Sininen hetki

Töölönlahdella näytti äsken tältä. Sauvakävelin kaksi tuntia katsellen miten päivä taipui illan hämärän alle.

Pieni blogitauko. Ehkä. Tuumailen vähän.

Viikon kirpparilöydöt

Vaikka tämä viikko onkin tunnelmiltaan mennyt lähinnä kotiinpaluusta toipumisessa ja juoksevien asioiden hoidossa, niin ehdin parina iltana pistäytymään kirpparillakin. Taas pari kivaa pikku löytöä tarttui mukaan.

Kirjoneulotut lapaset otin mukaan Emmaukselta 3 eurolla. Uudet ja kauniit. Kirjoneuletta en itse oikein osaa, josta johtuen nämä pääsivät mukaani. Löytyi sieltä Emmauksen korista muutamat muutkin kauniit lapaset, mutta ne olivat enemmän sellaisia, jotka itsekin osaisin tehdä. Kirjolapasten hinta oli kyllä mielestäni varsin alhainen - eihän sillä hinnalla saa edes kunnon lankaa ostettua tällaisia varten, saati sitten taitava käsityö siihen päälle!

Pitkät, polveen saakka ulottuvat turkoosit sukat maksoivat 4 euroa. Tässäkin hinta on alhaisempi kuin vastaavat langat vaikka mitä naapuritalon Lankakauppa Primasta ostamalla saisi, ja sukat olivat huolella neulotut. Taas mietityttää, että miten tällaiset uudet käsityöt päätyvät hyväntekeväisyyskirpparin neuloskoriin pilkkahintaan. No eipä sillä, minä olen tyytyväinen, että päätyvät. Saavat kyllä hyvän kodin täältä ja pääsevät käyttöön!

Yllä olevien lankojen kanssa kädet oikein syyhyävät, että mitä näistä keksinkään tehdä. Kolme kerää ihanaa Debbie Blissin vaaleansinistä ja marjapuuron väristä 90 % merinovillaa + 10 % cashmirea sisältävää lankaa 2 eurolla. Jos jollakin välähtää mitä näistä kannattaisi tehdä, niin ideoita otetaan vastaan kommenttiboksin puolella. Materiaali on niin pehmeää, että houkuttaisi ehkä saada sitä kasvojen lähelle vaikka putkihuivin merkeissä, mutten ole varma miten noin vaaleat sävyt toimivat kasvojani vasten. Lanka on myös melko paksua.

Alla olevassa kuvassa näkyvä uusi (tai todella uudenveroinen) pussilakana viehätti graafisella kuviollaan ja ihanan keväisellä vihreydellään. 4 euron hintaan lähti mukaani. Nuo kuvassa näkyvät keltaiset pitsityynytkin olen joskus jokunen vuosi sitten pelastanut myös kirpparilta, käsin virkatut nekin.

Ostin myös pikkusiskolle tummanharmaan v-aukkoisen Espritin puuvillaneuleen 4 eurolla. Sisko tykkäsi ja vei neuleen jo mukanaan, se ei ehtinyt edes kuvattavaksi.

Maaliskuu 2013

Helmikuu taittui maaliskuuksi minun ollessa maailmalla, joten maaliskuun paljastaminen kalenteristani jäi kuun vaihteessa. Eilinenkin meni niin sumussa yöunien puuttumisen takia, että kaivelin tänään uuden kuun ja uuden taideteoksen esiin.

Maaliskuusta paljastui Paula Barclayn Winter Land. Kiva mustavalkoinen metsä. Tykkään tästä kalenterista.

Sosekeittoa savoijinkaalista

Tiesittekö, että kaalista, erityisesti savoijinkaalista tulee herkullista sosekeittoa? Olen nyt muutamaan kertaan hurauttanut vihreistä kasviksista sosekeiton. Pääosassa kaali. Olen tehnyt elämäni aikana vaikka kuinka monta sosekeittoa, muttei minulle ollut koskaan aiemmin tullut mieleen käyttää kaalia.

Hurautin äsken keiton, johon tuli yksi savoijinkaali, 2 vartta selleriä, 1 parsakaali ja 3 kynttä valkosipulia. Pilkotaan sopivan kokoisiksi palasiksi, vettä kattilaan, vähän fondia, kasvikset sekaan ja kiehumaan. Maustetaan mustapippurilla ja timjamilla. Kypsät kasvikset surautetaan sauvasekottimella hienoksi.

Väri on tosi vihreää (täytyy siis olla terveellistä). Maku miellyttää ainakin minun suutani.

Kokeilkaa tekin.

PS: Join jääkaapista kaikki kaljat

Voi tuota pikkusiskoani.

Siskolla on tapana viettää aikaa asunnossani. Usein hän tulee kylään ja unohtuu yövieraaksi. Hän myös tykkää asustella täällä minun ollessani maailmalla - kokkailla ja hyödyntää lyhyttä työmatkaansa. Tykkään ihan hirveästi siitä, kun lentokentältä tullessani löydän siskon sohvalta puoliunisena televisiota katsomasta. Ja tykkään ajatuksesta, että hän puuhailee täällä omia juttujaan minun ollessa poissa.

Nytkin poissaoloni aikana hän on ollut täällä. Yleinen vitsimme on se, että hän elelee täällä, ja sitten tuntia ennen kuin palaan kotiin aloittaa infernaalisen siivousurakan - meidän siisteystasot kun eivät aina ihan kohtaa.

Tällä kertaa en löytänyt unista siskoa täältä, kun yöllä tulin kotiin. Hänen eilinen viestinsä oli vaan niin paras, että nauratti. Hymyilyttää vieläkin.

"Moi.Yritin jättää paikat kuntoon. Jätin jääkaappiin ylikypsää possunniskaa liemijuureksilla. Toin sitä lauantaina töistä. Join jääkaapista kaikki kaljat. Mii sou sorry!"

<3

Iih ja Blaah

Koska heräsin tänä aamuna Lissabonin sijaan Helsingistä, ja olo on kahden tunnin yöunien jälkeen vähintäänkin blaah (yölennolla seurana minusta seuraavalla rivillä kaksi itkevää lasta, ja vieressa tukevassa humalassa oleva suomalainen mies, joka puhuu sinnikkäästi minulle englantia koko lennon, vaikka vastaan hänelle koko ajan suomeksi. Ikskjuuusmii kajahti korvaani joka kerta, kun tyyppi pyrki vessaan tai kaverinsa kanssa jutustelemaan...). Siispä piristän itseäni ja teitä vielä yhdellä iih- jutulla (älkää pelätkö, kyllä nämä taas loppuvat vähäksi aikaa ja rupean jakamaan niitä iänikuisia kaalilaatikkoreseptejäni).

Portossa ollessamme poikaystävä sanoi, että ainiin, ensi viikonlopuksi on yksi yllätys. No minä tietty hermoilemaan, että mikä ihmeen yllätys, ihanaa ja kamalaa samanaikaisesti, kun ei tiedä mitä tulee tapahtumaan.

Lauantaina sitten hän muistaa yllätyksen. Vie minut alakerran varastoon, ja siellä odottaa tyhjänä sellainen  uusi kukkalaatikko, sellainen jonka saa parvekkeen kaiteeseen roikkumaan. Siis tyyppi, jonka kodin on sisustussuunnittelija suunnitellut ohjeistuksella "valkoista, lasia, kromia, harmaata ja mustaa", on kuullut vienon viestini, että asunto voisi kaivata jotain muutakin elävää kuin hänet itsensä ja säännöllisin väliajoin minut.

Se yllätys ja lauantaiohjelma oli retki läheiseen isoon kukka- ja taimikauppaan valitsemaan kukat parvekelaatikkoon.

Kaupassa ihastelin hirveää määrää kaikkia hedelmäpuita ja kirjavissa väreissä kukkivia kukkia. Sanoin gerberahyllyjen ohi kävellessämme sivulauseessa, että gerberan katsominen tekee ihmisen kuin ihmisen iloiseksi. Siitä hän innoistui - kukista, joita katsomalla tulee iloiseksi. Siispä kotiin lähti kaksi gerberaa.

Kun kukat oli istutettu ja laatikko saatu paikalleen, tyyppi kommentoi: "Kato Suvi, ne ihan kuin me - toinen on tommonen kivasti ruskettunut, ja toinen on valkoinen kuin lakana".

Ja siellä ne nyt nököttää. Lissabonilaisella parvekkeella kaksistaan - kaksi gerberaa. Voi iih!

Loppukevennyksenä vielä kerrottakoon, että hän ounasteli itselleen vielä monen monta reissua samaiseen taimitarhaan ostamaan noita samaisia gerberoita - aina vähän ennen kuin minä olen taas tulossa maisemiin etten huomaisi, että edelliset on aina poissaollessani päässyt hengestään...

Fado - Kohtalo

Aika on kulunut siivillä täällä Euroopan lounaiskulmassa. Viikonloppu Pohjois-Portugalin suurimmassa kaupungissa Portossa, työntekoa etänä, ystäviä illallisella, turistipäivä Bélemin luostarissa ja tornissa (teemme harvoin perus turistijuttuja täällä, joten oli kivaa vaihtelua käydä katsomassa yhtiä Lissabonin kuuluisimpia maamerkkejä)... Äsken kävelin kaatosateessa kotiin kokovartalohieronnasta.

Kirkonseinä Portossa

Tänä iltana menemme katsomaan fadoa. Olen käynyt yhden kerran aiemminkin, joskus neljä vuotta sitten yhden työkokouksen yhteydessä. Syy miksi emme ole käyneet aiemmin poikaystäväni kanssa on vähän huvittava - olen niin iltauninen. Fadoa esitetään arki-iltoisin yleensä alkaen klo 23 ja jatkuen jonnekin aamuyön tunneille. Minähän olen tavallisesti jo ihan unipallero siihen aikaan illasta. Poikaystävän kavereita naurattaa aina iltaunisuuteni. Ei täällä kukaan mene kymmeneltä nukkumaan, arki-iltaisinkaan. Puoliltaöin vasta lähdetään ravintolasta tai ystävien luonta kotiin.

Tänään olo on levännyt. Hieronta toki auttoi siinä. Otan varmaan vielä pikku päiväunetkin, ulkona kun sataa. Ja juon kahvin alkuillasta. Paikallinen kahvi on niin tujakkaa, että se pitänee minut virkeänä vähän tavallista myöhempään.

Eiffelin suunnittelema Douro-joen ylittävä silta Portossa. Kävelimme ylätasanteelta toiselle puolelle, ja alatasantelta takaisin.

Viihdyn Portugalissa. Olen ollut täällä niin paljon, että kotiudun. Sopeudun. Täällä on paljon hyvää. Niin kuin ihmiset, ruoka, ilmasto, halvat hinnat, viinit... Täällä aistii, että maalla on pitkä historia. Täällä oltiin maailman valtiaita, siirtomaaherroja ja aatelisia siihen aikaan, kun Suomessa oltiin ihan metsäläisiä.

Täällä on myös paljon kehitettävää. Niin kuin alhaiset palkat, (tällä hetkellä) korkea työttömyys ja liika liikenne. Taantuma on iskenyt tänne kovaa, niin kuin kaikki suomalaiset hyvin tukipakettien myötä tietää. Täsmällisen skandinaavin mieltä hiertää se, että aina tullaan myöhässä. Ainakin 15 minuuttia, ehkä puoli tuntia. Eikä silloin edes olla myöhässä, se on normaalia.

Mosteiro dos Jeronimos - luostari Belemissä. Se rakennettiin 1500-luvulla alun perin kiitokseksi siitä, että Vasco da Gama palasi turvallisesti tutkimusretkiltään

Ja onpa Vasco da Gama haudattkin luostarin katedraalin suojaan.

Huomaan rutinoituneeni täällä käynteihin. Hyppään Helsingissä työpäivän jälkeen lentokoneeseen kuin bussiin. Käyn täällä lähikaupassa ja tiedän missä mikäkin tuote on. Ja miten arki toimii. Ostan matkalaukkuun kotiintuotavaksi aina samat jutut - alentejanolaista punaviiniä, portviiniä, oliiviöljyä, kahvia, Ritualsin kosmetiikkaa (sitä saa täältä muttei Suomesta). Ja optimaalitapauksessa laukussa on tilaa vielä pussilliselle mandariineja ja sitruunoita - suoraan poikaystävän perheen maaseutukodin puutarhasta kerättynä.

Naapurin kahvilanpitäjätkin tervehtivät minua etunimeltä. Donna Suvi. Sillä tavoin täällä kutsutaan kunnioittavasti nuorta naista. Ja oikea ja kunnioittava puhuttelu on täällä tärkeää.

Ja kas, minun piti kirjoittaa siitä, että tänään aion sinnitellä yöhön asti hereillä ja mennä kuuntelemaan suosikkiani fadoa. Ja päädyn kirjoittamaan laajemman pohdiskelun Portugalista. Käy kai näinkin.