sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joulua tupaan!

Tänään onkin sitten ollut varsinainen joulupäivä! Suorastaan jouluvalmistelujen superpäivä. Olen koko päivän keskittynyt "tekemättömiin" joulujuttuihin ja saanutkin vaikka mitä aikaiseksi.

En ole koskaan ollut mikään kummoinen joulukoristeiden hamstraaja, saati kodin koristelija jouluksi. Tänään kaivoin ne vähäiset joulukoristeet, joita minulla on esiin. Valosarjalla ja muutamalla joulupallolla saa jo ihmeitä aikaan. Tärkeä joulukoriste - käsin tehty tonttufiguuri pääsi esiin laatikosta. Se on saatu viime kesänä edesmenneeltä isotädiltä ja pääsee jouluna aina kunniapaikalle.


Ikkunaan ripustin kaksi lasista joulupalloa. Sininen pallo on vuosia sitten saatu pikkuserkulta, kirkas taas viime jouluna saatu lahja rakkaalta ystävältä.


Yhtäkkiä kesken koristelun alkoi Helsingissäkin sataa lunta. Kuuntelin joululauluja ja katsoin kun maa muuttui puolessa tunnissa valkoiseksi.


Riisipuuro on minulle yksi joulun pääherkku. En ollut sitä ehtinyt vielä kertaakaan keittää ja tänään tuli sekin vääryys korjattua. Kanelia ja viikunahilloa päälle ja riisipuurolounas oli katettu. Älyttömän hyvää.


Löytyipä joululaatikostani myös joskus opiskeluajan pikkujouluista saatu joululahja - olkipukki. Sekin pääsi esille, kun joutuu muutoin koko vuoden laatikossa lymyilemään.


Pakkasin myös kummilasten joululahjat antokuntoon. Olen käyttänyt vuosikausia lahjojen pakkaukseen voimapaperia, sillä sen voi kierrättää paperinkeräyksessä. Koristeellisissa joulupapeissa on niin paljon kiveä ja muovia, että eivät oikein kelpaa kierrätykseen. Koristeet leikkasin vanhasta kalenterista. Yksinkertaista ja kaunista, ainakin minun silmääni.



Puuhastelun lomassa myös vähän glögiä ja joulupiparia. Löysin tänä vuonna Nyåkersin sydänpiparit. Maistuvat riittävän voimakkaasti piparimausteille ja sopivasti voilta. Valmiskeksien parhaimmistoa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti