sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Täyden kympin aamiainen

Tästä ei sunnuntain aamiainen parane. Framboisin leipää, Lidlin veriappelsiinimehua ja oeufs en cocette.

Viimeisen saatatte muistaa taannoisen sunnuntaibrunssini hehkutuslistalta. Eli ne vesihauteessa kupissa haudutetut munat.

Tein tänä aamuna sellaisen version, jossa kuppiin rikottiin yhden sijaan kaksi kananmunaa (keskikokoista luomumunaa). Lopputulos oli vielä miljoona kertaa parempi, koska nyt valuvan pehmeäksi jätettyä munankeltuaista oli niin paljon enemmän.


Oeufs en cocette
siivu kylmäsavulohta
1.5-2 rkl ranskankermaa
2 kananmunaa
mustapippuria
ripaus sormisuolaa
haluamaasi tuoreyrttiä (minulla tänä aamuna basilikaa)

Kiehauta vedenkeittimellinen vettä ja laita uuni kuumenemaan noin 200 asteeseen. Ota uuninkestävä vuoka ja pienempi annosvuoka (minulla annosvuokana vanha kahvikuppi ja uuninkestävänä vuokana suorakulmion mallinen leipävuoka). Lado annosvuokaan pohjalle siivu kylmäsavulohta, vajaa rkl ranskankermaa ja vähän rouhittua mustapippuria. Riko päälle varovasti kaksi kananmunaa, joiden päälle ripottele hieman sormisuolaa. Lisää vielä päällimäiseksi vajaa rkl ranskankermaa ja tuorettä yrittiä.

Laita annosvuoka isompaan vuokaan ja kaada mukaan vesihauteeksi kiehuvaa vettä niin että annosvuoka köllii vedessä (noin 3/4 astiasta pinnan alla). Siirrä haude uuniin ja paista noin 10 minuuttia. Katso ettet ylipaista, munankeltuainen on parasta juoksevana.

Nauti dippaamalla hyvää leipää munakuppiin ja lusikoi loput suoraan suuhun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti