maanantai 4. marraskuuta 2013

Sälekaihtimet - uhka vai mahdollisuus?

Huomasittekin varmaan, että eilen postaamissani uuden kodin kuvissa ikkunat ovat vielä ihan paljaana. Suorastaan loistavat verhottomuuttaan (vaikka eivät kyllä oikeasti loista, kun ei niitä ole pesty).

Keittiön ikkunasta on mukava näkymä paitsi kauniille taloyhtiön pihalle, niin ihan myös samoilla katsauksilla näkee myös kadulle. Ja kun ikkuna on siitä jännä tuote, että se toimii kahteen suuntaan, niin tästä voi sitten päätellä, että jos minä näen kadulle, niin katu näkee minulle.



Makkarin puolella näkymä on vain vastapäiseen omakotitaloon, mutta jotenkin kuitenkin sitä varsinkin näin pimeän aikaan soisi itselleen jonkinlaisen näkösuojan. Vaatteita vaihtaessaan ja niin edespäin.

Koen jotenkin todella ristiriitaisia tunteita sälekaihtimia kohtaan. Ne eivät ole mielestäni kovin kauniit, mutta ah niin käytännölliset, siistit ja asumismukavuutta tuovat (mm. kesällä pitävät asuntoa viileänä varjostusvaikutuksensa ansiosta). Saahan ne tietty päivisin nostettua ylös, jos niitä ei jaksa ikkunassaan koko ajan katsella (niin kuin en varmasti jaksaisi).

Mietin nyt kuumeisesti, että pitäisikö ikkunoihin nyt sitten kuitenkin asentaa sälekaihtimet. Jotkut vaaleat puukaihtimet olisivat ehkä sinänsä silmää miellyttävät, mutta aivan liian massiiviset ja hallitsevat.

Sirommat metallikaihtimet taas huomaamattomammat ja sirommat, mutta vähän ysärit.

Mitäs te sanotte - sälekaihtimet; uhka vai mahdollisuus? Entä onko kellään hyviä vinkkejä hyvistä kaihdinkaupoista ja -asentajista pääkaupunkiseudulla?


2 kommenttia:

  1. Me pähkäillään ihan samaa. Meillä on kyllä verhot joka ikkunassa (keittiössä kappa),mutta kunnollista pimennystä ei saa, ja kun vauvakin olisi tarkoitus nukuttaa olkkarissa,joka sijaitsee keittiön kans samassa tilassa,niin pimennys olis aika jees. Ollaan varmaan päätymässä sellasiin ikkunan väliin asennettaviin perusvalkoisiin kaihtimiin. Eihän ne mitkään superstylet oo,mut käytännölliset senkin edestä. - P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samaan päätymässä täällä - kaikessa käytännöllisyydessään. En tykkää oikein liikutella verhoja pimennyksen saamiseksi, se on vain vähän epäkäytännöllistä ja oikeastaan vielä vähemmän kaunista se. Eli sama juttu, ikkunan väliin tulevat valkoiset kaihtimet tulee olemaan käytännön sopuratkaisu.

      Verhot voi sitten miettiä pelkän estetiikan lähtökohdista, eikä niiden kanssa tarvitse miettiä pimennysvaihtoehtoa.

      Poista