sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Kirsikkatomaatti-vuohenjuusto Tatin

Löysin kirpputorilta uutena kaksi ihan mahtavaa reseptikirjaa: Kotilieden Suolaiset herkut ja Kotilieden Suuren leivontakirjan. Olen aina pitänyt Kotilieden reseptejä toimivina ja luotettavina. Ne ovat varsin mutkattomia ja maukkaita. Usein, jos etsin jotain reseptia, haen netin hakukoneella hakusanalla ruuan nimi + kotiliesi ja katson sen aina ensimmäisenä.

Selailin innostuneena reseptikirjoja. Ne ovat täynnä mitä mielenkiintoisempia reseptejä ja ideoita, joita en malta odottaa, että pääsen kokeilemaan.

Bongasin Suuresta leivontakirjasta kirsikkatomaatti-vuohenjuusto Tatinin ja kokeilin sitä heti, sillä jääkaapissa oli juuri sopivasti nuupahtamisvaarassa olevia tomaatteja, paketti vuohenjuustoa ja pakkasessa odotti viime illanistujaisten jälkiruoasta ylijääneet pari lehtitaikinalevyä.

Tämä oli älyttömän helppo ja nopea tapa saada aikaan vaikka jotain suuhunpantavaa illanistujaisiin tai iltapalaksi. Salaatti viereen vielä raikastamaan kokonaisuutta, niin hyvä tulee. Piirakka nielee mukaansa vaikka vähän nuupahtaneetkin tomaatit, joten on samalla myös kätevä ruokahävikin pienentäjä.


Kirsikkatomaati-vuohenjuusto Tatin

2 lehtitaikinalevyä
paketti kirsikkatomaatteja
0.5-1 rkl oliviöljyä
paketti (n. 200 g) vuohenjuustoa
tuoretta basilikaa
mustapippuria
suolaa

Nosta lehtitaikinalevyt sulamaan. Voitele kevyesti oliiviöljyllä pyöreä (n. 20 cm) uunivuoka. Lado tomaatit uunivuokaan ja pirskota päälle oliiviöljyä. Mausta mustapippurilla ja suolalla. Kypsennä tomaatteja ensi 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Nosta vuoka uunista ja viipaloi vuohenjuusto. Lado vuohenjuusto tomaattien päälle. Lisää tuoreita basilikanlehtiä. Nosta uunin lämpöä 225 asteeseen. Nipistä kaksi taikinalevyä yhteen ja kauli levyjä hieman suuremmaksi. Nosta levy täytteiden päälle ja työnnä reunat varoen tomaattien peitteeksi. Leikkaa ylijäämätaikinat tarvittaessa pois, jos tursuaa pahasti vuuasta yli. Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Nosta piirakka uunista ja anna jäähtyä puolisen tuntia. Kumoa sitten tarjoiluvadille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti