Ovikranssi

Tämän vuoden ovikranssi syntyi kirpputorilöytöjä yhdistämällä ja tuunaamalla.

Kaikki alko siitä, kun huomasin jonkun huovuttaman kauniin kukkakoristeen Kontin ilmaislaarissa. Sisältä Kontista taas löytyi juuri sopivan kokoinen tyhjä kranssipohja, vai miksikä tuollaista pajurinkulaa nyt kutsuisi (löytyi tuollainen kuvassa näkyvä seinään kiinnitettävä tuohikorikin - täydellinen eteiseen kenkäharjan ja -suojasprayn säilyttämiseen, kunhan tuo karsea pintamaalaus menisi piiloon). Viime viikonloppuna kumpainenkin pääsi maalauskäsittelyyn kun tyhjensin näiden pintaan kaapista löytyneen valkoisen spraymaalipurkin pohjat.

Seuraavaksi harsin huopakoristen valkoiseksi maalatun kranssipohjaan kiinni. Ja näin syntyi tämän vuoden ovikranssini!

Lopputulos on mielestäni aika kaunis. Hintaa tälle tuli 2 euron verran, joka oli tuon kranssirinkulan hinta.

Olen harrastanut kranssintekoa / tuunausta ennenkin. Viime vuoden tuotokseen voi tutustua postauksessa Ovikranssin uudet vaatteet.

Glögiä

Joulun odotuksessa yksi parhaista asioista on glögi, joka on ihan herkkuani ja kuuluu tärkeänä osana omaan joulunalusaikaan. Minä olen juonut sitä jo lokakuun alusta saakka ja aion kyllä jatkaa pitkälti joulun jälkeenkin.

Olen joskus tehnyt glögiä itsekin omakeittämästä mustaherukkamehusta, mutta koska tänä vuonna ei ystäväni mustaviinimarjapuskaan tullut marjoja, niin jäi mehut keittämättä. Ja muutenkin valmisglögejä on olemassa niin hyviä, että se tuntuu melkein turhalta vaivalta keittää omaa. Toki valmisglögeissä on hirveän isoja eroja - osa on ihan surkeaa litkua, joka ei maistu kunnolla joulumausteilta, mutta onneksi olen oman suosikkini löytänyt - Stockmannin glögitiiviste (alkoholiton). Sellainen lasipullossa myytävä herkku. Se on minun makutestini voittaja ja sitä olenkin suosinut jo monen vuoden ajan.

Tänään maistoin myös ensimmäistä kertaa myös tämän vuoden Blossa-glögiä, jota Alko myy. Vuoden 2014 vuosikerrassa vaaleassa glögipohjassa maistuu laventeli. Ei yhtään hassumpaa, vaikka minun puolestani laventeli olisi voinut maistua vähän enemmänkin. Olisi voinut kuvitella itsensä vaikka joulun viettoon Ranskan Provinceen.

Glögi lämpeni muuten älyttömän hyvin tässä viimeviikkoisessa parin euron kirpputorilöydössä. En ole ihan varma mihin tuo pikkukasari on alunperin tarkoitettu käyttöön, mutta toimii kätevästi esim. kahvimaidon lämmittämiseen ja leivontavoin sulattamiseen. Näköjään myös nopeasti ja kätevästi lämpeni yksi kupillinen glögiä.
 

Minun glögimukiini aina sujahtaa rusinoita ja manteleita. Ne kuuluvat asiaan. Rusinaton glögi on kuin...noh...rusinaton glögi. Eli jotain puuttuu.

Löytöjä kirpputorilta

Tässä jotain kivoja viimeaikaisia kirpputorilöytöjäni!

Vanha piippuleimainen Arabian kannu oli liian kaunis ohitettavaksi. Löytö Tikkurilan Kontista. Hintaa vain 10 euroa, sillä tässä oli kaksi pientä kolhua yläreunassa. Eivät kuitenkaan haittaa minua, koska halusin tämän kukkien kastelukannuksi. Kaunis on.

Lauttasaaren Emmauksesta löytyi jotain, mistä työmatkustaja on kiitollinen. Samsoniten käyttämätön "overnight bag", eli tuollainen lisäosa cabin-kokoiseen työmatkalaukkuuni. Lisäosa kiinnitetään laukun nostettavaan vetokahvaan ja se tuo mukavan lisätilan vähän pidemmille matkoille (kuitenkin sen verran lyhyille joille ei kannata ottaa isoa matkalaukkua mukaan). Maksoin 20 euroa, joka on kirpputorilla melko paljon, mutta nämä maksavat uutena yli 100 euroa ja olin harkinnut tällaisen hankintaa muutenkin. Hieno löytö siis juuri minulle.

Villafani löytää taas ihanuuksia. Olen toitottanut varmaan iät ajat siitä, miten luonnonkuidut on parhaita ja villa ihanaa. Nyt löytyi Tikkurilan kontista varmaan Tallinnan mummojen kädenjälkeä oleva pitkä ja paksu kirjottu kaulahuivi (niin söpö!) sekä säärystimet/rannelämmittimet. Molemilla hintaa 3 euroa. Erityisesti kaulaliinan löytyminen lämmittää mieltäni (ja lämmittähän se ulkona ihan konkreettisestikin).

Ostin Lauttasaaren Emmauksesta myös aivan ihanan (ilmeisesti käyttämättömän) ohuen villakangastakin kevääksi. Tummansininen ja kultaiset napit, 80 % villaa. On kuitenkin niin ohut, että tulee ehkä trenssikelien aikaan vasta käyttöön. 9 euroa. Huippulöytö. Tumman takin kuvaaminen vain hankalaa kun valoa on niin vähän käytettävissä näin marraskuussa, joten tyydyn kuvailemaan löytöäni.

Mummolateline kukille

Kukka-aiheiset postukset jatkuvat!

Asunnossani ei ole sellaisia ikkunalautoja, joissa voisi pitää kukkia. Uusin ratkaisuni kukkien "säilytykseen" asunnossa on ostaa kirpputorilta todella mummolamaisia puisia/rottinkisia seinätelineitä ruukuille. Naurakaa, jos haluatte, mutta minusta ne ovat ihania ja sopivat tänne asuntoon, kun täällä on muutenkin vähän mummolamaista.

Telineitä löytyy kirpputoreilta varsin helposti. Olen nähnyt niitä usein monessa paikassa, eivät taida olla oikein viimeistä huutoa nykyään... Minulla on kaksi telinettä, joista molemmista olen maksanut huimat 50 senttiä kappaleelta.

Toinen teline on keittiön seinällä, toisen naputtelin tänään eteiseen, kun ostin siihen viikonlopun kukkakauppareissulla sopivan siron lankaköynnöksen. Toivon että kasvi ryhtyy laskeutumaan kasvaessaan tuosta sellaiseksi valuvan kauniiksi kevyeksi köynnökseksi.

Siinä se nyt toivottaa heti ulko-ovella tulijan tervetulleeksi. Mitäs mieltä olette tuosta seinätelineestä? Kiva vai karsea? :) Minä tykkään!

PS: Ruukku on Arabian. Olen kerännyt näitä kirpputoreilta, niin tänä ruskeana kuin valkoisenakin. Tykkään kovasti.

Talvi-istutukset

Sunnuntaini sujui hyvinkin puuhakkaissa merkeissä. Hain kukkakaupasta paitsi edellisessä postauksessa esitellyn, joulukuusen virkaa toimittavan sypressin, niin myös ulkoistutuksia varten talvenkestävää aitokanervaa.

Istutin niitä paitsi ulko-ovellemme, niin myös keittiön ikkunani eteen roikkumaan (samaan tapaan kuin missä minulla oli kaupunkilaisen yrttitarha kesällä). Ulko-ovellemme istutin kanervat paitsi roikkumaan ripustamaani amppeliin niin myös yhteen pikkuruukkuun. Ripustin oveen myös tämänviikoisen kirpputorilöytöni, pienen punaisen kranssin.

Keittiönikkunalle kanervat pääsivät roikkumaan keväällä hankkimaani rottinkikoriin.

Kävin ripustamassa viimeisessä kuvassa näkyvään pihamme omenapuuhun pari talipalloa linnuille talviruuaksi. Ei mennyt kuin kymmenen minuuttia kun katselin keittiön ikkunasta ensimmäisiä syömään saapuneita lintuja. Tuli hyvä mieli.

Pienen asunnon "joulukuusi"

Pieneen kotiin sopiva "joulukuusi" syntyy seuraavanlaisesti: ostetaan 1 kpl sypressejä (ihanan tuoksuinen laventelisypressi maksoi Plantagenissä 9.99 euroa). Pyöritetään sypressin ympärille patterikäyttöinen pieni led-valosarja. Ja kas - joulukuusesi on valmis!

Huomaa innovatiivinen biojätepussin käyttö suojaruukkuna. Se toimii näin: kääri ruukku ensin ehjään muovipussiin estämään kasteluveden valumista ulos. Ota tavallinen biojätepusi ja käännä se ylösalaisin (näin saat pussin kyljessä olevat tekstit peittoon). Rypistyminen ei haittaa, lopputuloksesta tulee ryppyisenä jopa parempi. Sujauta ruukku muovipusseineen biojätepussiin. Kääri biojätepussin yläreunaa niin että "suojaruukku" on sopivan korkuinen.

Joulun odotus alkakoon!

Pieni rakkaudentunnustus

Rakkaudentunnustukseni menee tänään Kierrätyskeskukselle. Tarinani liittyy rikkimenneeseen televisioon ja erääseen nimeltämainitsemattomaan henkilöön, joka koki lievää ahdistusta rikkimenneen television maailmaan tuomasta lisäromusta.

En ole koskaan ollut mikään innokas viihde-elektroniikan ja koneiden ostaja. Se on ehkä vähän harvinaista insinöörille, mutta ympäristöinsinöörille ei ehkä niinkään. Viihde-elektroniikalla on nykyisin hirveän lyhyt elinkaari, yleensä ne rikkoutuvat parin kolmen käyttövuoden jälkeen. Enkä myöskään tykkää, että kotona ihan nurkasta kurkistaisi joku laite. Siksi minä en ole koskaan aiemmin esimerkiksi ostanut televisiota (kaikki televisioni ovat olleet jonkun vanhoja) ja käytän aina kaikkia laitteitani niin kauan kuin ne toimivat - uusi tulee vasta kun vanha menee kunnolla rikki.

Televisioni meni rikki pari viikkoa sitten. Siitä hävisi kokonaan ääni. En ole ihan varma miten vanha televisio oli, kun se oli kavereideni vanha laite. Minulla se oli ollut jo varmaan viitisen vuotta, sitä en tiedä miten vanha se oli siinä vaiheessa kun se tuli minulle. Mietin, että soitan korjaajan paikalle. Työkaverit kuitenkin puhuivat minut ympäri - noin vanhaa laitetta erittäin todennäköisesti ei voi/kannata enää korjata, joten korjaajan paikalle soittaminen olisi rahanhukkaa. Neuvoivat vielä minut uuden kodinkoneliikkeen avajaisiin (minulle ei tule mainoksia, niin en tiedä mistään tällaisista mitään) ja kertoivat, että sieltä saa avajaistarjouksena edullisia televisiota.

Niin taivuin ja ostin uuden television.

Jotain piti tehdä kuitenkin vanhalle. Minua ahdisti ajatus siitä, että siitä tulee elektroniikkaromua (vaikka tiedänkin että kierrätys tässäkin toimii varsin hyvin). Olen vain joskus opiskeluaikana nähnyt liian monta dokumenttia (ja yhden Kiasma-näyttelyn) siitä kuinka eurooppalaista elektroniikkaromua kärrätään köyhimpiin Afrikan maihin "kaatopaikalle". Ja pari kuukautta sitten kävin työkaverin kanssa viemässä Kuusakosken keräyspisteeseen vanhan toimistoprintterimme ja näin pihan kontit täynnä elektroniikkaromua - kaikenmaailman kapselikahvikonetta, leipägrilliä sun muuta "hyödyllistä".

Onneksi on kuitenkin Kierrätyskeskus, joka ottaa vastaan kodinkoneita kunnosta riippumatta. "Korjauskelpoiset laitteet pyrimme korjaamaan uudelleenkäyttöön", kertovat nettisivut.

Tänä aamuna lähdin viemään aparaattia sinne. Kun saavuin pihaan minua vastaan tuli kaksi työntekijää. Kierrätyskeskuksen henkilökunta on myös aivan parasta, ne on aina niin mukavia. Siellä työllistetään pitkäaikaistyöttömiä ja maahanmuuttajia.

"Vau miten hieno televisio - miten ihmeessä luovut näin hienosta?", toinen kysyi. Kerroin viasta ja siitä, että laite on sen verran vanha että korjaus jäi tekemättä. "Me saadaan tästä täällä vielä varmasti toimiva ja joku onnekas saa tästä hyvän television itselleen", tyyppi sanoi. Minulle tuli niin hyvä mieli. Teki mieli kiittää tyyppiä siitä, että osasi sanoa minulle juuri oikeat sanat.

Siispä kiitos Kierrätyskeskus, että olet olemassa. Teen paitsi jatkuvasti paitsi hyviä löytöjä itselleni, niin toimit myös hyvänä paikkana tuoda omat tarpeettomat tavarat takaisin kiertoon.

PS: Olen tehnyt taas oikein hyviä löytöjä kirpputorikierroksillani. Yritän jossain vaiheessa kuvata niitä päivänvalossa, niin voisin niistäkin kirjoitella tänne tarkemmin.

Saako marraskuussa muistella kesää?

Yllätin itseni selailemasta kännykän kesäkuvia. Pysähdyin miettimään, että saako marraskuussa unelmoida kesästä? Juurihan se loppui, ja edessä on (toivottavasti) ihana talvi. Kesä on kaukana.

Mutta sitten se kirkastui - eikö marraskuussa juuri pidä unelmoida kesästä. Koska tällä hetkellä edellinen on jo riittävän kaukana, että voi nostalgisoida valon ja auringon muistolla ja seuraavaa taas saa odottaa vielä sen verran kauan, että fiilistely tässä pimeydessä on vain hyvästä. On hyvä muistuttaa itseään, että kyllä se sieltä taas tulee.

Siispä, olkaa hyvät. Valoa ja aurinkoa, kesän herkkuja ja kesätekemistä. Viime kesältä.

Balmuirin kynttilä

Muistin juuri, että joskus viime kesänä kierrätyskeskuksesta löytämäni Balmuirin hopeanvärinen pallokynttilä odottaa kaapissa polttamistaan. Kynttilä, jonka joku hullu oli vienyt kierrätykseen. Minä nappasin sen kesällä mukaani 2 eurolla. Muistan silloin aurinkoisena kesäpäivänä ajatelleeni, että tämä tulee vielä tarpeeseen, kun marraskuinen ilta ja kaipaan valoa ja kynttiöitä.

Jostakin muistin perukoista se kynttilä sitten tuli mieleeni. Ja kyllä saan olla tyytyväinen, että kesällä tämän kotiini pelastin. Ihan siksi koska marraskuussa kotona ei voi koskaan olla liikaa kynttilöitä. Eikä kotona voi koskaan olla liikaa kauniita kynttilöitä - oli vuodenaika mikä tahansa.

Palakoon kaunistus pois. Vaikka hitaasti varmaan palaakin, kun on niin suurikokoinen. Riittää iloa varmaan muillekin kuille kuin vain marraskuulle.

Kurkkaa kynttilää, niin näet kuvaajan heijastuksen. Tai oikeastaan kuvaajan puhelimen sekä hänen paitansa, jossa lukee glitterillä Ooh la laa. Koska pimeässä ei voi koskaan olla liikaa säihkettä.

Naudan sisäpaistia uunissa

Ruokakauppa tarjosi tarjoushintaan naudan sisäpaistia. Ostin sitä kotiin viikonlopun ruuaksi, kun oli niin hyvännäköistä kotimaista lihaa.

Olen monesti maininnutkin että pidän kovasti lihassa halvemmista ruhonosista, joita haudutetaan pitkään uunissa. Nauta ei vain tässä ole ihan ykkössuosikkini ja tämä taisikin olla ensimmäinen kerta, kun naudan paistipaloja ostan. Lammas ja porsas ovat minun mielestäni huomattavasti maukkaampaa lihaa (siis tässä tapauksessa kun puhutaan nimenomaan tuntien hauduttamisesta eikä sisäfileistä).

Naudastakin kuitenkin valmistui varsin kelpo päivällinen. Erona lampaaseen ja porsaaseen joita mielellään hauduttaa tuntitolkulla niin ylikypsäksi, että ne hajoavat haarukalla koskettaessa, naudan paisti kannattaa valmistaa sisälämpömittarin kanssa varustettuna.

Täydellinen kypsyysaste (hieman punaista sisällä) saavutetaan, kun sisämittari näyttää 60 astetta lihan paksuimmassa kohdassa.

Mittarin kanssa paisti on helppo valmistaa. Nostetaan lihanpala pari tuntia ennen valmistusta huoneen lämpöön lämpenemään. Hierotaan pintaan suolaa ja pippuria. Ennen uuniin laittoa paistetaan kuumalla paistinpannulla lihan pinnat voissa "kiinni" (toisinsanoen ruskistetaan lihapalan pinta joka puolelta). Sitten vain mittari lihaan ja 150 asteiseen uuniin kypsymään. Paistomittari kertoo milloin liha on valmista (minun palasessani meni noin 1.5 tuntia).

Heitin uunivuokaan lihan alle bataattipalasia, jotka pyörittelin oliiviöljyssä ja ripottelin päälle suolaa, kanelia ja muskottipähkinää. Lihan maustoin vielä suolan ja pippurin lisäksi savupaprikalla ja timjamilla.

Valmis liha otetaan uunista ja kääritään folioon noin vartiksi uunista oton jälkeen. Lepuuttaminen auttaa siihen, että kaikki neste ei postu lihasta kun sitä alkaa leikkaamaan.

Lepäämisen jälkeen paisti viipaloidaan terävällä veitsellä ohuiksi siivuiksi. Bataatin ja lihan kaverina maistuu vihersalaatti.

Kiirettä ja kiitollisuutta

Maailmalla reppureissaava pikkusisko lähetti viestin, että Olen jo varmaan kolme kertaa käynyt katsomassa onko tullut uusi blogiteksti, ja vieläkään ei kuulu mitään. Vastasin pikkusiskolle, että siihen on vissi syy - minulla on ollut aikamoinen kiire töissä. Se johtaa siihen, että a) ei ole aikaa kirjoittaa blogitekstejä ja b) ei ole aikaa tehdä mitään sellaista kivaa, josta voisi blogissa kertoa. Koska eihän kukaan jaksa lukea avautumisia siitä, että miten kiire töissä on.

Aivan kuin ihana naapurini olisi tämän jotenkin arvannut. Tänään, tämän ihanan lauantaipäivän aamuna (joka on ihana siksi, että minulla on vapaapäivä ja nukuin mitä parhaat pitkät unet) ovikelloni soi. Menin yöpukusiltaan aamukahvikuppi kourassa avaamaan.

Siellä oli naapurini sylissään kimppu punaisia amarylliksiä. Toivotti Hyvää lauantaipäivää ja ojensi kimpun minulle.

Pari viikkoa sitten minulla tuli vuosi täyteen asumista tässä kodissa. Ensimmäisessä ihan oikeasti omassa kodissani. Kodissa, jota aloin hartaudella etsiä sen jälkeen kun erosin entisestä poikaystävästä ja jätin taakse suunnitelmani muuttaa Portugaliin.

Koko vuoden olen ollut täällä onnellinen. Koti on mielestäni edelleenkin ihana. Ja olen niin kiitollinen, että naapuritkin ovat kivat. Tällainen amarylliksien tuominen kotiovelle yllätyksenä on kyllä jo hitusen överiä, eihän kukaan näin paljoa naapureiltaan vaadi. Minulle riittää ihan se, että tunnen heidät nimeltä, juttelemme pihalla törmätessämme, meillä on oma talon sisäinen sähköpostilista, johon voi kirjoittaa jos tulee jotain sanottavaa. Ja että täällä on rauhallista, kukaan ei melua. Ja jos joku pitää juhlat, niin naapuritkin on kutsuttu (fiksu tapa pahoitella mahdollista häiriötä - jos olet kotona mököttämässä niin että mahdollinen melu häiritsee, niin parempi siinä tapauksessa liittyä juhliin kuin mököttää siellä oman kodin kätköissä).

Siispä, kiitos naapurille kauniista eleestä. Ja luojan kiitos tänään on lauantai. Saa levätä, eikä tarvitse tehdä töitä!

Avaimet

Löysin nättien heijastimien lisäksi toisenkin kivan jutun Made by Helsinki -kaupasta: vanhoista hopealusikoista tehdyt avaimenperät. Nyt kelpaa kotiavainten ja työavainten ihan tollai olla vain rennosti - on niin hienosti nimikoidut avainniput nimittäin.

Söpö idea!

Näy pimeällä!

Heijastin. Kuinka tärkeä tuo pieni esine onkaan.

Ehkä muistattekin, että olen väsymätön pyöräilykypärän käytön puolustaja. Toinen vähän vastaava asia, josta haluan teitä lukijoita siellä muistuttaa on heijastin. Laittakaa heijastimet! Mielellään monta, joka takkiin ainakin yksi. Niin että varmasti näytte tuolla pimeällä.

Mutta ikuisuusongelma - mistä kaunis heijastin? Eihän kukaan halua pilata kaunista laukkua tai takkia jollain rumalla heijastimella? Olen jo melkein ehtinyt tuskastua heijastinetsintäni kanssa. Se on jatkunut jo vuosia. Jo opiskeluaikana virkkasin pehmeisiin ilmaisheijastimiin lisäkaunistusta - kukkia siten, että se mainosheijastin oli kukan keskusta ja virkkuukoukku teki langasta kukan terälehdet. Nyt en ole enää pehmeitä heijastimia saanut vähään aikaan käsiini, joten virkkaus on jäänyt.

Onneksi Helsingin Senaatintorin kupeesta löytyy superihana kauppa Made by Helsinki.

Made by Helsingistä löytyy roppakaupalla kaikkea ihanaa designia ja käsityöläisten taidonnäytteitä. Piipahdin kokouksen jälkeen kaupassa ja löysin ihan superihania heijastimia. Juuri sellaisia kaunistuksia, joita olen etsinyt vaikka kuinka.

Ostin kaksi heijastinta, joista toinen löysi heti tiensä reppuani koristamaan. Eikö olekin kaunis? Yritän muistaa myös kuvata joskus toisen hankintani, sellaisen roikkuvan version. Se tulee näillä näkymin talvitakkini hihaan.

Siispä vinkkinä kaikille, jotka ovat kaltaisiani ja joiden mielestä (myös) heijastimien pitää olla kauniita (niin kuin kaiken muunkin maailmassa): Made by Helsingistä Bockin talosta löytyy ihania versioita roppakaupalla.