tiistai 18. marraskuuta 2014

Balmuirin kynttilä

Muistin juuri, että joskus viime kesänä kierrätyskeskuksesta löytämäni Balmuirin hopeanvärinen pallokynttilä odottaa kaapissa polttamistaan. Kynttilä, jonka joku hullu oli vienyt kierrätykseen. Minä nappasin sen kesällä mukaani 2 eurolla. Muistan silloin aurinkoisena kesäpäivänä ajatelleeni, että tämä tulee vielä tarpeeseen, kun marraskuinen ilta ja kaipaan valoa ja kynttiöitä.


Jostakin muistin perukoista se kynttilä sitten tuli mieleeni. Ja kyllä saan olla tyytyväinen, että kesällä tämän kotiini pelastin. Ihan siksi koska marraskuussa kotona ei voi koskaan olla liikaa kynttilöitä. Eikä kotona voi koskaan olla liikaa kauniita kynttilöitä - oli vuodenaika mikä tahansa.

Palakoon kaunistus pois. Vaikka hitaasti varmaan palaakin, kun on niin suurikokoinen. Riittää iloa varmaan muillekin kuille kuin vain marraskuulle.


Kurkkaa kynttilää, niin näet kuvaajan heijastuksen. Tai oikeastaan kuvaajan puhelimen sekä hänen paitansa, jossa lukee glitterillä Ooh la laa. Koska pimeässä ei voi koskaan olla liikaa säihkettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti