lauantai 9. elokuuta 2014

Kirjavinkki - Totuus Harry Quebertin tapauksesta

Olen ahminut lomani aikana kirjoja. Oli niin hyvä istua ulkona auringossa ja lukea. Niin hyvä, että lomalle varaamani kirjat pääsivät loppumaan kesken kaiken. Mökkireissulla painelin kirjakauppaan ja ostin Joel Dickerin mainetta niittäneen Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Odotukset olivat suuret, olin niin paljon ylistystä kirjasta lukenut.

Kirja kertoo vangitsevan tarinan nuoresta kirjailijasta Marcus Goldmanista, joka kärsii toista kirjaa kirjoittaessaan valkoisen paperin kammosta ja lähtee pieneen Auroran kaupunkiin oppi-isänsä Harry Quebertin luo hakemaan inspiraatiota. Yllättäen Harry Quebertin puutarhasta löytyykin yli 30 vuotta sitten kuolleen Nola Kellerganin ruumis. Selviää, että kauan aikaa sitten silloin 30-vuotiaalla Harrylla on ollut suhde 15-vuotiaaseen Nolaan. Marcus Goldman inspiroituu tarinasta ja ryhtyy selvittämään mitä 30 vuotta sitten on tapahtunut. Miten Harry on rakastunut niin nuoreen tyttöön? Mitä tapahtui päivänä, jolloin Nola nähtiin metsässä juoksemassa punaisessa mekossa verisenä ja sen jälkeen häntä ei enää nähty? Miten Nola joutui Harryn pihalle haudatuksi?


Kirja on 800-sivuinen järkäle, mutta se etenee todella nopeasti ja sen lukee parhaimmillaan muutamassa päivässä. Niin kovasti Dicker pitää lukijaa otteessaan - lukija haluaa tietää mitä tapahtui Nola Kellerganille eräänä elokuisena päivänä vuona 1975. Tarinaa tarkastellaan monen hahmon kertoman kautta. Pikkuhiljaa, pala palalta pienen kaupungin tapahtumat rakentuvat kokonaisuudeksi. Ja lopussa odottaa yllätys.

Ihan mahtava kirja. Suosittelen.

Kelpasi riippumatossa köllötellä ja lukea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti