perjantai 31. toukokuuta 2013

Arjen vinkit ja niksit: Vähäiset neliöt

Jatketaan Arjen vinkit ja niksit -osiota. Sarjan ensimmäiseen osaan, keittiöön liittyviin nikseihin voit klikkailla tästä.

En taida tietää yhtään ihmistä kenellä olisi riittävästi tilaa kotonaan. Säilytystilaa siis lähinnä.

Joillakin sitä tilanpuutetta on vain vielä enemmän kuin toisilla. Minun kodissani on 39,5 neliömetriä. Keittiö on pieni ja kaappitila puutteellinen. Muutakin kaappitilaa on asunnossa suhteellisen vähän, esimerkiksi vaatteiden kanssa saa olla tarkka - uusi vaate kun tulee, niin periaatteesta jostain vanhasta joutuu luopumaan kun ylimääräistä tilaa ei juurikaan ole. Eteinen on niin kapea, ettei siihen mahdu minkäänlaista säilytysratkaisua, paitsi naulakko seinälle. Takit ja huivit piilottavasta kaapista saan vain haaveilla.

Täytyy siis olla luova, että saa kaikki kirpparilöydöt mahtumaan kaappeihinsa (heh)...

Tässä jotaikin hyväksi havaitsemiani vinkkejä ja niksejä paitsi vähäisen säilytystilan kanssa kamppaileville, niin ihan säilytykseen noin yleisestikin:
  • Aloitan itsestäänselvimmästä: minimoi säilytettävän tavaran määrä ja muista jatkuva kierrätys. Kaapeissa ei ole mieltä hautoa tavaroita, joita ei ole vuosikausiin tarvinnut. Erityisesti vaatteissa tämä pätee hyvin. Todennäköisyys sille, että yhtäkkiä haluat kaivaa 5 vuotta käyttämättä olleen paidan käyttöösi on aika pieni. Tästä syystä kannattaa säännöllisin väliajoin käydä kaapit läpi ja laittaa turhaa tavaraa kiertoon. Kierrätyskeskukset ja hyväntekeväisyyskirpparit ovat itselläni paikkoja, joihin tarpeettomia tavaroita kannan (usein ne ovat niistä hankittujakin). Meidän taloyhtiössä on myös kierrätyshylly, johon vien välillä pientä tavaraa kiertoon. Mielestäni hieno idea, jota suosittelen muidenkin taloyhtiöihin! Oma syklini on, että ainakin kaksi kertaa vuodessa käyn kaikki nurkat läpi ja rankkaan tavaraa pois. Aktiivinen kirppariharrastus vaatii myös taitoa luopua vähemmälle käytölle jääneistä tavaroista.
  • Vakuumipussit ovat todella hyviä. Ne nielaisevat sisäänsä täkkejä ja tyynyjä, talvitakkeja, mitä vain. Parhaimmillaan ne ovat nimenomaan tuollaisten muhkeiden ja ilmaa sisältävien juttujen säilytyksestä.
  • Vakuumipussit myös pitävät hajut hyvin pussin ulkopuolella. Säilytän esimerkiksi talvitakkeja kesän ajan vintillä, niin ei tarvitse kärvistellä alkutalvesta vintinhajuisella takilla.
  • Kenkäkaapit, eteiseni pelastus. Myönnän, että minulla on aika paljon kenkiä. Ja kuten mainitsin eteinen on kapea kuin mikäkin. Seinää pitkin kulkevat kenkäkaapit tekevät eteisestä siistin ja kengät vievät paljon vähemmän tilaa kuin jos ne olisivat lattialla rivissä.
  • Tukevat laatikot: kotona tarvitsee kaikenlaista epämääräistä tavaraa - on ruuvia ja naulaa, jouluvaloa, verhonipsuja, huonekaluhuopaa, pyöränpumppua sun muuta. Laatikointi auttaa järjestyksen pidossa ja tekee joka paikan siistimmän näköiseksi. Epämääräisen tavararöykkiön sijaan ne röykkiöt on piilotettu kannellisiin laatikoihin. Kannattaa vielä teemoittaa laatikoita, eli esim. kodinhuolto, joulukoristeet, työkalut jne. Näin tavarat on tarpeen tullessa helpointa löytää.
  • Kun talvikenkiä laittaa kesän ajaksi säilöön, kannattaa niiden sisään työntää sanomalehteä. Näin kengät pysyvät muodossaan säilytyksen ajan, eikä syksyllä tarvitse kaivaa lyttykenkiä käyttöön. Olen itse myös metsästänyt kirppareilta vanhoja lepolestejä tätä tarkoitusta varten.
  • Naulakossa roikotettava kangaskassi antaa hyvin lisätilaa vaikka pipojen ja lapasten säilytykselle.
  • Nykyaikana tuntuu, että melkein kaikilla on Mariskooleja kaapeissaan. Minullakin on yhteensä kolme lahjaksi saatua, eikä niille oikein meinaa keksiä käyttöä. Paitsi kun pihistin ystävältäni idean käyttää niitä korupurkkeina kylpyhuoneessa. Mukavasti sujahtaa iso määrä koruja skooliin.
  • Kylpyhuoneen seinälle laitettavat ripustuskoukut ovat hyvä paikka säilyttää kaulakoruja. Pysyvät siistinä ja ilman solmuja, ja aamulla näkee hyvin koruvalikoimansa.
  • Pussi- ja aluslakanat saa pieneen tilaan kiertämällä ne tiukalle rullalle. Samalla lakanat myös suoristuvat näppärästi, jos ei silitys tai mankelointi maistu.
  • Sängynaluslaatikot antavat tarvittavaa lisätilaa esimerkiksi varatäkille ja muille harvemmin tarvittaville tavaroille. Muista kuitenkin, että sinnekään ei kannata säilöä tavaraa, jota et koskaan tarvitse. Jos laatikot näkyvät ja häiritsevät, voi petauspatjan alle pedata helmalakanan, joka peittää näköyhteyden laatikkoon (ja piilottaa samalla ruman runkopatjan). Kannellisissa laatikoissa tavarat pysyvät pölyttöminä ja siisteinä. Pyörät laatikoissa helpottavat käyttöä ja sängynalusen puhdistusta.
Säilytyksen kanssa kannattaa pitää takaraivossa myös ajatus, että mitä enemmän säilytyspaikkoja kotona on, sitä enemmän sitä tavaraa tulee myös kotiin jemmattua. Säilytä välttämätöntä ja kierrätä tarpeetonta. Kun kotona tavarat ovat järjestyksessä, on helpompi huomata mitä tavaroita käyttää, ja mitä tulee vain haudottua laatikoissa tai muissa jemmoissa.

Ja jottei tästä postauksesta tule väärää kuvaa, niin en todellakaan itse elä vähäisellä tavaramäärällä, vaan kotona on myös paljon turhaa tavaraa. Yritän kuitenkin säännöllisin  käydä nurkkia läpi ja miettiä mitä todella tarvitsen ja käytän pitääkseni kaapit edes jokseenkin sopivassa tavaramäärässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti