keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Joulukuuko se sieltä tulikin?

Yhdistetty Arabiemiraattien ja Pariisin työmatka vei mehut aika kiitettävästi. Viikon kestänyt krooninen univaje ja yksi yölennon aiheuttama uneton yö (30 tunnin valvomisputkella) näyttää jälkiseuraamuksiaan vielä tälläkin viikolla. Viikonloppu jäi varsin lyhyeksi, kun paluu matkalta oli vasta lauantaina iltapäivällä.

Joulukuukin sitten käynnistyi tuossa ihan huomaamatta. Huomasin eilen kalenterista ilokseni, että tällä viikolla ei tarvitsekaan mennä perjantaina töihin. Ei voisi parempaan aikaan itsenäisyyspäivä tällä kertaa tulla. Kiitos isille, jotka sen meille mahdollistivat - niistä miljoonasta oikeasta syystä ja sitten vielä tästä, että tällä viikolla on vain neljän päivän työviikko.

En ole mikään kodin joulukoristelija - tai ehkä olisin jos suurin osa joulukoristeista ei olisi niin järkyttävää krääsää. Tykkään tehdä jouluiset kukka-asetelmatkin itse, kun en halua omiini mitään tonttufiguureja tai rusetteja. Viime vuoden kukka-asetelmani on tässä. Tänä vuonna en ole vielä edes ehtinyt ajatustakaan kukille suoda.

Jotain jouluisen kodin koristetta minullakin kuitenkin on jotka joulukuun taittuessa tykkään kaivaa esille. Nimittäin jouluvalot (energiainsinöörillä on luonnollisesti led-versiot), jotka laitan Riihimäen isoon keittiötölkkiin. Kaamosvaloiksi niitä enemmänkin kutsun. Tänään muistin niiden olemassaolon ja pääsivät keittiötäni valaisemaan. Tuleehan näistä joulutunnelmaakin. Ehkä sitä voisi pikkuhiljaa ruveta itsessään herättelemään.


Valojen lisäksi toinen tärkeä joulukoriste onkin sitten isotädiltä saatu tonttufiguuri. Se kuitenkin kaivetaan esiin vasta jouluviikolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti