Purtilo

Harvemmin sitä enää SPR:n Kontista mitään varsinaisia löytöjä löytää. Hinnoittelu on ainakin pääkaupunkiseudulla ihan karannut käsistä ja kaikki vähääkään hienompi retro-design on nostettu vitriinikaappeihin ja kylkeen on lätkäisty antiikkiliikkeen hinta ja tieto desingeristä ja suunnitteluvuodesta.

Joskus menee vielä kuitenkin Kontin desing-tietoisilta hinnoittelijoilta jotain ohi. Pysähdyin viime viikolla lasihyllyn eteen, kun siellä tönötti niin kaunislinjainen ruskea lasi. Nostin sen ylös ja huomasin, että purkin alle oli aseteltu puualusta. "2 osaa - 4 euroa", sanoi hintalappu. Nyt ei ihan antiikkikaupan hintoja kolkutella, sieltä kannellisen version saa jotakuinkin kymmenkertaiseen hintaan.

Eivät ilmeisesti olleet hoksanneet, että kyseessä on Kaj Franckin "Purtilo". Purtilo on lasinen purkki, jonka puista osaa voi pitää joko kantena tai purkin alustana. Kantena se minun silmääni miellyttää.

Purtilo-sarja tuli tuotantoon vuonna 1975. Se oli viimeinen suuri sarja, jonka Franck Nuutajärvelle suunnitteli ja jäi sitten eläkkeelle seuraavana vuonna. Sarjaa valmistettiin kirkkaana, vihreänä ja ruskeana. Sarja on aivan mielettömän kaunis (googlaa vaikka kuvahaulla "Franck Purtilo", niin näet sarjan kauneuden) ja jokaikinen koko ja väri kelpaisi minun kotiini. Voi kun näitä löytyisi joskus enemmän.

Jos viettäisin joulun kotona, tähän purkkiin tulisi jotain jouluherkkuja - vaikka marmeladeja. Koska en vietä joulua kotona, niin purkki jää tänne odottamaan kun minä ja marmeladit suuntaamme kohti Kaakkois-Suomea.

Joulupuu on rakennettu

Koti on saanut jouluilmeensä, kun koristelin joulukuusen olohuoneeseen. En ole kummoinen kodin joulukoristelija, omistan ihan muutamat koristeet ja ne saavat riittää. Tämä ei johdu mistään inhosta joulua kohtaan - joulu on mielestäni ihana juhla pimeän kauden keskellä - vaan ehkä enemmänkin siitä, että oma jouluni nojaa johonkin muuhun kuin joulukoristeltuun kotiin. Ja siihen, että en halua kotiini tavaraa, jota pidetään esillä 2 viikkoa ja sitten seuraavat 50 viikkoa meneekin laatikossa odottamassa ensi vuotta.

Joulukuusesta olen kuitenkin haaveillut pitkän aikaa. "Oikeaa" isoa joulukuusta ei tietenkään ole mitenkään mahdollista tai järkevää pieneen kotiin survoa, mutta olen keksinyt luovasti ratkaisuja pienen kodin joulukuusen sijaiseksi. Eräänä vuona joulukuusen virkaa kodissani näytteli koruteline, johon nostelin muutaman koristeen jouluksi näkyviin. Viime vuonna ostin pienen pöytäsypressin, jonka koristelin valoilla.

Tänä vuonna hankin ihkaoikean joulukuusen, joskin minikokoisena. Satuin kävelemään viikolla joulukuusikauppiaan ohi. Pysähdyin ex-tempore kysäisemään mikä on pienin kuusi, joka hänellä on. Ilokseni pienin kuusi todellakin minikokoinen - pulloon tai maljakkoon sujautettava kuusenlatva. Nappasin viiden euron kuusenlatvan kauppiaalta mukaani hoito-ohjeiden kanssa (pihkatappi tulee näinkin pienessä kuusessa myös sahata pois ja kuusen tulee saada vettä koko ajan).

Kuusi kainalossa kotimatkalla pistäydyin vielä SPR:n Kontissa, josta 4 euron hintaan otin mukaani ison ja raskaan vanhan ruskean apteekkipullon kuusen jalaksi. Varmaan joku viinipullokin tässä voisi toimia, mutta riskinä on liian kiikkerä joulukuusi. Ei olisi kivaa, jos koristeltu joulukuusi rojahtaa lattialle - edes minikokoisena. Ja tuo ruskea pullo on mielestäni kaunis ratkaisu.

Näistä aineksista syntyikin sitten tähänastisen joulukuusihistoriani taidonnäyte - täydellinen pienen kodin joulukuusi. Pikkuruinen kuusenlatva työnnettynä apteekkipulloon ja koristeltuna valonauhalla ja joulukoristeilla.

Kuusen koristeeksi laitoin muutaman omistamani vanhan kuusenpallon sekä lasisia lumihiutalekoristeita. Puiset pikkutatit ovat mielestäni aivan käsittämättömän söpöjä. Ne ovat löytö Clas Ohlsonilta, tämän vuoden mallistoa. Jotenkin kaiken joulun muovisuuden keskellä pienet puiset tattikoristeet sulattivat sydämeni ja ostin niitä joulukuustani koristamaan. Luontoteemainen joulukuusestani tuli kun oksilla roikkuu sieniä ja lumihiutaleita ja muutama pallo. Pallojen sijaan olisin ottanut mielelläni muutaman olkikävyn, mutta sellaisia minulla ei ole. Pallot saavat nyt toimia käpyjen markkeerajana.

Kuusen nostin taannoiselle kierrätyslöydölleni - hauskalle tarjoitinpöydälle. Kuusen juureen pääsi rakkain joulukoristeeni - isotädiltä peritty tonttu, joka opiskeluaikana oli monta vuotta ainoa joulukoriste, jonka omistan. Viereen nostin perinteisen olkipukin, jonka joskus olen käärinyt opiskeluaikoina esiin pikkujoulupaketista.

Tällainen joulutunnelma Käpylän pikkukodissa. Koristeletteko te kotejanne jouluksi?

Ihonhoidon ihmesieni

Olen tasapainoillut ongelmaihon kanssa jo jokusen vuoden. Teini-iän porskutin lähes ongelmattomalla iholla. Aknetaipumus tuli esiin kolmenkympin kynnyksellä. Tämänpäiväisen Hesarin mukaan aikuisiän akne on todella yleinen. Ainakin minun leukapieliäni se vaivaa säännöllisesti, onneksi aika lievänä, mutta vaivaa kuitenkin.

Ongelmaiho vaatii kiinnittämään huomiota ihonhoitorutiineihin. Minulla se tarkoittaa mm. säännöllistä kosmetologilla käyntiä (3-4 kertaa vuodessa) sekä huolella valittuja ihonhoitotuotteita ja -rutiineja.

Innoistuin ottamaan kokeiluun konjac-ihonpuhdistussienen. Tämä on jälleen kerran löytö sieltä Ruohonjuuren hyllynpenkomareissulta.

Tämä pulleroinen sieni on tarkoitettu kuivalle, herkälle ja myös allergiaan taipuvalle iholle. Juurikin minun ihoni, ainakin kuiva ja herkkä sopii kuvaamaan sitä hyvin.

Kasvojenpesusieni on pehmeä ja hellävarainen, pH: ta tasapainottava ja luonnollisesti syväpuhdistava, joka uudistaa, kuorii ja heleyttää ihoa hellävaraisesti.  Sieni on tehty Konjac-kasvin juuresta ja 100 % luonnontuote.

Omaan versiooni on lisätty Aloe Veraa tehostamaan sen rauhoittavaa ja kosteuttavaa vaikutusta. Sienen hoitavat ainesosat sitovat kosteuden ihoon ja auttavat sitä suojautumaan ulkoisilta ärsykkeiltä. Aloe -sieni myös puhdistaa meikin, lian, talin ja epäpuhtaudet hellävaraisesti. Meikinpuhdistuksessa sieneen voi lisätä pesuainetta ja näin ainakin itse olen tehnyt iltaisin. Aamulla pyöräytän ihon puhtaaksi pelkän sienen avulla.

Ruohonjuuren sivuilta löytyy sienen käyttöohjeet:

• Kostuta sieni aina hyvin ennen käyttöä. Upota se lämpimään veteen ja anna kostua kokonaan (muutama minuutti). Puristele sientä muutaman kerran.
• Purista ylimääräinen vesi pois kämmenten välissä
• Puhdista kasvot ja kaula pyörivin liikkein joko pelkällä sienellä tai saippuan/muun halutun puhdistusaineen kanssa (puhdistusemulsio yms.). Lian ja talin lisäksi kuolleet ihosolut irtoavat ihon pinnalta ja iho syväpuhdistuu. Samalla väsynyt iho virkistyy, verenkierto vilkastuu ja iho uudistuu.
• Huuhdo sieni käytön jälkeen juoksevan veden alla ja purista kuivaksi kämmenten välissä (älä väännä) ja ripusta kuivumaan kuivaan ja viileään paikkaan
• Sieni kestää useamman kuukauden ajan (2-3 kk), mutta kun se alkaa murentua, on aika hankkia uusi sieni.

Olen muutaman viikon tätä nyt käyttänyt ja huomannut ainakin sen, että iho ei kiristä kuivuttaan sen jälkeen, kun on pessyt sen sienellä. Tilanne on minulla päinvastainen, kun puhdistan normaalilla pesuaineella. Sieni myös tuntuu kuorivan ihoa hellävaraisesti, joten iho on tuntunut kautta linjan pehmeämmältä.

Alkukokemus sienestä on hyvä. En väitä, että tämä on mikään ihmeiden tekijä, mutta ihan vakuuttavan oloinen kasvojenpesuri kuitenkin.

Kookos-tattaripuuro viikunalla

Nappasin taannoin Pietarin-työmatkalla paikallisesta marketista mukaan paketin tattaria. Kollega oli kehunut siitä tehdyn puuron maasta taivaisiin ja minun piti myöntää, etten ole tainut koskaan maistaa koko viljaa. Ihan kokonaan siis minulle uusi tuttavuus, vaikka viljana tattari onkin ikivanha viljelytuote. Tattari on ns. täydellinen proteiinilähde eli se sisältää kaikki tarvittavat aminohapot. Muitakin terveysvaikutuksia sanotaan olevan hurja määrä.

Tattari on maultaan melko voimakasta. Sitä voi käyttää riisin tavoin ruuanlaitossa, mutta siitä voi myös keitellä puuron. Koska minulla ei ollut kotona muuta rasvaa sisältävää maitotuotetta, niin päätin keittää puuron kookosmaitoon. Maustoin koko puuron vähän itämaisille mausteilla ja pilkoin joukkoon vielä viikunoita. Näin puurosta tuli aika maukasta ja hyvää. Toisaalta mieleeni tuli, että todennäköisesti tästä tulisi vielä paljon parempaa, jos tattarin sijaan viljana olisikin hirssi, jota myös löytyy pussillinen ryynivarastoistani.

Tattaripuuroa tulee keitellä 30-45 minuuttia, joten aamupuuroksi se ei ehkä arkiaamuna ainakaan taivu, mutta kannattaa kokeilla minun menetelmääni - keitin sunnuntaiaamuna puuroa isomman satsin, niin siitä on sitten hyvä arkiaamuina itselleen lämmittää aamupuuro. Tämä puuro ei nimittäin kuivu tai jämähdä niin kuin perinteinen kaurapuuro.

Kookos-tattaripuuro viikunalla

3 dl tattarisuurimoita
tölkki kookosmaitoa
noin 4 dl vettä
vanijatangon siemenet tai vanilijatankoa myllystä jauhettuna
1 tl kardemummaa
ripaus suolaa
5-7 kuivattua taatelia pilkottuna

Päälle kanelia ripoteltuna

Huuhtaise tattarisuurimot kylmällä vedellä. Kaada kattilaan purkki kookosmaitoa ja lisää joukkoon vettä. Kaavi sekaan vanilijatangon siemenet tai jauha vanilijatankoa vanilijamyllystä (Dr. Otker, maustehyllystä, todella kätevä kapistus, jota itse käytän). Lisää kaardemumma ja ripaus suolaa (maun mukaan, tämä ei mielestäni kaipaa paljon suolaa, kun on enemmän makean mausteinen kuin suolainen puuro). Kiehauta kiehuvaksi ja lisää sitten tattari. Anna kiehua rauhassa välillä sekoitellen kannen alla noin 30-45 minuuttia kunnes neste on imeytynyt ja rakenne muuttunut pehmeän puuromaiseksi. Lisää kiehumisen loppuvaiheessa joukkoon pilkotut kuivatut taatelit.

Tarjoa kanelin kanssa.

Ceyloninkaneli

Lisää viimeaikaisia löytöjäni!

Kaneli, ihana kaneli. Olen aina pitänyt kanelista, mutta opin erityisesti sen makuun Portugalin aikoinani. Siellä jokaisen kahvilassa tilatun espressokupin kaveriksi tulee pieni kanelitanko, joka laitetaan kahviin likoamaan "lusikaksi". Tästä on syttynyt rakkaus paitsi vahvaakin vahvempaan kahviin, niin myös kahvin ja kanelin muodostamaan makupariin. Ripottelenkin usein kanelia capuccino-kuppini päälle, se maustaa (ja koristaa) maitovaahdon ihanasti.

Tässä kanelin käytössä on ehkä vain yksi pieni mutta. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira teki muutama vuosi sitten riskiarvioinnin maustekanelin sisältämästä kumariinista. Suomeen on tuotu vuosikymmeniä pääasiassa yksinomaan kassiakanelilajiketta (Cinnamomum cassia), joka sisältää reilusti kumariinia.

Kumariini taasen on maksalle myrkyllinen aine, eli maksatoksinen. Tästä syystä markettihyllyillä myytävän kanelin säännöllinen käyttö ei ole Elintarviketurvallisuusviraston mukaan suositeltavaa. Oma käyttöni ei nyt koskaan ihan päivittäistä ole, mutta yleensä viikonloppukahvissani kanelia viikoittain löytyy.

Tähän on kuitenkin olemassa helppo ratkaisu. On olemassa kanelilajike, joka on luontaisesti kumariinitonta - nimittäin ceyloninkaneli (Cinnamomun zeylanicum). Mausteyhtiöt ovat tietoisia eri kanelilajikkeiden kumariinipitoisuuksista, mutta ceyloninkanelia saa Suomessa lähinnä vain harvoista luontaistuotekaupoista. Suuret mausteen maahantuojat eivät tätä lajiketta Suomeen tuo.

Ceyloninkaneli on hyvin antioksidanttirikas, minkä lisäksi siinä on runsaasti folaattia, betaiinia sekä K-vitamiinia sekä kivennäisaineita kuten kaliumia, kalsiumia, mangaania sekä rautaa.

Ceyloninkaneli on maultaan huomattavasti pehmeämpi ja miedompi ja yleensäkin maku on erilainen kuin meillä totutun perinteisen kanelin. Tämä onkin suurten mausteyhtiöiden peruste sille miksi he eivät ceyloninkanelia maahan tuo. Itse pidän ceyloninkanelin makua kuitenkin herkullisena juurikin pehmeytensä vuoksi. Sitä voi rauhassa ripotella vaikka puuron päälle hieman enemmänkin, sillä toisin kuin perinteisen kanelin kanssa, se ei ole isompana määränä maultaan karvasta.

Ceyloninkanelia myydään pääosin luontaistuotekaupoissa. Kannattaa hakea sieltä testiin.

Ihan hieno ja ihan kauhee

Hörpin työpöytäni ääressä kahvini kahdesta kuppivaihtoehdosta. Toinen on ihan ihana - tyylikäs, katseenkestävä, ekologinen ja kaikkea sellaista hyvää. Toinen on karmaiseva, mutta ison kokonsa puolesta ja kaiken naurettavuutensa puolesta silti rakas kuppi.

Nämä kupit ovat niin ääripäistä, että välillä ihan huvittaa.

Tämä tyylikkyys on Keepcupin Brew Cork -mallin kuppi, jossa ulkomuoto on tyylikästä lasia, sen ympärille liitettyä korkkia sekä kertakäyttökupeista tuttu kätevä kansi, joka näiden Keepcupien idea onkin - tällaista voi kantaa laukussaan ja ottaa take away -kahvinsa pahvimukin sijaan tällaiseen. Ah - roskat vähenee, maailma pelastuu ja tyylikkyyskin on toista luokkaa kuin kertakäyttökupeissa.

Tämän kupin olen saanut lahjaksi ja koska harvemmin tulee otettu take away -kahvia pahvimukissa, niin toin kupin tänne töihin kivaksi työpöytäkupikseni. Siinä roolissa se onkin kerännyt kehuja työhuoneeni vierailijoilta.

Seuraavan kuvan karmaisevuus tulee varmasti kuvastakin läpi. Kuppi on kömpelön paksua fajanssia ja siitä on sirous kaukana. Tökerö painettu teksti kupin kyljessä ei julista rakkauttani Hewlett & Packardiin, vaikka niin useat sen mieltävätkin, vaan (jos vielä pahempaa) lämpöpumppuihin. I love heat pumps - niin tämä kuppi ulospäin viestittää. 

Joskus luentopalkkioksi kiitoksena saatu kuppi on kuitenkin kooltaan suuri ja paksun fajanssinsa puolesta säilyttää tuon isonkin määrän kahvia suhteellisen pitkään lämpimänä. Tämä kuppi on ruma, korni, insinöörismäinen - ja jostain oudosta syystä rakas. Kollega kertoi taannoin, että oli "melkein ottanut sen keittiön kaapista käyttöön hakiessaan kahvia, muttei ollut kuitenkaan tohtinut, kun kuppi on niin voimakkaasti minun".

Harjat

Näin ihanat ekologiset harjat ilahduttavat keittiötäni.

Käsittelemättömästä pyökistä valmistetuissa tiskiharjoissa on vaihdettava harjaosa. Ympäristö säästyy, kun kuluneen harjasosan tilalle voi ostaa uuden harjaksen tilalle ja vartta ei tarvitse uusia. Ostin Ruohonjuuresta mustan ja valkoisen version ja ne ovat nyt nättinä keittiössäni.

Kuvassa oikealla näkyy hauska Humble Brush -hammasharja, joka tekee myös hampaanpesusta ekologista. Pesen kotona hampaani sähköhammasharjalla, mutta matkustaessa tällainen manuaaliversio on tarpeen. Hublebrush-hammasharjojen harjakset eivät sisällä muovien haitallista yhdistettä ja harjaksetkin kompostoituvat jo 2 - 3 vuodessa jättämättä minkäänlaisia toksiineja jälkeensä. Harjan varsi on 100 % biohajoavaa bambua. Bambu on maapallon nopeimmin kasvava materiaali ja se on luonnostaan antibakteerista, eikä sen viljelyssä tarvita lannoitteita tai torjunta-aineita. Bambuharja kestää yhtä pitkään massatuotetut muoviharjatkin. Ja vielä - jokaisesta myydystä harjasta Humble Brush lahjoittaa yhden harjan hammashoitoa tarvitseville. Harjaksien värivaihtoehtoja on useita, valitsin itselleni työmatka-aamuja piristävän keltaisen.

Myös Humble Brush on hankittu Ruohonjuuresta, jossa olen käynyt tutkimusmatkoilla viime aikoina. Suosittelen.

Aamushotti

Olen ryhtynyt hörppäämään shotin aamuisin. Kaivan kaapista Wirkkalan Paadar-paukkulasin, kaadan sen puoliväliin kirkasta limaa ja hörppään kurkkuuni.

Hain juotavan Aloe vera -geelin kokeiluun Ruohonjuuresta, kun marraskuun pimeys valtasi maailman ja halusin pitää omaa vireystilaani korkeana. Etsin myös jatkuvasti keinoja pitää ihoani hyvässä kunnossa - minulla on akne-taipumusta ja kolmekymppisenä finninaamaisuus ei kiinnosta. En tiedä, miten aloe vera -geelin ylistyksiin pitäisi suhtautua ja voiko niitä miten vahvasti (ainakaan näin viikon käytön jälkeen) todeta todeksi, mutta mm. seuraavia vaikutuksia juomalla pitäisi olla:

• Lisää vastutustuskykyä, sillä sisältää paljon polysakkarideja, joiden uskotaan lisäävän immuunisolujen toimintaa.
• Puhdistaa ja elvyttää ihoa sisältä päin.
• Auttaa ruuansulatukseen ja nostaa aineenvaihdunnan tasoa (kasvia käytetään mm. ärtyneen paksusuolen hoitoon).
• Nostaa vireystilaa

Aloe veraa suositellaan käytettävän 3-6 viikon kuureissa. Ohjeessa sanotaan, että juomaa otetaan aamuisin 30-50 ml. Maku on vähän outo, muttei mikään tavaton - siihen tottuu. Viikon käytön jälkeen voin ainakin suositella niille, joilla on vatsan toiminnan kanssa ongelmia. Voi activiat sun muut unohtaa. Siinä mielessä ehkä aineenvaihduntaan tämä tepsii.

Vireystilani on hyvällä tasolla, on ollut mielestäni koko ajan, mutta toisaalta pimein kausi vuodesta on juuri vasta alkanut. Kunhan hörpin tuosta nyt tuon pullollisen loppuun, niin ehkä energisyys ei pääsekään missään vaiheessa laskemaan. Siispä - skool, pimeys - täsmälääkkeeni sinua vastaan tänä talvena on tässä.

Lomahaaveet taulun muodossa

Kävin taannoin töiden jälkeen Vantaan Tammiston Kontissa. Siellä silmäni iski tähän tauluun, jonka täydellistä lomafiilista huokuva tunnelma vähän ristiriitaisestikin yhdistyi ajatelmaan "täydellinen taulu työhuoneeni seinälle".

Meri, terassilla retkottaminen jalat ylösnostettuna drinkki kourassa, kirja pöydällä. Täydellinen lomahaave. En suoraan sanottuna ostaessani edes huomannut, että nuo pöydälle nostetut jalat eivät olekaan ihmisen jalan, vaan ankan räpylät. Kaj Stenvalliahan tämä siis. En yleensä innostu näistä ankoista, sillä ne tuovat mieleeni lukion äidinkielen tuntien taideanalyysit. Ja yleensäkin lukioajan, jolloin kyllä taisin innostuna näistä ankoistakin.

Napautin taulun työhuoneeni seinää koristamaan. Kun nostaa katseen ohi näyttöpäätteen tulee muistaneeksi, että maailma on tuolla jossain muualla. Työhuoneen ulkopuolella. Ulkona. Rannalla.

Siinä se muistuttaa minua, että lomaakin on ihan hyvä välillä pitää.

Avokadoleipä ja ihan turha kohu

Voi Nigella Lawsonia. Hän valmisti joku aika sitten uusimmassa ruokaohjelmassaan avokadopaahtoleipiä ja sai aikaan kohun. Britit raivostuivat, kun resepti oli kuulemma ihan liian yksinkertainen. Siinä nimittäin paahdetaan leipä, möösätään avokado haarukalla tahnaksi, lorautetaan sekaan hyvää oliiviöljyä ja vähän sormisuolaa. Soosi levitetään leivän päälle ja a-vot - syödään.

Kohu on kyllä ihan turha. Näin valmistettu avokadoleipä on nimittäin hyvää kuin mikäkin. Eikö tällaiset simppelit jutut juuri ole niitä parhaita? Niistä on ihan turha raivostua.

Tykkään tuosta Nigellan alkuperäisestä supersimppelistä versiosta, mutta olen tuunannut omaani vielä hieman. Varsinaista paahtoleipää en harrasta, joten paahdan vähän mitä tahansa leipää. Tällä kertaa vuorossa oli Fazerin jyväpalat. Ja leivänpaahdinta en muuten edes omista, koska se on aivan turha kapine. Paras leivänpaahtovekotin on nimittäin ihan tavallinen liesi. Laitan oman (keraamisen) lieteni yhden levyn päälle ja heitän leivän siihen levylle. Suoraan, sellaisenaan. Leipä paahtuu hetkessä (jopa niin hetkessä, että palaa helposti, joten kannattaa olla tarkka).

Leivälle laitan paahtamisen jälkeen ihan vähän vaaleaa balsamicoa, sillä suuni tykkää vähän kaikessa pienestä happaman vivahteesta.

Tuunattuun versiooni tulee tuon mainitun avokadotahnan päälle vielä ituja, joista kovasti tykkään. Ja rouhittua mustapippuria, joka on avokadon kanssa superherkullinen yhdistelmä.

Karjalaistyttöjen lauantai-ilta

Vanha kaverini Lappeenrannasta kävi lauantaina kylässä luonani. Mitäpä sitä muuta kaksi karjalaistyttöä kokoontuessaan kuin pitää karjalanpiirakkatalkoot! Kaverini oli piirakanteossa untuvikko, joten pääsin esittelemään todella upeita perinnetaitojani ja pitämään hänelle rypytyskoulun.

Aika leppoisasti sujui porukassa karjanlanpiirakoiden valmistus. Kuulumisia vaihdelleen ja piirakkapulikkaa taikinapallojen päällä juoksuttaen.

Lopputulos oli superhyvä. Söimme uunituoreita piirakoita munavoin ja kylmäsavulohen kanssa. Voiko parempaa ollakaan?

Olen julkaissut karjalanpiirakoiden ohjeen blogissa kauan aikaa sitten postauksessa "Karjalan tyttö tekee karjalanpiirakoita", mutta täytyy sanoa, että nyt käytimme muutamaa kikkaa, jotka tekivät piirakoista mielestäni entistäkin parempia ja aion ottaa niksit käyttöön tästä eteenpäin.

Niksi numero 1: Sekoita jäähtyneen riisipuurotäytteen joukkoon 1-2 kananmunaa. Kananmuna antoi täytteelle uudenlaista kuohkeutta ja rakennetta. Todella hyvä vinkki.

Niksi numero 2: Tee pohjan taikina Marttojen ohjeella. Olen aiemmin tehnyt pohjan taikinan perinteiseen tapaan pelkästään vedestä ja ruisjauhosta sekoittaen. Marttojen ohjeessa sekaan sekoitetaan myös hieman vehnäjauhoja. Olin epäileväinen vehnäjauhojen tarpeellisuudesta, mutta kyllä lopputuloksen rakenteessa oli jotain positiivista eroa - pohja oli rapea ja maukas.

Hello vapaus!

Kiireisten ja raskaidenkin pari viime viikon jälkeen etukäteissuunnitelmista vapaa viikonloppu teki enemmän kuin hyvää.

Perjantai-iltana piipahdin lasillisella muutaman kaverin kanssa - yhdellä seurueen jäsenellä oli syntymäpäivät. Oli kiva nähdä ystäviäni pitkästä aikaa, vaikka aika pikainen piipahdukseni olikin. Halusin nimittäin ajoissa nukkumaan, koska olin ensinnäkin aivan todella väsynyt, mutta myös innostunut seuraavan aamun aikaisesta herätyksestä ja halusin varmistaa riittävät yöunet.

Lähdimme lauantaina heti aamun valjettua syksyn viimeiselle sienireissulle. Parin tunnin patikointi Nuuksion kansallispuistomaisemissa ja aamukahvit kiven nokassa - puolestani jokainen lauantaini voisi alkaa täten. Kahvikuppi kourassa metsässä nostin nenäni kohti yläpuolella liikkuvaa raikasta syysilmaa ja huomasin miten kovasti olen kaivannut päivänvalossa ulkoilua. Asia, joka on pitkien työpäivien ja aivan liian monen työmatkan takia jäänyt viime viikkoina kokematta. Parannusehdotus elämääni - yritä lyhentää työpäiviä.

Päivä jatkui siskon kanssa aikaa viettäen. Olimme nälkäisiä ja minä totesin, että en ole ehtinyt käymään ruokakaupassa pitkään aikaan, joten kummoista ateriaa tuskin saamme kokoon räävittyä. Totuus oli tarua ihmeellisempää, kun hetken päästä söimme siskon kanssa leipiä hanhenmaksapateella (olen tuonut sen aika päivää sitten Budapestin työmatkalta ja se on odottanut jääkaapissa sopivaa hetkeä tulla syödyksi) sekä halloumisalaattia. Ei hassumpi "tyhjä" jääkaappi.

Sunnuntain aloitin onnittelemalla isää päivänsä johdosta. Lopun päivän pyhitinkin tekemättömien asioiden listan lyhentämiselle. Tein talvi-istutukset (kts. edellinen postaus) ja luin valtavan pinon lehtiä, jotka ovat odottaneet pöydällä että suon niiden sivuilleen tallentaville tarinoille ja uutisille hetken. Innostuin leipomaan - rosmariinileivästäni tuli aivan mahtavaa. Lähdin tarmokkaasti kohti lähi-Siwaa ulos sateeseen vain todetakseni sen ovella, että myös "ollaan aina auki"-Siwa sulkee ovensa isänpäiväksi. Päätin käyttää kaupassakäynnistä vapautuneen energiani kävelylenkkiin. Pimeydestä ja sateesta huolimatta nautin ulkoilusta.

Nyt katson Vain elämää ja syön palan rosmariinileipääni. Hyvä viikonloppu.

Talvi-istutukset tehty

Se on kuulkaa nyt sillä tavalla, että talvi saa tulla. Ainakin tänne Käpylään. Sain nimittäin tänään hoidettua talvi-istutukset keittiön ikkunalle.

Kanervalla mennään, niin kuin edellisenäkin talvena. En nimittäin edes tiedä onko Suomessa muita talvehtivia kukkia. Eikä minua oikeastaan edes kiinnosta, sillä kanerva on mielestäni kaunis. Löysin vielä kaiken lisäksi tuollaisia kaksivärisiä versiota, jotka näyttävät nyt sinkkiruukussaan varsin hauskalta.

Talon pihakin siirtyi jo pari viikkoa sitten talviaikaan, kun talkoovoimin purimme pation katoksen talvisäilytykseen ja siirsimme pihakalusteet ja keinun sisälle talteen.

Siilille laittamaani talvipesään ei valitettavasti ilmestynyt asukasta, joten päätin siirtää pesäkopin varastoon talvehtimaan. Odottakoon sekin siellä ensi syksyä, josko olisi parempi tuuri asukin houkuttelussa.

Ihania ihania 2nd hand -löytöjä

Olen löytänyt kaksi aivan ihanaa kirpparilöytöä lähiaikoina.

Kierrätyskeskuksesta löytyi pitkään haaveilemani emalikasari puisella kahvalla. Hinta oli kerrankin järkevä - näitä on nimittäin näkynyt aika usein, mutta hinnat ovat niin pilvissä, etten tajua kuka niitä siihen hintaan kierrätyksestä ostaisi.

Kasarin alkuperätiedoista liikkuu paljon ristiriitaista tietoa - väitetään Arabian, Finelin ja Hackmanin tekeleeksi ja suunnittelijan tiedotkin on vähän vaihtelevat. Käsittääkseni kuitenkin suunnittelija on Seppo Mallat ja kai tämä Finelin emalia on.

Kasarin kannessa on päällä muutama lohkeama emalissa, mutta sisältä tämä oli ihan virheetön. Kannen lohkeamat ovat pienet kauneusvirheet, jotka eivät käyttöä haittaa, kun eivät ole kattilan sisällä. Olen lisäksi myös usein nähnyt yksinäisiä kansia myynnissä kierrätyskeskuksessa, joten voin parhaassa tapauksessa vielä bongata tuohon uuden kannen. Puuvarteen pyyhkäisin pesun jälkeen hieman puuöljyä, joten siistiltä ja hyvältä tuo nyt näyttää.

Toinen ihana löytö löytyi kirpputori Emmauksesta. Olen täysin myyty lasin ja korkin yhdistelmälle - kaunista kuin mikä. Siksi tämä lasinen pullo (tai ehkä paremminkin karahvi) korkkisella korkilla iski silmääni heti ovesta sisään astuttuani. Pienehkö koko (ja edullinen hinta) myös viehätti.

Kokeilin pulloa heti, kun halusin hengityttää eilen avaamani ranskalaista punaviiniä. Avasin lahjaksi saavani hävyttömän kalliin punaviinin eilen illalla ja totesin jälleen kerran, että ranskalaiset viinit eivät ole makuuni. Tämä oli ties kuinka mones pullo, jonka hinta on reilusti muiden maiden viinipullojen hintaa korkeampi ja silti laatu on vähän mitä on. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että viinimaailmassa rahoilleen saa huomattavasti parempaa vastetta, jos katselee viininsä jostain muusta maasta kuin Ranskasta. Kaunis uusi karahvi sentään vähän helpotti harmitusta.

Reissunaisen pelastus - tuorepuuro

Minulla on ollut viimeaikoina paljon sellaisia matkoja, jotka vaativat superaikaisen herätyksen aamulla. Aamiaisille ei ole aamuviideltä löytynyt oikein aikaa eikä intoakaan - en oikein tykkää syödä mitään, jos elimistö ei ole vielä kunnolla herännyt. Syön normaaleina työaamuinakin aamupuuron vastan töissä noin 1.5 tuntia herätyksen jälkeen. Siinä vaiheessa vatsalaukku on jo herännyt ja alkanut pyytämään aamiaista.

Aikaisten reissuaamujen kulmakiveksi on muodostunut tuorepuurot, jotka olen valmistanut edellisenä iltana jääkaappiin, napannut sieltä lähtiessä käsilaukkuun ja lusikoinut aamupalaksi vaikka junassa suoraan pakasterasiasta. Ratkaisuna tämä on ollut erinomainen - olen saanut ravitsevan aamiaisen eikä ole tarvinnut tyytyä väsyneisiin ostoleipiin ylihinnoitelluissa junakahviloissa tai muuten tien päällä.

Tuorepuurosta on aikamoinen trendiherkku. Kaurahiutaleet, neste ja omien mieltymysten mukaan valitut makua ja massaa antavat ainesosat seoitetaan ja jätetään jääkaappiin tekeytymään. Ei kypsennetä, vain sekoitetaan.

Olen itse jotakuinkin soveltaen käyttänyt netistä löytämääni oheista ohjenuoraa tuorepuuron tekoon:
1 dl kaurahiutaleita + 1 dl nestettä + 1 dl massaa + 1 rkl makua + tekeytymään yön yli jääkaappiin = tuorepuuro
Valitse neste: maito, soijamaito, piimä, kauramaito, mantelimaito, vesi
Valitse massa: luonnonjogurtti, rahka, raejuusto, banaani, munanvalkuainen, marjat
Valitse maku: kaakaojauhe, vaniljajauhe, kaneli, pähkinärouhe, hunaja

Tämä on ihan vain suuntaa antava ohjenuora - todellisuudessa sekoittelen puurooni mitä tahansa nyt illalla sattuu kaapista löytymään. Yleisin vaihtoehto on ollut:

1 dl mehua tai hedelmällä maustettua kauramaitoa (Oatlyllä hyvänmakuinen versio)
1 dl kaurahiutaleita
1 rkl chiansiemeniä
1 banaani muussattuna
1 dl rahkajugurttia
ripaus kanelia
jauhettua vanilijatankoa (Dr. Ötkerillä on myynnissä hauska pippurimyllyn näköinen vanilijamylly, jonka avulla voi hienontaa vanilijatankoa suoraan ruokaan. Suosittelen, hauska tuote!)

Tämä on tietoisesti kuvaton postaus, sillä tuorepuuro pakasterasiasta lusikoituna kertakäyttölusikalla ei todellakaan ole mikään visuaalinen ilotulitus. Tuorepuuro näyttää itseasiassa aika karmealta liejulta, mutta on maistuvaa, ravitsevaa ja terveellistä - ulkonäöstään huolimatta.

Ja muuten - vaikka aamiaisen jätänkin aikasina aamuina nauttimatta kotona, niin ilman kahvia en ulko-ovesta pysty astumaan. Eli olipa lähtö kuinka aikainen tahansa, aikaa (ja tarvetta) aamukahville löytyy aina.

Kirppari-Marimekkoa keittiössä (taas)

Löysin Marimekon Ananas-kankaisen pöytäliinan kierrätyskeskuksesta kesällä. Liina oli todella edullinen - se maksoi vain 5 euroa. Ananas on kuosina mielestäni tosi kaunis, mutta mietin, että mitenhän tuo beigenruskea värisävy istuu keittiööni.

Nyt sain viimein aikaiseksi silittää pestyn löytöni ja kokeilla liinaa keittiönpöydälle. Yllätyin itse asiassa aika lailla, kun värisävy istuikin ihan passelisti kelta-musta-valkoiseen keittiööni. Eikä näyttänyt edes yhtään hassummalta.

Siinä se nyt saa olla - rikkoa keittiön kolmen värin koodistoa. Kaiken järjen mukaan tuon ei kai yhtään pitäisi tuohon sopia - ei kai keltainen ja beige mitenkään yleensä ole kavereita. Olenko menettänyt hyvän värisilmäni vai onko tuo teistäkin ihan passeli?

Kiva kampanja Finlandia-talolla

Olin työasioissa Finlandia-talolla. Jätin takin narikkaan - pyöräilykypäräni kanssa. Hakiessani takkia oli kypärääni sujautettu oheinen lappu. Todella kiva kampanja, kiitos Finlandia-talo!

Viisaat ihmiset tietävät, että pyöräily on joka tapauksessa maailman paras tapa kulkea paikasta toiseen, mutta ei tällaiset pienet huomioinnit kyllä yhtään pahaa tee. Tämä oli jees!

Ihan vanhat tyynyt

Nyt on kotonani ihan vanhat tyynyt! Nämä ovat olleet mökillämme vaikka kuinka kauan, varmaan ainakin 10 vuotta. Tyynyt on joskus joku äidin tuttu ommellut kuulemma käyttäen Metsolan vanhoja kangaspaloja. Kierrätettyjä siis jo valmistuessaan ja nyt jo ihan käytettyjäkin.

Äiti sanoi, että oli miettinyt, että ne voisi ehkä vaihtaa johonkin uusiin. Minä heti pyysin tyynyt itselleni. Se sopi äidilleni ja pakkasin ne mukaani lähtiessäni mökiltä takaisin kotiin.

Kaivoin nyt myös kesällä kierrätyslöytönä löytyneen ihanan lampaantaljan nyt tuohon sohvalle divaaniosan päälle. Se on siinä lämmin ja pehmeä. Tuohon kulmaan muodostui nyt ihan täydellinen paikka istuskella - katsoa telkkaria ja lukea tai neuloa.

Kämäisen kynttiläalustan uusi elämä

Pari viikkoa sitten mökillä pistäydyimme äitini kanssa kylän "kirjastossa" - vanhaan maitolaituriin tehtyyn paikkaan, jonne kyläläiset voivat viedä kirjojaan ja lehtiään muiden luettavaksi. Kirjastossa on myös kierrätyshylly pientavaralle. Siellä nökötti yksi vähintäänkin ankea puinen kynttiläalusta.

Otin alustan mukaan, kun ajattelin, että suihkaus spraymaalia voisi tehdä ihmeitä. Tänään kaivoin mattamustan spraymaalitölkin esiin kaapista ja suihkin pihalla jalalle uuden värin pintaan.

Spraymaali on kyllä kätevä ja halpa tapa tuunata esineitä. Tästäkin tuli ihan passeli uudella värillä.

Uusittu kynttiläalusta pääsi tuoksukynttilöideni kaveriksi senkin päälle. Tuo punaetikettinen kynttilä on muuten joskus kesällä Sokoksen alelaarista kaivamani Isle of Wolfin ruusuntuoksuinen kynttilä, joka on aivan ihana. Ruusu on hentoinen ja elegantti tuoksu, josta olen alkanut kovin tykkäämään. Isle of Wolf –kynttilät valmistetaan käsityönä 100% luonnollisista kasvivahoista. Ne ovat täysin maatuvia ja uusiutuvia raaka-aineita.

Oi, sanoi siili!

Olen hirveän innostunut siileistä. Ne on aina olleet minusta hirveän sympaattisia eläimiä (toisin kuin vaikka oravat, varsinkin sen jälkeen kun kesällä todistin, kun orava tappoi olohuoneeni ikkunan alla olevan linnunpöntön pikkulintupoikueen). Minulla on hauska siilimuisto parinkymmenen vuoden takaa. Kävin silloin iltaisin tanssitunneilla tanssiopistolla. McDonaldsiin oli silloin tullut valikoimiin "McFlurry" jäätelö, jota myytiin pahvimukeista, joissa oli muovinen kaulus. Lähdin tanssitunnilta iltamyöhään ja näin tiellä jonkun oudosti heittelehtivän valkoisen hahmon. Menin lähemmäs katsomaan ja näin, että se oli mäkkärin jätskimuki, joka kummalliseen tapaan heittelehti. Asiaa tarkasteltuani tajusin, että muki oli juuttunut siilin päähän kiinni, kun tyyppi oli ahneuksissaan tunkenut itsensä jätskiherkun perässä kapeasta mukinkauluksesta mukiin. Hädissään siili yritti päästä eroon vankilastaan. Irroitin mukin siilin päästä ja valehtelematta siili hyppelehti röhkien onnellisena paikalta pois. Niin sympaattinen eläin ja muistan vieläkin tuon hetken sympaattisuuden - jätskiahneen siilin pelastuksen.

Vanha kollegani on innokas ja taitava nikkari. Hän laittoi minulle jonkin aikaa sitten viestin, jossa kysyi, että kiinnostaisiko minua siilin talvipesä pihallemme. Googlailin asiaa ja opiskelin siilin talvehtimisen haasteista ja heti alkoi kiinnosta.

Siilit ovat uhanalaisia eläimiä kaupunkiympäristössä. Kun kaupunkipihat ovat muuttuneet siistimmiksi ja taloissa vähemmän rossipohjia, siilien on yhä vaikeampi löytää hyvää pesäpaikkaa. Lehti- ja risukasojen puuttuessa siilien talvehtimista voi auttaa tarjoamalla niille ihmisen rakentaman majan. Majaan siili voi mennä talvihorrokseen viettämää turvallista talvea. Siileistä on tehty älyttömän kattava ja mielenkiintoinen paketti osoitteeseen www.siilikiikarissa.fi, josta voi löytää vaikka mitä tietoa siileistä, niiden talvehtimisesta ja elintavoista.

Siili kannattaa houkutella asumaan omaan puutarhaansa, sillä se on tuhohyönteisiä ja niiden munia imuroiva väsymätön laite. Aikuinen siili syö n. 70 g hyönteisiä vuorokaudessa, mutta imettävä naaras jopa tupla-annoksen. Siilin päästötkin lannoittavat maata sen jalanjäljissä. Kelpaisi todellakin asukkaaksi meidän valtavaan puutarhaan, jossa on ihan riittävästi kotiloita vaikka kymmenelle siilille ravinnoksi.

Siispä, nyt pihallamme on oheinen siilin talvipesä. Jännityksellä odotan löytääkö yksikään siili pesää ja tulee sinne talvehtimaan. Luin, että siilejä voi houkutella tarjoamalla niille turvotettua kissan kuivaruokaa. Tein diilin naapuri neljävuotiaan kanssa, että hän vie ruokaa mökin läheisyyteen. Siiliä ei vielä näy, mutta ruuat ovat hävinneet. Pihalla käy niin paljon naapuritalojen kissoja kylässä, että taidan tietää syyllisen... 

 
Täytimme mökin kuivilla lehdillä, jotta se olisi siilille lämmin ja hyvä pesä. Voi kun joku piikikäs tuon täydellisen majapaikan itselleen löytäisi! Jos ei tänä vuonna, niin ensi vuonna yritetään uudestaan.

Supervinkki Marimekon kankaista

Moi vaan! Elämä on hektistä. Tosi hektistä. Teen pitkiä päiviä töissä. Matkustan työmatkoja. Harrastan. Kaivan aikaa ystäville.

Bloggaamiselle jää välillä tosi vähän aikaa. En kuitenkaan aio lopettaa. Tykkään kirjoittaa tänne reseptejäni ja tekemisiäni. Vaikkakin nykyään harvemmin kuin ennen. Tällaistahan se on. Toivottavasti jaksatte pysyä mukana, vaikka postauksia tuleekin välillä harvemmin.

Paljastan nyt huippuvinkin kaikille Marimekon kankaista kiinnostuneille. Minä olen sellainen - mielestäni Marimekon kuosit on älyttömän kauniita ja tykkään omassa kodissani niillä sisustaa. Sopivat tällaiseen valkopohjaiseen puutaloon paremmin kuin hyvin. Niissä on väriä ja ryhtiä. Huumoriakin. Tykkään.

Kankaat ovat vain mielestäni todella kalliita. Metrihinta pyörii jossain 50 euron hujakoilla muistaakseni. Se on mielestäni aika paljon. Siksi olen hirveän innoissani vinkistä, jonka aion nyt teillekin jakaa.

Vantaan Tammistossa on Marimekon Vintti-kauppa, joka on merkin outlet-myymälä. Olen aiemminkin Vintistä puhunut, sillä olen tehnyt siellä aivan mahtavia löytöjä (tykkään käyttää töissä merkin mekkoja ja minulla on niitä useita ostettuna -50 % alennuksella Vintistä). Vintissä on myös kankaille "palakori", jossa jäännöspaloja myydään kilohintaan 25 euroa / kilo. Välillä korissa ei ole mitään kiinnostavaa vaan vain pieniä vaikeasti hyödynnettäviä palasia. Välillä taas on iso määrä isoja kangaspaloja, joista voi tehdä vaikka mitä. Tuurista kiinni.

Tein jo aiemmin keittiöön uudet tekstiilit palakorista löytyneestä Räsymatto-kankaasta. Nyt haluan esitellä viikon takaisen kangaslöytöni palakorista. Löysin todella paljon todella kivoja kankaita. Ison määrän. Kaikkien palat olivat enemmän tai vähemmän isoja. Seassa oli myös jotain kankaita oikeasti pitkinä palasina, joista voi ommella vaikka pöytäliinoja tai verhot.

Tämä koko pino maksoi noin 60 euroa. Se on mielestäni todella edullinen hinta näin isosta määrästä kangasta.

Tässä vähän tarkemmin kuoseja:

Maija Louekarin "Karkutiellä"

Sanna Annukan "Raanu". Aika villi kuosi, mutta olen innostunut keltaisesta ja oranssista. Tästä tulee ehkä tyynyt olohuoneeseen.

Sanna Annukka tämäkin, "Hauki". Ehkä jotain mökille. Tai sitten tästä tulisi hauskat keittiötekstiilit. Pitää vielä miettiä.

Tätä Aino-Maija Metsolan suunnittelemaa "Kesätori" -kangasta löytyi aivan mielettömän pitkä palanen - lähemmäs 4 metriä. Ehdotin äidilleni, että tästä voisi tulla pöytäliina mökille. Tai ehkä tästä tulee ensi kesäksi minulle uudet keittiön verhot. En ole vielä päättänyt. Kaunit värit ja ihana mökkifiilis kuosissa.

Maija Isolan "Iso-ruutu Unikko", klassikko hieman erilaisessa esitystavassa. Tästä en vielä tiedä mitä ompelen. Ehkä tyynyjä rauhoittamaan keltaisen villin kankaan joukkoon.

Maija Metsolan "Huhuli". Tästä tulee ehkä jotain jollekin kummilapselle. Tämä on mielestäni lasten kangas.

Maija Isolan "Muija" on yksi ikisuosikkini Marimekolta. Minulla on tätä myös yksi ihana kirppislöytö tarjotin punaisena. Tätä on myös suosikkitakkini vuorissa. Tämä on iso pala Muijan vahakangasta. Teen tästä ehkä pihalle istuintyynyjä ensi kesäksi. Tai sitten ompelen meikkipussin. Tai sitten jotain ihan muuta.

Löysin myös kesällä edellisellä reissulla palakorista pari kaunista kangasta. Sininen on reilun parin metrin pala Erja Hirven "Kosmosta", josta tehty silkkipaita minulla itse asiassa myös on. Tumma kangas on Jenni Tuomisen kaunis "Kuunlilja", jonka syksyiset värit houkuttelivat.

Sormet syyhyävät näistä ryhtyä ompelemaan. Harmi, etten ole kummoinen ompelija. Toisaalta nyt olisi kangasta, jolla voisi myös harjoitella, kun en ole omaisuuksia näistä maksanut. Tekisi mieli laajentaa ompeluosaamista vaatteisiin. Kollegani kannusta, hän on kova vaateompelija. Osaan kaikki ompelun perusteet, joten ei olisi kyllä iso juttu. Ja netti on täynnä ohjeita, jos tulee tenkka-poo vaikka sen kanssa, miten piilovetoketju ommellaan. Ehkä rohkaistun ja aloitan.

Älyttömän hyvinä löytöinä tätä kasaa kuitenkin pidän. Olen tyytyväinen. Mitenkä teilä - oletteko Marimekon kankaiden ystäviä, vai ovatko nämä mielestänne liian värikkäitä tai onko klassikot kuluneet?

Paras sinihome-punajuurilaatikko

Olen aiemmin julkaissut täällä blogissa sellaisen punajuurilaatikon reseptin, johon tuli quinoaa. Tein tällä kertaa muunnelman samasta laatikosta. Ilman quinoaa ja muutenkin vähän eri tavalla valmistaen. Tästä tuli jotenkin ihan älyttömän hyvää, että unohtakaa se vanha resepti! Tehkää punajuurilaatikkonne mieluummin näin.

Mietin, että mitä tein eri lailla viime reseptiin nähden. Keksin kaksi juttua, joilla uskon olevan vaikutusta: tällä kertaa punajuuriraasteen pannulla kuulottamisen sijaan keitin raastetta riisinjyvien kanssa ensin vesitilkassa kattilassa. Sen lisäksi laakean uunivuoan sijaan käytin korkeaa vuokaa. Näillä nikseillä vuoka kypsyi ja hautui ihanan sameettiseksi.

Punajuurien raastaminen käsin on vähän työlästä hommaa. Minulla homman hoiti yleiskone, jota kyllä lämpimästi tähän suosittelen.

Ostin muuten punajuuria ja muita vihanneksia lähikaupasta ämpärillisen. Siellä myytiin viidellä eurolla ämpärillinen vihanneksia. Valitsin omaan ämpäriini punajuuria, porkkanoita ja sipuleita.

Sinihome-punajuurilaatikko

loraus oliiviöljyä
1.5 kg punajuuria raastettuna (noin - määrä riippuu uunivuokasi koosta)
2 isoa keltasipulia pilkottuna
2 dl puuroriisiä
noin 5 dl kiehuvaa vettä (kiehauta vedenkeittimessä)
1 tl suolaa
puolikas lihaliemikuutio
valkopippuria rouhittuna
1 tl paprikajauhetta (tulista, pienen lämmön tuomiseksi makuun)
120 g sinihomejuustoa murennettuna
2 dl ruokakermaa (15 %)

Päälle ripoteltuna korppujauhoja ja muutama nokare voita

Kuori punajuuret ja raasta ne raasteeksi (yleiskoneella tai käsin). Kuumenna kattila (riittävän iso, johon kaikki juuriraasteet mahtuu). Lorauta kattilaan oliiviöljyä ja kuulota sipulit läpikuultavaksi. Lisää riisi ja pyörittele hetki kattilassa. Lisää seuraavaksi kattilaan punajuuriraaste. Kiehauta vettä vedenkeittimessä ja kaada sitä pikkuhiljaa lisäillen kattilaan. Lisää suola, lihaliemikuutio, pippuri ja paprikajauhe. Anna kiehua noin 20 minuuttia. Lisää vettä, jos se haihtuu pois.

Lorauta oliiviöljyä uunivuoan pohjalle. Kaada raasteseos kattilasta vuokaan. Sekoita joukkoon murennettu sinihomejuusto ja ruokakerma. Ripottele päälle korppujauhoja ja lisää muutama nokare voita.

Paista uunissa 200 astetta noin 30-40 minuuttia.

Kaunis leikkuulauta

Arvaamattoman pitkä tauko tuli edellisestä postauksesta. Olen pahoillani.

Muutama viikko sitten käynnillä Kaivarin Kanuunassa löytyi näin kaunis leikkuulauta.

Design oli minulle tuntematon, mutta leikkuulaudan pohja paljasti, että kyseessä on suomalaisen Nämä-designin kotimaisesta koivusta valmistama lauta. Kävin Nämän verkkokaupassa ja huomasin muista tuotetteista, että onhan tämä sittenkin ihan tuttu design. Tätä kyseistä kuviota en vain ollut nähnyt. Tosi kauniita tuotteita verkkokauppa pullollaan. Ihan vastaavaa leikkuulautaa en sieltä löytänyt, mutta vastaavannäköinen lauta eri kuvioinnilla maksaa 35 euroa. Itse maksoin tästä 8 euroa, eli ihan hyvä löytö.

Tämä saa nyt kaunistaa keittiötäni.

Key lemon pie

Sain kutsun ystäväni yksivuotiaan syntymäpäiväkahveille. Ajattelin, että tämä olisi hyvä hetki leipoa jotain vietävää kahvipöytään. Kaapissa oli sopivia leipomistarvikkeita, kun sisko oli juuri antanut minulle italiasta tuomiaan sitruunoita, oli munia, jauhoja, turkkilaista jugurttia, voita ja sokeria. Ja olipa myös purkki kondensoitua maitoa (jos et tiedä mitä se on, niin kaupan säilykehyllystä löytyy tätä makeaa, lähes kinuskimaista maitovalmistetta, joka on ihan huippua leivonnassa).

Key lemon pie on oma versioni klassisesta key lime piesta, josta tuli sitruunainen ihan siitä syystä, että oli ne italialaiset sitruunat. Ohje toimii yhtä hyvin myös alkuperäisellä limellä. Klassinen key lime pie on mielestäni oikein hyvää, mutta olen kaivannut normaaliresepteistä poiketen vähän reilumman määrän täytettä kuin ohuen kerroksen. Tästä syystä jatkoin täytettä lisäämällä maustamatonta jugurttia kondensoidun maidon joukkoon. Tämä toimi erittäin hyvin ja piiraasta tuli runsas ja lähes kakkumainen. Sitruuna tuo leivonnaiseen kuin leivonnaiseen tiettyä raikkautta ja hienostuneisuutta ja sitruunat toimivat tässä piiraassa vähintäänkin yhtä hyvin kuin alkuperäiset limet.

Klassiseen key lime/lemon piehen tulee keksipohja, mutta koska minulla ei ollut keksejä kaapissa, niin tein perinteisen muropohjan. Se toimi erinomaisen hyvin. Eli jos kaapeissasi ei lymyile sopivia keksejä, niin kannattaa pyöräyttää muropohja.

Key lemon pie

Muropohja
125 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon muna. Yhdistä kuivat aineet ja nostele ne vaahtoon.

Voitele irtopohjavuoka tai muu piirakkavuoka ja taputtele muropohja vuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte
1 tlk (397 g) kondensoitua maitoa
200 g turkkilaista jugurttia (tai muuta maustamatonta jugurttia, jossa 10 % rasvaa)
ison sitruunan kuori raastettuna (tai kahden pienen)
1 dl sitruunamehua
¾ dl maissijauhoja
1 dl hunajaa (+ lisäsin ruokalusikallisen inkiväärihilloa)
 4 keltuaista 

Sekoita kondensoitu maito ja jugurtti tasaiseksi massaksi. Pese sitruuna huolella ja raasta kuori. Purista sitruunan mehu pieneen kulhoon ja sekoita siihen maissijauhot. Lisää maito-jugurttiseokseen hunaja (+ halutessasi inkiväärihillo) sekä sitruunan kuori ja sitruunamehu-maissijauhoseos. Lisää lopuksi keltuaiset ja sekoita huolella.

Kaada täyte pohjan päälle ja paista 175 asteessa noin 25-30 minuuttia.

Herukkapensaan elvytystä ja herukanlehtijuoma

Meidän pihalla on kolme herukkapensasta, jotka tekevät kituliaasti satoa. Päätin ottaa herukkapensaat elvytysprojektin kohteeksi - katsotaan kuinka käy. Viime sunnuntaina käänsin pensaita ympäröivän maan ympäri. Naapurin pihalla oli iso kuorma lehmän- ja hevosenlantaa, jota naapurit olivat luvanneet, että saa hakea niin paljon kuin jaksaa ja tarvitsee. Kärräsin kottikärryillä kolme kuormaa lantaa meidän pihan puolelle. Herukat saivat osuutensa. Lisäksi siirsin kompostista kottikärrytolkulla uutta maata herukoiden juurille.

Tämän lisäksi leikkasin pensaat. Luin ohjeita, että herukoista pitäisi leikata vanhat oksat pois, jotta se kasvattaa uusia, joihin pensas jaksaa tehdä marjoja. Amatööri-puutarhuri ei oikein tiennyt mikä oksista olisi ollut vanhaa ja mikä uutta, joten leikkasin pensaat jotakuinkin sinne päin.

Maansiirrolla, kuokkimisella ja lannoittamisella toivon, että herukat elpyvät ja lähtevät tuottamaan marjasatoa. Ensi kesänä jännitetään oliko tästä urakasta hyötyä ja lähteekö pensaat tekemään nykyistä enemmän marjaa. Toivotaan parasta!

Pensaista leikkaamissani oksissa oli niin reilusti lehtiä, että en halunnut niitä haaskata. Nypin lehdet talteen herukanlehtijuomaa varten. Juoma oli helppo tehdä (se tehdään itseasiassa samaan tyyliin sitruunahapolla kuin kesäkuussa julkaisemani raparperijuoma) ja lopputuloksena oli raikkaanmakuista kullankeltaista juomaa. Tämän ohjeen sokerimäärällä juomasta tuli "puolitiivistettä", jota totesin, että on parasta kun jatkaa sitä puolet mehua / puolet vettä suhteella. Täten ainakin omaan suuhuni makeus oli sopiva.

Herukanlehtijuoma

Herukanlehtijuoma

noin 3 l mustaherukanlehtiä

3 l vettä

30 g sitruunahappoa (saa apteekista)

300 g sokeria

Huuhdo herukanlehdet. Kaada lehtien päälle kiehuvan kuuma vesi. Anna jäähtyä.

Lisää sitruunahappo ja anna juoman maustua huoneenlämmössä seuraavaan päivään.
Siivilöi juoma ja kuumenna kattilassa. Sekoita kuuman mehun joukkoon sokeri ja anna sen liueta.
Pullota desinfioituihin pulloihin kuumana tai pakasta juoma sopivina annoksina.

Tarjoa mustaherukanlehtijuoma kylmänä ja sopivasti vedellä laimennettuna.


Juomaa voisi maustaa vaikka lisäämällä lehtien joukkoon minttua. Tein nyt pelkällä herukanlehdellä, mutta minttuakin pihaltamme löytyisi vaikka millä mitalla. Keväällä naapurilta saamani mintuntaimi on lähtenyt valtavaan kasvuun ja mojito-yritit ei tästä taloudesta ihan heti lopu kesken.

Pihan yrttinurkkaus - kuvan edessä violettina kukkiva kasvi on minttu. Takana sekalainen ruukkuryttitarha ja vasemmalla villiviini.