ei, en ole vaatepinoaja, joten minua ei huoleta se, että tuolista tulisi vain puolipitoisten vaatteiden pinoamispaikka). Tuossa on todella hyvä istua ja se on siitä kätevä nostaa vaikka ruokapöydän ääreen jos ja kun isompi porukka tulee luokseni kylään.

Domus-tuolin suunnitteli Ilmari Tapiovaara vuonna 1947 Domus Academican opiskelija-asuntoloiden lukutuoliksi. Tuolia suunniteltaessa Tapiovaara huomioi monenlaiset tarpeet: Tuolin tuli olla istuinmukavuudeltaan hyvä ja ryhdikäs ja sen piti tukea selkää. Tuoli ei saanut viedä liikaa tilaa, joten sen tuli olla myös pinottava. Materiaalina käytettiin muotoon puristettua koivuvaneria ja osat yhdistettiin toisiinsa ruuveilla, joten tuoli voitiin koota vasta perillä. Alkuperäisenä valmistajana toimi Keravan Puuteollisuus Oy. Ergonimisesta Domus-tuolista on tullut sekä kotimainen että ulkomainen menestystuote.

On se kaunis ja ajaton.

Rondo!

Asuinalueen facebook-kirpparilla eräs ilmoitti antavansa "punaisen retrokattilan" vaihdossa Clipper-teepakettia vastaan. Retrohaukka tarttui tarjoukseen, sillä kattila sattui olemaan Arabia Wärtsilän aarre Rondo. Anita Wangelin suunnittelema ja ollut tuotannossa 1975-1977.

Kävin tyypiltä kattilan hakemassa, ja hän kertoi, että oli saanut perinnöksi vanhan kattila-arsenaalin ja myynnyt "arvokkaat Finelit" Huutonetissä ja antaa "nämä arvottomat" pois. Hieman siinä purin alahuulta ja mietin, että pitäisikö kuitenkin kertoa, että ei tämäkään ihan arvoton esine kyllä ole... Kun hän kuitenkin sanoi, että antaa tavaroita pois muuton alta, niin otin kattilan tyytyväisenä vastaan.

Itselläni tämä tulee kyllä ihan käyttöesineeksi. Retrokattilakokoelmani alkaa olla syrjäyttänyt kaikki muut kattilat, joita olen pannut kiertoon sitä mukaa kun näitä aarteita kirpputoreilta löytyy. Arkikäytössä ovat, esim. Vegetasta tarjoiltu kalasoppa näyttää vain niin nätiltä.

Blogblock

Jos kirjoittaa blogia, jonka päätarkoituksena on tallentaa reseptejä ja esitellä parhaita kirpparilöytöjä, on aika pulassa jos elämässä sattuu sellainen kausi, jonka aikana ei a) ehdi tehdä ruokaa (tai ainakaan kokeilla uusia reseptejä, kuka niitä vanhoja täällä jaksaisi lueskella kerta toisensa jälkeen) ja b) ei ehdi käymään kirppareilla.

Siispä - en ole unohtanut tai aikeissa lopettaa blogiani. Antaisin paljon, jos ehtisin tehdä enemmän sellaisia asioita, joista haluan tänne kirjoittaa. Se ei kausi ei vain ole nyt. Olen aloittanut uuden työn isolla vastuulla ja tällä hetkellä arkipäivien tunnit valuvat kaikkein eniten työpaikalla. Muutamat vapaat tunnit olen sijoittanut uuteen harrastukseeni - kuorolauluun.

Siispä, kestäkää vähän aikaa harvaa postaustahtia. Kiitos.

Niin no, ehdin minä Brysselissä pistäytymään tässä välissä. Kuvaterveiset Euroopan hallintokeskuksesta!

Hanko

Ystävät ovat asuneet muutaman kuukauden Hangossa. Olin heidän luonaan viikonlopun vietossa. Ohjelmaan kuului rentoilua ja lähinnä yksivuotiaan kummitytön viihdyttämistä. Vauvauintiinkin hänen seuralaisenaan pääsin, oli itselle varsin uniikki ja uusi kokemus.

Ystävät asuvat puisessa villassa alakerran asunnossa. Minun oli tarkoitus kuvata asuntoa paljonkin, mutta jotenkin se siinä tohinassa vähän loppuviimein jäi. Joitain yksityiskohtia tästä vanhasta talosta sain kuitenkin tallennettua.

Talo ja asunto ovat todella kauniit. Tai no - potentiaalia todella kauniiseen on enemmän kuin uskaltaa oikein edes ajatella. Valitettavasti talosta (ja sen sen pihapiiristä) eikä ystävien asunnosta ole pidetty mitään ihan maailman parasta huolta. Asunnossa on huonokuntoiset muovimatot ja kupruilevat seinät täynnä naulanreikiä. Nämä haitatkaan eivät kuitenkaan vie pois asunnon charmia. Valtava olohuone isoine ikkuinoineen ja puupylväineen. Kakluuni. Puusepän 50-luvulla rakentama keittiö (perinteinen, täyspuuta, sellainen josta minä tykkään). Puutalon tunnelma.

Hanko itsessään on kyllä viehättävä. Talvellakin. Avoin meri on hieno ja kiehtova. Rantakalliot jylhät. Merellä näkyvä majakka. Meri, oi meri meri. Ranta.

Kiitos ystäville viikonlopusta ja ylöspidosta.