maanantai 11. marraskuuta 2013

Tosi hyvä porkkanakakku

Olen aika innoissani tuosta keittiöstäni. Siellä on tilaa puuhata. Sen varmaan huomaa täälläkin, kun reseptejä tupsahtelee harva se päivä eetteriin. Vieraitakin käy sitä tahtia, että riittää suita joille väkertelynsä syöttää. Tykkään.

Lauantaina oli kaverin polttarit. Porukka kaipaili jälkiruokaa ja otin tehtävän vastaan. Porkkanat on tähän aikaan vuodesta vielä ihan superhyviä, joten päädyin porkkanakakkuun. Se on mielestäni ihana loppuvuoden herkku.

Yläasteen kotitaloustuntien "ananasmurskaa ja mantelirouhetta" -reseptit eivät jotenkin puhutelleet. Googlasin vaatimattomasti "maailman paras porkkanakakku" ja löysin Chez Mauriuksen reseptin. Tosi hyvä tämä oli - omalla tuunauksella vielä (en ole maistanut niin paljon porkkanakakkuja, että uskaltaisin julistaa tämän maailman parhaaksi, mutta kyllä tämä tosi hyvä resepti oli). Oma tuunaus oli se, että halkaisin kakkupohjan ja laitoin väliinkin sitä kuorrutetta. Omenahilloakin vielä täytteeksi levitin, koska kostea porkkanakakku on paras porkkanakakku. Lisäksi vähensin vähän alkuperäisestä ohjeesta sokerin määrää, sillä porkkanat ovat itsessään jo niin makeita. Ei tämä mikään terveyskakku kuitenkaan ole - kaukana siitä. Tuo kuorrute on järkyttävä rasva- ja sokeripommi.

Kuvat täällä alkaa taas näyttää aivan järkyttävän huonoilta. Valon määrän ollessa nolla tulos on kököillä välineilläni karmaisevaa. Jälleen kerran - bare with me - pahoittelen.

Hankin päälle vielä tuollaiset marsipaaniruusut ja polttarisankarin kaaso ripsotteli kakkuun vielä tuollaisia pallurakoristeita. Ne eivät oikein ole omaan makuuni, kun ovat ihan kivikovia, mutta söpö kakusta tuli silti. Maku tietty ratkaisee, ja hyvin upposi tämä polttariporukkaan. Tosin me kuusi tyttöä saimme kakusta ehkä kolmasosan syötyä, niin tuhtia se oli.


Porkkanakakku

3 dl sokeria
4 kpl kananmunia
3 dl öljyä
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 tl kanelia
3 tl vaniljasokeria
6 dl raastettua porkkanaa

Kuorrute

300g tuorejuustoa (esim. maustamaton Philadelphia)
100g pehmennettyä voita
6-7 dl tomusokeria
1,5 tl vaniljasokeria
sitruunan kuori raastettuna + vähän mehua puristettuna
hyppysellinen suolaa

Vaahdota ensin sokeri ja kananmuna tasaiseksi ja kuohkeaksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seokseen. Lisää loput aineet. Kaada seos voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan. Paista uunissa 165 asteessa noin 45 minuuttia.

Kun kakku on uunissa, valmista kuorrute. Sekoita kaikki aineet tasaiseksi massaksi ja laita jääkaappiin vetäytymään kunnes kakku on kypsynyt ja täysin jäähtynyt.

Halkaise kakku kahdeksi kiekoksi. Levitä väliin kerros omenahilloa ja kuorrutemassaa. Paina päällinen kakkuun ja levitä kuorrute kakun päälle. Puristin itse massapussista käyttäen sileää tyllaa, mutta kuitenkin rennon rustiikkisesti - kuten kuvasta näkyy. Sen voi toki myös levitellä vaikka veitsellä päälle tasaisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti