maanantai 22. joulukuuta 2014

Hei, tunnetaanko me?

Olen kirjoittanut blogiani nyt 2.5 vuotta. Sinä aikana se on toiminut arjen pikku juttujen tallennus - ja ylistyspaikkana - muistikirjanani, reseptien jakopaikkana, hyvien (kirppari)löytöjen hehkuttamisessa ja pikku vinkkien jakopaikkana.

Blogini on harrastus. Käytän siihen aikaa aina niin paljon kuin sitä milloinkin sopivasti likenee. Postaan silloin, kun jotain postattavaa tulee. Jos ei ole kummempaa postattavaa, en sitten väkisin postaa. En mainosta blogiani missään (tänne löytävät ne, ketkä löytävät) ja blogissani ei mainosteta mitään. Ihan siksi, koska minua ei kiinnosta mainostus ja vieläkin enemmän siksi, että blogini ei kiinnosta ketään mainostajaa.

Olen pitkään elänyt uskossa, että täällä käy lukemassa suurin piirtein äiti ja isä, siskot ja kaverit. Kävijämäärät ovat kuitenkin tasaisesti kasvaneet, että pikkuhiljaa voi varmaan jo todeta, että ilmeisesti täällä käy vähän joitain tuttavapiirini ulkopuoleltakin.

Tartuin ajatukseen ja mietin keitä te olette? Tein tuohon oikealle sivupalkkiin kyselyn, jossa kysymys on yksinkertainen - tunnetaanko me oikeassa elämässä, blogin ulkopuolella?

Blogissani ei kummemmin kommentoida. Mutta aina kun kommentoidaan, niin olen iloinen. Sillä tavoin tämä kirjottaminen muuttuu hieman yksipuolisesta monologista vuorovaikutukseksi.

Siispä, klikkaamalla kyselyä kerrot minulle tunnetaanko vaiko ei. Myös kommenttikenttä on avoimena, sinne voi kertoa tarkemmin kuka olet. Ei ole pakko. Minäkin kirjoitan suhteellisen anonyyminä - sinäkin saat olla.

Voit myös kertoa vaikka että miten olet tänne löytänyt. Tai oletko ollut blogini lukija pitkään? Luetko säännöllisesti vai tulitko vain käymään?

Tai kerro ihan mitä haluat. Tai jätä kertomatta.

Kuka ikinä oletkin, niin on kivaa että olet täällä. Täällä ei muuteta maailmaa. Täällä ei olla turhan syvällisiä. Täällä ei synkistellä. Täällä kuvataan innokkaasti riisipuurolautasta ja hehkutetaan kirppareita. Täällä otetaan ihan rennosti ja kevyesti. Kiinnitetään huomiota sellaisiin asioihin, jotka ovat pienen hetken merkityksellisiä. Niin kuin vaikka tuore itsetehty pulla. Tai mitä kokkasin tänään. Tai miltä koti näyttää siivouksen jälkeen.

Kiitos että käyt.

1 kommentti:

  1. Moikka! En löytänyt kyselyä, mutta kerronpa vaan, että kyllä me tunnetaan, vaikka ei olla moneen vuoteen nähtykään. :) Tykkään tosi paljon sun blogista, kirjoitat hauskasti ja mielenkiintoisesti. Harvinaista herkkua nykypäivänä. t. Anna :)

    VastaaPoista