Piparkakkutalo

Tiedän ettei näitä joulujuttuja oikein enää kukaan jaksa, mutta yksi joulujuttu pitää vielä täällä jakaa.

Minun jouluni alkaa piparkakkutalon rakentamisella. Se on niin kivaa! Ihanaa näperrystä, josta tulee hyvä joulumieli. Eihän siinä paljon mitään järkeä ole, mutta onhan tuollainen talo varsin söpö.

Tässä tämänvuotinen räpellykseni.

Karjalainen joulu

Voi meidän perheen joulu... Mitä tulee, kun viisi tämän perheen jäsentä parkkeeraa useaksi päiväksi saman katon alle viettämään joulua? No, minäpä kerron!

• Aatonaattona paistetaan kinkku ja huomataan, että sitä on liian vähän. Siis kaikkien muiden mielestä, paitsi isän, joka pitää 15 minuutin saarnan siitä, että kaikkea ruokaa on niin paljon, että selvitään, vaikkei kinkkua olekaan kuin pari kiloa ja syöjiä kuusi. Isä jää alakynteen, kun perheen naisenemmistö päättää, että seuraavana päivänä ostetaan vielä kalkkunan, ettei tapaninpäivänä vahingossa kuolla nälkään.
• Jouluaattona herätään äidin joulustressiin, jossa liian pitkään nukkuva jälkikasvu ei meinaa ehtiä joulusaunaan. Silmät sikkurassa ja kahvikuppi kourassa kuulemme kolme kertaa käskyn kiirehtiä saunomaan. Stressi päättyy, kun kehoitamme äitiä ottamaan rennosti.
• Aattoiltapäivänä perinteiseen tapaan perhe pakkautuu autoon ja ajaa Luumäelle viemään haudoille kynttilät ja jouluhartaukseen. Vanhin sisko pienimpänä joutuu ottamaan takapenkin keskipenkin. Sisko väittää, että ei tarvitse turvavyötä, koska on niin tukevasti kiilautunut meidän kahden nuoremman siskon väliin. Keskimmäinen sisko, eli minä pakotan esikoisen turvavöihin.
• Haudalla muistelemme isän taannoista satanistikokemusta. Hautakivi tönötti vinossa ja isä oma-aloitteisena miehenä päätti yrittää suoristaa sitä. Huonostihan siinä kävi, kun hautakivi suoristumisen sijaan kaatui kyljelleen. Takaisinpystyttämisessä oli iso homma.
• Kirkossa lauloimme joululaulut. Kanttorilla oli ilmeisesti kiire joulun viettoon, kun jokainen virsi oli tahdiltaan tavallista rivakampi ja äänilajiltaan korkea sopraano. Enkeli taivaan laulettiin niin vauhdilla ja korkealta, että sen masterointi olisi vaatinut rivakammankin pallealämmittelyn. Ilouutinen taas oli saanut vinkeä supermariomaisen jazz-sovituksen.
• Kirkon jälkeen ajettiin kotiin ja isä teki koko perheelle perinteiset jouluglögit. Isän glögit on yleensä sen verran alkoholipitoisia, että höyryävän mukin nostaminen kasvojen lähelle saa silmät vuotamaan.
• Joulupöydässä ainoa kinaamisen aihe on se, että kuka saa syödä eniten silakkarullia.
• Illalla pelasimme nuoremman siskon kanssa Monopolia ja joimme punaviiniä. Peli päättyi siskon konkurssiin. Kaikilla ei ole varaa yöpyä erottajalaisissa hotelleissa.
• Ennen nukkumaanmenoa höyläsimme vielä vähän kinkkusiivuja iltapalaksi. Isä seisoi vieressä ja muistutti ettei kinkkua ole paljon ja että kaikkea ei saa syödä.
• Joulupäivänä aloimme katsoa siskon kanssa digiboksille tallennettua Iron Skyta. Se jaksoi kiinnostaa puoliväliin saakka. Liian tylsä meidän makuun.
• Iltapäivällä tapasin ensimmäistä kertaa kummilapsikatraani uusimman tulokkaan, pienen viikon vanhan tytön. Vein hänelle joululahjan, jonka olin käärinyt avaruuspeiton näköiseen myrkynvihreään joulupaperiin, jota löytyi äidin lahjapaperikätköstä.
• Illalla lähdimme siskon kanssa katsomaan kakkos-Hobitin elokuvateatteriin. Harmittelimme teatterissa pieniä neniämme, jotka ovat täysin vääränlaiset 3D-lasien naamallapitelyyn. Lasit valuvat koko ajan alemmas, kun meillä ei kummallakaan ole kunnon nenää niitä pitelemässä silmillä.
• Illalla taas höyläsimme kinkkuailtapalaksi. Isä oli jälleen vieressä muistuttamassa, että sitä ei ole enempää ja että sitä pitää säästää. Vetosimme ostettuun kalkkunaan ja isä meni alakertaan nukkumaan.
• Tapaninpäivän aamuna heräsimme jälleen äidin herätykseen. Viihdytimme siskojen kanssa toisiamme muistelemalla ala-asteen liikuntatunteja. Keskustelun helmet:
• miksi katosta roikkuvia köysiä pitkin piti kiivetä ylöspäin? Valmennettiinko meitä salaa merijalkavoimiin?
• miksi kaikkien piti osata linnunpesä?
• miksi koululiikunnassa pitää olla liikuntatestejä? Eikö ideana ole saada kaikki liikkumaan, eikä testata sitä kuinka kauan kukakin jaksaa roikkua puolapuilla?
• onko mitään nöyryyttävämpää kuin viedä miesopettajalle äidin kirjoittama lappu uimahallipäivänä, jossa kerrotaan että sinulla on kuukautiset, etkä halua uida?
• pikkusiskolla on varsin syviä traumoja siitä, ettei hän päässyt ala-asteen kaukalopallojoukkueeseen, vaikka yritti. Hän oli testien ainoa, jota ei valittu joukkueeseen...
• balettia harrastanut isosisko tajusi vasta kuudennella luokalla, että koulun jumppatunnilla ei ole pakko pukeutua jumppapukuun ja sukkahousuihin, vaan shortsit ja t-paita on myös ihan pätevä jumppa-asu...

Joulu oli siis varsin rauhaisa ja perinteinen!

Design-haukka iski jälleen

Vuoden lyhyimmän päivän vähäiset valoisat tunnit minä hyödynsin ulkoilemalla. Heitin ulkoiluvaatteet niskaan ja repun selkään ja tein parin tunnin reippaan kävelylenkin. Pistäydyin matkalla Kyläsaaren kierrätyskeskuksessa.

Ja eipä siellä mitään jää desing-haukan silmältä huomaamatta!

No nämähän ovat Suomessa asuvan japanilaisen suunnittelijan Nene Tsuboin Mitsumaru-puukengät! Kaksi paria - mustana ja valkoisena - täysin ilman käytön jälkiä, suorastaan uudenkarheana kierrätyskeskuksen hyllyllä. Valkoiset ovat täsmälleen minun kokoani. Mustat ovat isommat - miesten kokoa. Niin hienot, että lähden varmaan tuonne kadulle etsimään Tuhkimo-tyyliin itselleni uutta poikaystävää, jonka jalkaan nuo sopivat.

Kengät on valmistanut jo vuodesta 1952 toiminut ja perinteikkäitä puukenkiä valmistanut Myrskylän Talla. Tallasta on joskus tehty juttu jopa Monocleen. Mitsumaru-kenkä on Tsuboin uudistama klassikko, johon hän lisäsi uudenlaisen kantapalan, jonka avulla kenkä pysyy jalassa paremmin esimerkiksi pyöräillessä ja pitemmillä kävelyillä. Pohja on koivua tai haapaa ja päällinen kasvisparkittua nahkaa.

Suunnittelijasta (ja kuvasta, jossa hän pitelee kyseisiä kenkiä) löytyy juttu mm. vanhassa Finnairin Blue Wings -lehdestä.

Hinta uutena on 82 euroa. Kierrätyskeskus tarjosi vitosella! Design-haukka sanoo: kiitos kaunis!

Uutta seinällä

Minulla oli viikolla yksi työkokous Helsingin ydinkeskustassa. Kokouksen jälkeen ehdin piipahtaman Vanhan joulumyyjäisissä. Olen vältellyt kauppoja jouluruuhkan takia, minulla kun ei kummoista lahjastressiä ole, koska vietämme perheessä jo ties monetta vuotta lahjatonta joulua. Hankin lahjat vain kummilapsilleni. Vanhan joulumyyjäisiin menin, kun puolilta päivin siellä ei mitään älytöntä ruuhkaa edes ollut.

Jotain yhdessä yläkerran myyntikojussa pisti silmääni. Ihanat Muumurun printit, joista yksi suorastaan kutsui minua luokseni. "Life poster 2" -niminen mustavalkoinen polkupyöräprintti, joka summaa vielä hauskan elämänviisauden "Life isn't always easy as riding a bike but don't forget it's the journey that counts, not how fast you are going. You might have to stop for a while to look at the map or change a flat tire but keep on pedaling, it'll be a great trip."

Posteri sopi niin hyvin minulle ja keittiöni keltaiselle seinälle - kamalista joulukuisista valottomista kuvanräpsyistä huolimatta.

 

Toinenkin ihana printti lähti matkaani, mutta se menee lahjaksi, joten en paljasta sitä vielä täällä. Ehkä myöhemmin.

Muumurun nettisivuilla sanotaan, että uniikkien printtien ja kuvitusten tarkoituksena on tuoda iloa arkeen ja omaperäistä ilmettä sisustukseen, vihreitä arvoja unohtamatta. Suunnittelijoina toimivat Satu Dolk ja Ossi Laine. Nettisivuilta voi tutustua jälleenmyyntipaikkoihin, jos kiinnostus heräsi. Minulle kelpaisi tuolta valikoimasta vaikka kuinka moni muukin printti.

Love me truly

Elämää suuremmasta otsikoinnista huolimatta kyse on niinkin arkisesta asiasta kuin teestä.

Luin naistenlehdestä taannoin kehuja tästä Clipperin "Love me truly" -teestä. Maku kuulosti hyvältä; kanelia, inkivääriä, appelsiininkuorta, lakritsinjuurta, fenkolinsiemeniä ja kardemummaa.

Ostin kokeiluun ja hyväähän se oli. Vähän kuin glögiä teen muodossa, ilman mustaherukkaa tosin. Jouluinen, talvinen. Ihanan lämmittävä. Plussaa kofeiinittomuudesta ja luomuilusta. Ja noh, onhan tuo pakettikin nyt aika ihana. Ei tarvitse edes tunkea kaapin perälle piiloon, vaan voi jopa olla jossain esillä. Jos siis keittiööni sopisi vaaleanpunainen. Jos.

Toinen punainen/vaaleanpunainen juttu tuli kaapeista esiin eilen, kun suoritin "joulusiivon" (eli siis tavallisen viikkosiivon, kun eipä täällä muuton jälkeen ole mitään kummempaa siivottavaa ole kun juuri on kaikki kaapit ja nurkat on juuri käyty läpi ja putsattu juuriaan myöten). Ylioppilaslahjaksi saadut punaiset Unikko-lakanat on minulla tullut tavaksi pedata aina jouluksi sänkyyn. Vaikka Unikko välillä tökkiikin ankarasti, niin ei nuokaan nyt näin joulun alla yhtään hassummalta näytä.

Tiitiäinen, metsäläinen

Paras ystäväni sai tänään vauvan. Aamuvarhaisella syntyi pieni tonttutyttö. Minun neljäs kummilapseni. Tyttö joka Pariisin matkallamme möyhkäsi peppuaan mahassa kättäni vasten. Tyttö, joka teki parhaasta ystävästäni äidin.

Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen tuutulaulu on suosikkini. Se kaikukoon tätä kautta Kaakkois-Suomeen. Paljon onnea rakkaat P ja JP.

Tiitiäinen metsäläinen
pieni menninkäinen,
posket tehty puolukasta,
tukka naavatuppurasta,
silmät on siniset tähdet.
 
Tiitiäinen metsäläinen
pieni menninkäinen,
keinu kuusen kainalossa,
tuutu tuulen kartanossa,
sammuta siniset tähdet!

Televisio - ole hiljaa!

"Mikä tässä maistuu?
"Kerma."
"Ei, kun curry, chili, inkivääri...?"
"Niin, se on kerma."

Tiedättekö tuon mainoksen? Tulen siitä hulluksi. Ärsyttävä näsäviisas nainen. Mies yrittää jutustella ruokapöydässä mukavia ruuasta. Nainen vastaa omasta mielestään tosi nokkelasti. On kyllä onnistunut mainos, kun niin kovasti on päässyt minua ärsyttämään, että piti tulla tännekin avautumaan.

"Vepsäläisen Sirpa, Viuhkosen Antti ja Granlundin Pirjo - toivovat paljon kaikkea elektroniikkaa...lalalaalalaalaalaa"...

Tuo on sitten toinen! Televisio menee kiinni aina kun jompikumpi noista tulee. Tai jos ei nyt ihan kiinni, niin ainakin toiselle kanavalle.

Mainokset on helvetistä, ainakin jotkut. Erityisesti nuo yllä mainitut. Onneksi en katso telkkarista muuta kuin Downton Abbeya (YLEltä, ei mainoksia) ja Good Wifeä (mainoksien kanssa, kerran viikossa, kestän). Niin ja Game of Thronesia, niin kuin kaikki kaltaiseni kunnon nörtit.

Onko teillä inhokkimainoksia? Saa avautua kommenttiboksiin. Jos se vaikka helpottaa. Ainakin tämä turhanpäiväinen avautuminen helpotti minua...Nyt ihan naurattaa!

Kukkien joulukuu - joulukuu kukkien

Mielikuvitus oli tänä vuonna näköjään nolla ja tein samanlaisen joulukukka-asetelman kuin viime vuonna. Kuvasta puuttuu vielä koristekivet, jotka peittävät rumannäköisen mullan. Nyt ei muuta kun taas odotellaan, että nuo rupeavat kukkimaan. Käyköhän tänä vuonna samoin kuin viime vuonna, että lähden joulun viettoon kun ei vielä kukita ja sitten kun palaan kotiin, niin kukinta on ohi? Oppisipa sitä joskus oikean ajoituksen...

Bongasin meidän pihalta myös sinnikkäästi kukkivan orvokin. Respect - aika sitkeä kaveri. Kuitenkin on joulukuu ja ollaan Suomessa.

Kirpparilöytöjä

Kävin lauantaina pitkästä aikaa kirpputoreilla ystävän kanssa. Takana olikin melkein kolmen kuukauden tauko. Muuton takia laitoin ensin tavaravirran kulkemaan toiseen suuntaan - kotoa kirpputorille. Sitten välttelin kaikkia kirppareita, jottei muuttolaatikoihin tulisi lisää tavaraa. Muuton jälkeen taas muuta tekemistä on ollut niin paljon, että kirppareiden koluamiselle ei ole jäänyt aikaa, saati mielenkiintoa. Ja eipä ne aikaisemmat vakkarikirpparitkaan ole enää sopivasti työmatkan varrella.

Lauantairetkemme suuntasi Kyläsaaren Kierrätyskeskukseen ja Tikkurilan Konttiin. Kyläsaaresta saldo nolla - siellä ei ollut tällä kertaa mitään sävähdyttävää.

Kontista taas tein tosi hyviä löytöjä, samoin kuin ystävä, joka nappasi mukaansa mm. kauniin vanhan nojatuolin.

Löysin Oiva Toikan ihanan Flora-kulhon. Olen aina tykännyt Florasta sen seitinohuen lasin ja siron kuvioinnin takia. Tämä on salaattikulhoksi melkein liian kaunis, mutta todennäköisesti sellaisena tulee täällä kuitenkin toimimaan.

Minun on pitänyt uusia paistinpannu tässä jo vähän aikaa. Ja kappas - Kontissa vastaan tuli uusi (tai ainakin täysin ilman käytönjälkiä oleva) keraamispinnotteinen Hackmannin paistinpannu. Samanlainen kuin minulla kotona ollut, ovh:ltaan 59 euroa. Tämä maksoi 19 euroa, joten ostopäätös oli helppo tehdä. Vaikka tämä ei ollutkaan mikään superhalpa löytö oli se silti huomattavasti halvempi kuin saman tuotteen osto uutena kaupasta.

Lisäksi kaunis valkoinen lävikkö lähti mukaan muutamalla eurolla.

Joka ikkunalla kaksi kynttilää

Joistakin perinteistä tulee pitää kiinni. Kuten itsenäisyyspäivän kahdesta kynttilästä ikkunalaudalla.

Mutta jos itsenäisyyspäivien juhlavastaanoton kanssa samanaikaisesti tulee toiselta kanavalta Aleksi Raij mahtava dokumentti Finnsurf, katson mielummin sen. Kättelyiden kohokohdat voi katsoa myöhemmin pikakelauksella iltapäivälehtien verkkosivuilta. Finnsurf kertoo suomalaisista intohimoisista surffaajista - niin intohimoisista että he metsästävät aaltoja jopa Itämerellä, jossa niitä ei tunnetusti kauheasti ole suljetusta merestä johtuen. Vaikka talvipakkasella. Tai työskentelevät kahdessa työpaikassa ja asuvat autossaan, jotta voivat mahdollistaa surffimatkat ympäri maailman.

Olen oppinut surffimaailman lainalaisuudet Portugalissa. Olen siellä viettänyt tunteja rannalla. Olen kuvannut surffaajia avuksi surffiopettajille (videon avulla oppilaat voivat parantaa suoritustaan ja oppia virheistään). Olen istunut tunteja autossa pahanhajuisten märkäpukujen kanssa. Olen herännyt kukonlaulun aikaan surffauksen takia. Olen kuunnellut intohimoista puhetta hyvistä aalloista. Tuijottanut merta surffiporukan kanssa ja analysoinut sen liikkeitä ja sopivuutta surffiin. Mutta suomalaisesta surffista en tiedä mitään. Paitsi tämän dokumentin katsomisen jälkeen.

Itsenäisyyspäivä alkoi tänään yllättävällä lastenhoitokeikalla. Ystävä soitti myöhään eilen illalla ja pyysi palvelusta. Että vahtisin hänen kaksivuotiastaan vähän aikaa aamupäivällä. Autoin. Kiitokseksi keikasta sain jouluisia Klaus Haapaniemen Taika-kuppeja. Niistä oli hyvä hörppiä glögiä. Sain myös keräämiäni mustavalkoisia Paratiiseja. Ja pari viinipulloa. En muista milloin minua olisi näin paljon palkittu muutaman tunnin lapsenhoitokeikasta.

Hyvää itsenäisyyspäivää. Kaikille.

Joulukuuko se sieltä tulikin?

Yhdistetty Arabiemiraattien ja Pariisin työmatka vei mehut aika kiitettävästi. Viikon kestänyt krooninen univaje ja yksi yölennon aiheuttama uneton yö (30 tunnin valvomisputkella) näyttää jälkiseuraamuksiaan vielä tälläkin viikolla. Viikonloppu jäi varsin lyhyeksi, kun paluu matkalta oli vasta lauantaina iltapäivällä.

Joulukuukin sitten käynnistyi tuossa ihan huomaamatta. Huomasin eilen kalenterista ilokseni, että tällä viikolla ei tarvitsekaan mennä perjantaina töihin. Ei voisi parempaan aikaan itsenäisyyspäivä tällä kertaa tulla. Kiitos isille, jotka sen meille mahdollistivat - niistä miljoonasta oikeasta syystä ja sitten vielä tästä, että tällä viikolla on vain neljän päivän työviikko.

En ole mikään kodin joulukoristelija - tai ehkä olisin jos suurin osa joulukoristeista ei olisi niin järkyttävää krääsää. Tykkään tehdä jouluiset kukka-asetelmatkin itse, kun en halua omiini mitään tonttufiguureja tai rusetteja. Viime vuoden kukka-asetelmani on tässä. Tänä vuonna en ole vielä edes ehtinyt ajatustakaan kukille suoda.

Jotain jouluisen kodin koristetta minullakin kuitenkin on jotka joulukuun taittuessa tykkään kaivaa esille. Nimittäin jouluvalot (energiainsinöörillä on luonnollisesti led-versiot), jotka laitan Riihimäen isoon keittiötölkkiin. Kaamosvaloiksi niitä enemmänkin kutsun. Tänään muistin niiden olemassaolon ja pääsivät keittiötäni valaisemaan. Tuleehan näistä joulutunnelmaakin. Ehkä sitä voisi pikkuhiljaa ruveta itsessään herättelemään.

Valojen lisäksi toinen tärkeä joulukoriste onkin sitten isotädiltä saatu tonttufiguuri. Se kuitenkin kaivetaan esiin vasta jouluviikolla.