perjantai 12. heinäkuuta 2013

Operaatio mansikka

Tavoiteltu lopputulos: 10 kg mansikoita pakkasessa talven varalle.

Toimenpiteet:

1. Mansikkalaatikoiden haku ja roudaus kotiin


Pyörällä pystyy roudaamaan yllättävänkin suuren määrän tavaraa (kuten esimerkiksi sen Artekin kirpputorilöytötuolin). Tässä mallisuorituksena miten 10 kg mansikkaa tulee tarakalla ja korissa vielä kauppaostoksia.

2. Tuotantolinjan pystytys


Mansikat, kulho, pakastusrasiat ja sokeri puhtaalle pöydälle. Veitsi auttaa kantojen irroittamisessa. Paperi auttaa jos (ja kun) puhelin soi kesken homman ja kädet on kyynärpäitä myöten mansikassa.

3. ERÄ 1: Kantojen poisto


Ehdottomasti mansikanpakastuksen tylsin ja työläin osuus. Kokoan itse liukuhihnatyönä puhdistetut mansikat isoon kulhoon ja siirrän ne siitä pakasterasioihin. Tässä toinen laatikollinen valmiina odottamassa siirtoa rasioihin.

4. Mansikat rasioihin ja sokeria päälle


Ripaus sokeria ja kannet päälle. Erä 1 valmiina pakkaseen.

5. Erä 2: Tuorehillo mansikoista, eli melatiinisoseen valmistus


Toistetaan vaihe 3 myös toisen laatikon mansikoiden kanssa (tai noin 3 kg:n osalta). Soseutetaan puhtaat marjat sauvasekoittimella.

6. Mansikkasoseen muuttaminen tuorehilloksi melatiinin avulla


Melatiini on superkätevää marketeista löytyvää tuorehillojen säilöntäainetta. Se saostaa mansikkasoseen herkulliseksi tuorehilloksi (eli keittämistä ei tehdä). Todella herkullista sellaisenaan, viilin tai jugurtin kanssa, tai missä vain missä mansikkasose kuulostaa ajatuksena herkulliselta.

Tuorehillo mansikasta, eli melatiinimansikkasose

n. 3 kg mansikkaa perattuna ja soseutettuna sileäksi soseeksi
n. 3 dl sokeria (tai oman maun mukaan, melatiinipussin kyljen ohjeessa suhde on 2 kg marjaa + 500 g sokeria, mutta tämä on mielestäni liikaa)
1 pussi kuvassa näkyvää vaaleansinistä melatiinia

Melatiini sekoitetaan huolella sokerin kanssa sekaisin ja lisätään mansikkasoseeseen. Sekoitellaan kunnes sokeri on liuennut.

7. Tuorehillon purkitus ja pakastus


Siiretään sose tavallisiin pakasterasioihin. Kannet päälle.

8. Pakastus


Kaikki rasiat siirretään pakkaseen.

Mission accomplished!

PS: Laskutaitoiset ehkä jäivät ihmettelemään mitä tapahtui 2 kg:lle mansikkaa, joka ei päätynytkään pakkaseen asti. Noh, päätelkää itse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti