tiistai 7. toukokuuta 2013

Löytöjä kirpparilta

Pyöräilykauden alku on ihan parasta. Ihan jo tietysti sen takia, että saa ajaa pyörällä, se on niin kivaa. Positiivisiin puoliin lukeutuu myös se, että pääsee helposti piipahtamaan kirppareilla, jotka ei ihan bussimatkan varressa sijaitse.

Kotimatkalla tänään siis piipahdin Kierrätyskeskuksessa. Ja voi mitä löytöjä sieltä löytyikään, ihan huippu kirppisreissu!

Ehkä parhaana löytönä 4 kappaletta Arabia Ego-sarjan espressokuppeja ja alustasseja hintaan 2 euroa kappale (!!!). Siis sekä kuppi että tassi yhteensä noin vähän. Uutena ostettuna setin hinta taitaa olla lähemmäs 20 euroa, eli aika hyvä löytö tämä sanoisin.

Arabian Ego-sarjan espressokupit kahdella eurolla Kierrätyskeskuksesta.

Tykkään tuosta Egosta, minulla ei ole sitä yhtään ennestään. Ja täytyy myöntää, että ei tässä nyt espressokupeille hirveän huutavaa tarvetta ollut, kun kaapissa on jo kahdenlaisia, mutta noita ei vain voinut ohittaa, kun hinta oli noin käsittämättömän halpa!

Lisäksi löytyi Wirkkalaa, kaksin kappalein. Mesi-maljakko 4 eurolla oikein huutaa kieloja tai jotain muita herkkiä kukkia sisuksiinsa.  Samoin Wirkkalan käsialaa ovat kuvan kaksi ryyppylasia. Hintaa oli vaivaiset 1 euro, niin otin mukaan. En ole mikään ryyppyjenjuoja, ja siitä syystä kotona ei olekaan yhtiäkään ryyppylaseja, mutta limoncellolle olen niitä välillä kaipaillut. Nyt saa kesä ja limoncellot tulla.

Lasit on muuten valmistettu Finlandia-vodka pullon kanssa (pullohan on myös Wirkkalan käsialaa) Alkolle vuosina 1969-73. Lasi kuuluu yhtenä osana ns. Paadar-juomalasisarjaan.

Vasemmalla Tapio Wirkkalan Mesi-sarjan maljakko. Ryyppylasit saman tyypin käsialaa. Molemmat Kierrätyskeskuksesta.
Tämän lisäksi löysin pitkään etsinnässä olleen hyväkuntoisen perunaprässin. Ruokaohjelmissa aina ylistetään, että näin saa parhaan mahdollisen kuohkean perunasoseen. Haluan kokeilla onko tämä väite totta. Meillä tehdään siis perunamuussia lähiaikoina!



3 kommenttia:

  1. Herra mun vereni, nuohan ovat mahtavia löytöjä! Neljän euron Wirkkala?! Kahden euron Egot?!

    Se on nyt niin, että jätän kahlitsevan päivätyöni ja ryhdyn päätoimekseni kiertelemään Kierrätyskeskuksia. Säästän tuhat prosenttia päivässä, joten jään voitolle, vaikken saa palkkaa.

    ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta, nyt oli kyllä hinnat kohdillaan!

      Pelkkää säästöähän tämä kirppareilla shoppailu on koko ajan, kuin laittaisi rahaa pankkiin. :) Eikä siinä lasketa onko kaapissa jo yhdet espressokupit, jos vastaan kävelee kahden euron Egot.

      Olisikohan musta jo Suomen huutokauppakeisarin haastajaksi näiden löytöjeni kanssa?

      Poista
    2. Todellakin olisi.

      Osaat kyllä tehdä hyviä valintoja!

      Poista