Liikutus on poikaystävä, joka tekee jääkaappiin valmiiksi vihanneskeittoa etätyöpäivääni varten. Ja kaiken lisäksi on ennen saapumistani käynyt vielä hakemassa meille säkillisen vihanneksia ja hedelmiä suoraan viljelijältä. Ja keittää aamukahvit ja tekee aamupalaksi hedelmäsmoothiet meille molemmille, aina. Myöhästyy vielä töistäkin sen takia, kun auttaa minua aamulla tietokoneeni verkko-ongelmassa.
Ei ihme, että alkoi eilen lentokoneessa hymyilyttämään pitkän päivän päätteeksi sillä sekunnilla, kun lentokoneen pyörät osuivat Lissabonin maankamaralle.
Terveisiä täältä siis, täsä mä olen - seuraavat puolitoista viikkoa! Ihanassa Lissabonissa.
Tuo viljelijäjuttu on muuten ihan superkiva. Vihannessäkkejä voi tilata suoraan yhdeltä tilalta ihan tuohon kotipihalle toimitettavaksi. Säkistä paljastuu aina sekalainen satsi vihanneksia ja hedelmiä. Kaivelin juuri tämänkertaisen lähetyksen läpi, ja siellä oli mm. salaattia, kaalia, pinaattia, porkkanoita, bataattia, appelsiinejä, mandariineja, omenia, kurpitsaa ja sipulia. Pitäisi Suomessakin ruveta tilailemaan vastaavanlaisia -onhan niitä palveluja sielläkin saatavilla.
Niin ja arvatkaas - äsken kävi lähetti tuomassa tänne poikaystävän isän tilauksen (he ovat maaseutukodissaan, joten olivat antaneet lähetykselle tämän poikaystävän osoitteen, kun tiesivät, että minä olen täällä koko päivän kotona tekemässä töitä). Ja tadaa - puhuin lähetin kanssa pelkkää portugalia!
torstai 28. helmikuuta 2013
keskiviikko 27. helmikuuta 2013
Kello
Löysin pari viikkoa sitten Emmaukselta rannekellon. Tai siis pelkän kellotaulun. Kuitenkin kivan sellaisen, oli valkoinen helmiäistaulu ja yksinkertaiset numerot. Taulun takana oli vielä kaiken lisäksi se sellainen muovi, joka uusissa kelloissa on, eli vaikutti vielä ihan käyttämättömältäkin. 10 euron hintalappu tuntui sopivalta, varsinkin kun Emmaus tarkastuttaa myytävät kellot kellosepällä. Ja näkihän siitä, että kaikki toimii - kello oli ajassa, sekunnit pyörivät ja päivämääränäyttökin näytti oikein. Ei tarvinut pattereitakaan vaihdattaa.
Kävin eilen kultasepänliikkeessä valitsemassa kelloon rannekkeen. Halusin ruskeaa nahkaa, yhteensopivaa mm. saappaideni ja laukkuni kanssa.
Nyt on uusi kello rannetta somistamassa. Mukavaa vaihtelua hopeanväriselle korukellolleni tällainen nahkarannekkeinen. Asiallinen, kuten minäkin - ainakin töissä...
Kirpparit on kyllä ihania. Voi antaa itselleen luvan olla turhamainen, ja ostaa useamman kellon ihan vain vaihtelun vuoksi, eikä tarvitse potea huonoa omaatuntoa kerskakulutuksesta. Ja on toki huomattavasti paremmin varaakin tällaiseen yleellisyyteen, kun kirpparilta näitä pilkkahintaan löytää.
Ranneke kelloon maksoi 29.90 euroa, joten hintaa kokonaisuudessaan tälle kivalle uudelle kellolle tuli 39.90 euroa. Varsin kohtuullinen mielestäni.
Kävin eilen kultasepänliikkeessä valitsemassa kelloon rannekkeen. Halusin ruskeaa nahkaa, yhteensopivaa mm. saappaideni ja laukkuni kanssa.
Nyt on uusi kello rannetta somistamassa. Mukavaa vaihtelua hopeanväriselle korukellolleni tällainen nahkarannekkeinen. Asiallinen, kuten minäkin - ainakin töissä...
Kirpparit on kyllä ihania. Voi antaa itselleen luvan olla turhamainen, ja ostaa useamman kellon ihan vain vaihtelun vuoksi, eikä tarvitse potea huonoa omaatuntoa kerskakulutuksesta. Ja on toki huomattavasti paremmin varaakin tällaiseen yleellisyyteen, kun kirpparilta näitä pilkkahintaan löytää.
Ranneke kelloon maksoi 29.90 euroa, joten hintaa kokonaisuudessaan tälle kivalle uudelle kellolle tuli 39.90 euroa. Varsin kohtuullinen mielestäni.
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Kotivara
Siivoilin tänään myös kuiva-ainelaatikoitani, ja tuli mieleen tällaisia vähän perustavanlaatuisempia kysymyksiä. Oletteko nimittäin koskaan ajatelleet mitä tekisitte, jos kaupasta ei saisikaan ruokaa ja muita jokapäiväisiä perushyödykkeitä? Tulisi tilanne, että kauppaan ei yksinkertaisesti pääse tai että siellä kaupassa ei vain myytäisi mitään. Tällainen tilanne voi loppujen lopuksi yllättää monestakin syystä. Asut yksin ja sairastut, etkä pääse kauppaan. Tai tapahtuu joku yhteiskunnallinen kriisi; tulee lakko, liikenneyhteydet
katkeavat tai laaja sähkökatkos iskee. Tai sattuu sellainen laaja katastrofi tai onnettomuus, joka sulkee kaupat tai kieltää ulkonaliikkumisen.
Tai ei sen tarvitse olla edes mitään näin vakavaa. Entä, jos et vaan jaksa mennä kauppaan, tai tilisi tyhjenee viikkoa ennen seuraavaa palkkapäivää?
Yllättävistä tilanteista selviää pienemmillä harmeilla, kun kotoa löytyy kotivaraa. Kotivara tarkoittaa, että kotoa löytyy ruokaa ja muita päivittäisiä välttämättömyystavaroita vähän enemmän, kuin oikeasti tarvitsee. Pelastustoimen Kodin turvaopas suosittelee, että kotivaran pitäisi riittää useaksi päiväksi, jopa viikoksi. Kotivaraan kuuluu hyvin säilyviä tuotteita, mutta kuitenkin sellaisia, jotka ovat normaalissa kierrossa olevia elintarvikkeita ja tavaroita, joita täydennetään sitä mukaa kun niitä käytetään. Näin elintarvikkeet pysyvät tuoreina ja tavarat käyttökelpoisina.
Kotivaran sisältö on jokaisella perheellä omanlainen riippuen siitä, mitä arjessa normaalistikin kuluu.
Omien kaappieni sisällön pohjalta kokosin kotivaran ehdotuslistan pohjaksi oman kotivaran kokoamiseen. Listaan olen kerännyt aineksia, jotka säilyvät hyvin ja joita omistamalla selviää pidemmänkin aikaa. Toki ihan kaikkein tärkein tällaisessa tilanteessa on vedensaanti, mutta tässä nyt on oletuksena se, että vedensaanti on turvattu ja sähköäkin on saatavilla niin, että uunit toimii ja pakkanen pitää pakasteet käyttökelpoisena. Ei tässä suinkaan mihinkään maailmanloppuun varauduta.
Ehdotuksia kotivaraksi
Marttojen kotivaralistauksessa puhutaan myös maitotuotteiden olemassaolosta, mutta painotin tässä lähtökohtaisesti pidemmän säilyvyysajan omaavia tuotteita. Kananmunatkin taitavat olla Marttojen vastaavassa listassa, ja nekin säilyvät kohtalaisen hyvin. Ja toki hedelmät, esimerkiksi omenat kyllä säilyvät varsin hyvin.
Tai ei sen tarvitse olla edes mitään näin vakavaa. Entä, jos et vaan jaksa mennä kauppaan, tai tilisi tyhjenee viikkoa ennen seuraavaa palkkapäivää?
Yllättävistä tilanteista selviää pienemmillä harmeilla, kun kotoa löytyy kotivaraa. Kotivara tarkoittaa, että kotoa löytyy ruokaa ja muita päivittäisiä välttämättömyystavaroita vähän enemmän, kuin oikeasti tarvitsee. Pelastustoimen Kodin turvaopas suosittelee, että kotivaran pitäisi riittää useaksi päiväksi, jopa viikoksi. Kotivaraan kuuluu hyvin säilyviä tuotteita, mutta kuitenkin sellaisia, jotka ovat normaalissa kierrossa olevia elintarvikkeita ja tavaroita, joita täydennetään sitä mukaa kun niitä käytetään. Näin elintarvikkeet pysyvät tuoreina ja tavarat käyttökelpoisina.
Kotivaran sisältö on jokaisella perheellä omanlainen riippuen siitä, mitä arjessa normaalistikin kuluu.
Omien kaappieni sisällön pohjalta kokosin kotivaran ehdotuslistan pohjaksi oman kotivaran kokoamiseen. Listaan olen kerännyt aineksia, jotka säilyvät hyvin ja joita omistamalla selviää pidemmänkin aikaa. Toki ihan kaikkein tärkein tällaisessa tilanteessa on vedensaanti, mutta tässä nyt on oletuksena se, että vedensaanti on turvattu ja sähköäkin on saatavilla niin, että uunit toimii ja pakkanen pitää pakasteet käyttökelpoisena. Ei tässä suinkaan mihinkään maailmanloppuun varauduta.
Ehdotuksia kotivaraksi
- perunaa, porkkanaa ja muita hyvin säilyviä juureksia
- öljyä
- papuja, tomaattimurskaa, hernekeittoa ja muita ruokasäilykkeitä
- riisiä ja pastaa
- puurohiutaleita, leseitä, ryynejä
- vehnäjauhoja
- kuivahiivaa
- näkkileipää, hapankorppuja, korppuja, keksejä
- pähkinöitä, rusinoita ja muita kuivahedelmiä
- auringonkukansieminiä, kurpitsansiemeniä, pinjansiemeniä, seesaminsiemeniä...
- suolaa
- sokeria
- pakkasessa marjoja, lihaa, kalaa, leipää, herneitä, papuja, vihanneksia...
- mausteita
- kahvia ja teetä
Marttojen kotivaralistauksessa puhutaan myös maitotuotteiden olemassaolosta, mutta painotin tässä lähtökohtaisesti pidemmän säilyvyysajan omaavia tuotteita. Kananmunatkin taitavat olla Marttojen vastaavassa listassa, ja nekin säilyvät kohtalaisen hyvin. Ja toki hedelmät, esimerkiksi omenat kyllä säilyvät varsin hyvin.
Kodin turvaopas muistuttaa muuten myös seuraavan listan jutuista, mutta nämä nyt alkavat jo kuulostaa hieman maailmanloppuun valmistautumiselta. Toki tärkeitä asioita kotona pidettäväksi nämäkin:
- Lääkkeet
- Hygieniatarvikkeet
- Erityisruokavaliota noudattavien elintarvikkeet
- Lemmikkien ruuat
- Kannelliset vesiastiat
- Paristoilla toimiva radio ja paristot
- Taskulamppu
- Kynttilät
- Tulitikut
- Teippi
- Tuorekelmu
- Tölkinavaaja
- Ajanvietettä
Isolla vaihteella
Aurinko paistaa nurkkiin ja meikäläisellä meni taas vitosvaihde silmään kotipuuhailujen kanssa.
Olin ihan täysin unohtanut ihmesienen olemassaolon, kunnes kaivelin siivouskaappiani ja löysin sieltä yhden sienen. Olen viime vuosina vannonut Universal stonen nimeen, mutta huomasimpa tänään, että molemmilla on paikkansa tässä maailmassa - stonella ja ihmesienellä.
Kävin nimittäin keittiön kaapin ovet läpi sienen kanssa. Keittiöni on aika painajainen, koska se on a) liian pieni ja b) auttamattomasti vanhentunut c) kaapinovetkin ovat outoa, vähän huokoista materiaalia (tämä on vuokra-asunto, joten asian kanssa pitää toistaiseksi vielä pärjäillä). Huokoisuuden takia ovia on siis älyttömän vaikea pitää puhtaana. Mm. kahvojen ympärillä on ollut tummentumia, joita en ole saanut kokonaan pois yrityksistä huolimatta.
Kunnes ihmesieni hyppäsi siivouskaapin uumenista niiden kimppuun. Nyt on kaikki lähmät pois kaapinovista!
Vaihdoinpa tännän myös samassa puuskassa myös keittiöön värikkäämmän maton, ja valoa läpipäästävät verhot. Nyt kun auringonpaistetta on saatavilla, en halua että mikään estää sen pääsyä kotiini.
Olin ihan täysin unohtanut ihmesienen olemassaolon, kunnes kaivelin siivouskaappiani ja löysin sieltä yhden sienen. Olen viime vuosina vannonut Universal stonen nimeen, mutta huomasimpa tänään, että molemmilla on paikkansa tässä maailmassa - stonella ja ihmesienellä.
Kävin nimittäin keittiön kaapin ovet läpi sienen kanssa. Keittiöni on aika painajainen, koska se on a) liian pieni ja b) auttamattomasti vanhentunut c) kaapinovetkin ovat outoa, vähän huokoista materiaalia (tämä on vuokra-asunto, joten asian kanssa pitää toistaiseksi vielä pärjäillä). Huokoisuuden takia ovia on siis älyttömän vaikea pitää puhtaana. Mm. kahvojen ympärillä on ollut tummentumia, joita en ole saanut kokonaan pois yrityksistä huolimatta.
Kunnes ihmesieni hyppäsi siivouskaapin uumenista niiden kimppuun. Nyt on kaikki lähmät pois kaapinovista!
 |
| On ne vieläkin aika kamalat ovet, mutta ainakin ne on puhtaat. |
lauantai 23. helmikuuta 2013
SOR-t-of-BETTI mangosta
Vinkkasin aiemmin, että pilkoin mangon pakkaseen sorbettikokeilua varten. Tai SOR-t-of-BETTI-kokeilua, niin kuin nyt täällä kaikessa nokkeluudessani keksin.
Hurautin tänään nyt ne jäätyneet palat pyreeksi tehosekoittimella, ja kyllä lopputulosta voisi mangosorbetiksi kutsua. Oli hyvää ja raikasta, joskin mangon makeus kyllä vähän kärsi jäädyttämisestä, eli maku oli varsin mieto. Päädyin lisäämään joukkoon ruokalusikallisen hunajaa tuomaan vähän ekstra-apuja makeudessa.
Ja jos joku siellä ihmettelee, että miksi niin intona täällä kokeilen näitä hedelmistä tehtyjä jätskinkorvikkeita, niin sehän johtuu ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että rakastan jätskiä, mutta olen ollut jätskinostolakossa ties kuinka kauan. Että kaikkeen sitä ihminen jätskihimoissaan sitten ryhtyy...
Hurautin tänään nyt ne jäätyneet palat pyreeksi tehosekoittimella, ja kyllä lopputulosta voisi mangosorbetiksi kutsua. Oli hyvää ja raikasta, joskin mangon makeus kyllä vähän kärsi jäädyttämisestä, eli maku oli varsin mieto. Päädyin lisäämään joukkoon ruokalusikallisen hunajaa tuomaan vähän ekstra-apuja makeudessa.
Ja jos joku siellä ihmettelee, että miksi niin intona täällä kokeilen näitä hedelmistä tehtyjä jätskinkorvikkeita, niin sehän johtuu ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että rakastan jätskiä, mutta olen ollut jätskinostolakossa ties kuinka kauan. Että kaikkeen sitä ihminen jätskihimoissaan sitten ryhtyy...
torstai 21. helmikuuta 2013
Väriä
Auringolla on ihmeellinen voima. Sen ei tarvitse kuin pari päivää paistaa nurkkiin, niin heti alkaa mieli huutamaan värejä ympärille, kotiin.
Olen yleisesti ottaen pikkuisen ujo värien kanssa sisustuksessa, mutta toisaalta vierastan voimakkaasti viime vuosina valloillaan ollutta tiukkapipoista "korkeakiiltoista valkoista, mustaa ja jos nyt ihan villiksi heittäydytään, niin vähän harmaata joukkoon" -tyyppistä sisustusta. Ei minulle, ei ei. Kirppariastiat, vanhat esineet, käsityöt, kaikki kauniisti patinoitunut, pellava, viherkasvit, isot tyynyt, itse tehdyt räsymatot... Ne ovat minun sydäntäni lähellä, muutamia mainitakseni.
Tänään siis auringon voima pakotti ruokapöydällä majailleet Pentikin punostabletit kaikessa ruskeudessaan väistymään (kyseisiä tabletteja voi ihailla mm. edellisen postauksen "jätsikupin" alla), kun tilalle kaapista kaivoin värikyllästetyn, joskus reilu vuosi sitten kirpparilta ostetun poppanan.
Poppana kuvastaa hyvin suurta heikkouttani kirppareilla - käsitöitä. Minun on vain pakko aina pelastaa jonkun taitavien käsien tuotokset talteen. Takaraivossani aina leijuu mielikuva mummosta, joka on taidolla, ajalla ja vaivalla tehnyt upeita käsitöitä, ja sitten perikunta mummon kuoltua kantaa kaikki työt kirppareille. Eihän niitä voi sinne jättää, yksinään kirpparikasoihin. Tervetuloa tänne vain, täältä saa hyvän kodin!
Tämä poppana nyt ei varsinaista suurta käsityötaitoa edusta (kudoin tällaisia itsekin jo ala-asteikäisenä), mutta kirpparin 3 euron hinnalla ei saa lähellekään edes tällaisen materiaaleja hankittua, vaikka itse alusta saakka tekisikin.
Ja katsokaas nyt, kyllähän nuo ihanat karkkivärit piristävät!
Olen yleisesti ottaen pikkuisen ujo värien kanssa sisustuksessa, mutta toisaalta vierastan voimakkaasti viime vuosina valloillaan ollutta tiukkapipoista "korkeakiiltoista valkoista, mustaa ja jos nyt ihan villiksi heittäydytään, niin vähän harmaata joukkoon" -tyyppistä sisustusta. Ei minulle, ei ei. Kirppariastiat, vanhat esineet, käsityöt, kaikki kauniisti patinoitunut, pellava, viherkasvit, isot tyynyt, itse tehdyt räsymatot... Ne ovat minun sydäntäni lähellä, muutamia mainitakseni.
Tänään siis auringon voima pakotti ruokapöydällä majailleet Pentikin punostabletit kaikessa ruskeudessaan väistymään (kyseisiä tabletteja voi ihailla mm. edellisen postauksen "jätsikupin" alla), kun tilalle kaapista kaivoin värikyllästetyn, joskus reilu vuosi sitten kirpparilta ostetun poppanan.
Poppana kuvastaa hyvin suurta heikkouttani kirppareilla - käsitöitä. Minun on vain pakko aina pelastaa jonkun taitavien käsien tuotokset talteen. Takaraivossani aina leijuu mielikuva mummosta, joka on taidolla, ajalla ja vaivalla tehnyt upeita käsitöitä, ja sitten perikunta mummon kuoltua kantaa kaikki työt kirppareille. Eihän niitä voi sinne jättää, yksinään kirpparikasoihin. Tervetuloa tänne vain, täältä saa hyvän kodin!
Tämä poppana nyt ei varsinaista suurta käsityötaitoa edusta (kudoin tällaisia itsekin jo ala-asteikäisenä), mutta kirpparin 3 euron hinnalla ei saa lähellekään edes tällaisen materiaaleja hankittua, vaikka itse alusta saakka tekisikin.
Ja katsokaas nyt, kyllähän nuo ihanat karkkivärit piristävät!
Häh, sehän on "jätskiä"!
301-320- blogin Hanna vinkkasi viikonlopun vierailullaan mielenkiintoisesta tavasta tehdä "jätskiä". Kyseessä on jäädytetyn banaanin surauttaminen tehosekoittimella sileäksi, jolloin lopputuloksesta tulee, noh, jätskimäinen.
Minulla oli jääkaapissa pari tummuvaa banaania, jotka eilen illalla kuorin ja paloittelin ja laitoin pakkaseen odottelemaan tätä päivää.
Tänään sitten surautin jäiset banaanikolikot blenderissä sekaisin. Maistoin lopputulosta. Hyvää! Hannan vinkistä tuunasin vielä ja lisäsin joukkoon 1 rkl kaakaojauhoja ja vähän (vajaa 1 rkl) vanilijasokeria. Lopputuloksena "suklaajätski"!
Ajatuksesta innostuneena pilkoin myös Hannan tuoman tuliaismangon pakkaseen. Aion senkin surauttaa jäisenä pyreeksi, haaveena on "mangosorbetti". Tätä en vielä ole kokeillut, mutta raportoin myös tämän kokeilun tulokset tänne. Saas nähdä onnistuuko.
Minulla oli jääkaapissa pari tummuvaa banaania, jotka eilen illalla kuorin ja paloittelin ja laitoin pakkaseen odottelemaan tätä päivää.
Tänään sitten surautin jäiset banaanikolikot blenderissä sekaisin. Maistoin lopputulosta. Hyvää! Hannan vinkistä tuunasin vielä ja lisäsin joukkoon 1 rkl kaakaojauhoja ja vähän (vajaa 1 rkl) vanilijasokeria. Lopputuloksena "suklaajätski"!
Ajatuksesta innostuneena pilkoin myös Hannan tuoman tuliaismangon pakkaseen. Aion senkin surauttaa jäisenä pyreeksi, haaveena on "mangosorbetti". Tätä en vielä ole kokeillut, mutta raportoin myös tämän kokeilun tulokset tänne. Saas nähdä onnistuuko.
tiistai 19. helmikuuta 2013
Miksen osaa jo?
Taas yksi portugalinkurssi päättyi, tänään oli tentti. Osasin hyvin, varmaan kaiken. En silti vieläkään osaa puhua kuin ihan alkeellisesti. Lähinnä jäädyn, jos joku sanoo minulle jotain portugaliksi. Tai sitten vastaan englanniksi. Ehkä änkytän portugaliksi, että en osaa portugalia.
Olen oppimisen suhteen ihan älyttömän malttamaton. Milloin opin puhumaan? Kommunikoimaan sujuvasti? Ymmärtämään ilman ponnisteluja kun poikaystävä puhuu kavereidensa tai vanhempiensa kanssa. Nauramaan oikeaan aikaan, enkä vasta sen jälkeen kun poikaystävä on selittänyt minulle mistä puhutaan. Sutkauttamaan jotain nokkelaa, kun minulle sanotaan jotain portugaliksi. Jotain järkevämpää kuin "en osaa puhua portugalia".
Kävelin tentistä kotiin, ja mietin, että miksi en vieläkään osaa puhua kunnolla, vaikka olen jo viime syksystä saakka opiskellut kovasti. Istunut tunneilla ja tehnyt läksyt kuuliaisesti. Suorastaan päntännyt. Tuijottanut epäsäännöllisiä verbejä ja tallentanut niihin liittyviä rimpsuja takaraivoon. Kuunnellut fadoakin vapaa-ajalla. Ja selaillut portugalinkielisiä kirjoja.
Miksei päästä ole kuulunut *klik* ja minusta tullut sujuva portugalinpuhuja?
Sitten tajusin. Viime syksystä! Syyskuusta! Siis reilu puoli vuotta sitten en osannut vielä mitään muuta, kuin ehkä sanoa obrigada ja olá. Nyt kuitenkin luen tekstejä jo melko sujuvasti. Ja osaan muodostaa alkeellisia lauseita. Kirjoittaa lyhyitä tekstejä, joissa osaan vaikka kertoa elämästäni, harrastuksistani, työstäni, luonnosta, säästä, arjesta...
Kaikki tämä osaaminen on tullut viimeisimmän puolen vuoden aikana. Tein vertailun englantiin, jota puhun sujuvasti ja päivittäin, sekä töissä että kotona poikaystävän kanssa.
Englannin opetus aloitetaan koulussa kolmannella luokalla, eli silloin kun ollaan 9-10 vuotiaita. Minulla tästä hetkestä on kulunut siis vajaa 20 vuotta.
Englannin kielelle altistuu tahtomattaankin koko ajan. On TV, elokuvat, musiikki... Koko ajan englantia.
Suurin osa yliopistolla käymistäni kursseista oli englanniksi, ainkin opiskelumateriaaleiltaan. Diplomityönikin kirjoitin englanniksi.
Töissäkin puhun ja kirjoitan päivittäin englantia. Työkaverit ovat suomenkielisiä, mutta projektit, joita hoidan pääosin kansainvälisiä. Ja niissä käytetään aina englantia.
Ja tässä minä silti vaan ihmettelen, että miksi en puolen vuoden opintojen jälkeen ole lähes natiivi portugalinpuhuja!
Miksiköhän kuvittelen olevani huono, vaikka osaan jo vaikka mitä? Ja kaikki mitä osaan on sen puolen vuoden ahertamisen ansiota.
Kirjoitin tästä innostuneena facebookiinkin, että "I ruled in my portuguese exam today!". Ihan vain juhlistaakseni tätä oivallustani. Että kaikkea ei voi oppia hetkessä, vaan jotkut asiat vaativat pidemmän ajan. Vuosia jopa. Kuten uusien kielien oppiminen.
Ja siitä facebook-huudahduksestakin on tykännyt alle tunnin aikana jo 9 kaveriani.
Päivän opetus: keskity siihen, mitä jo osaat. Älä siihen, että et vielä osaa.
Olen oppimisen suhteen ihan älyttömän malttamaton. Milloin opin puhumaan? Kommunikoimaan sujuvasti? Ymmärtämään ilman ponnisteluja kun poikaystävä puhuu kavereidensa tai vanhempiensa kanssa. Nauramaan oikeaan aikaan, enkä vasta sen jälkeen kun poikaystävä on selittänyt minulle mistä puhutaan. Sutkauttamaan jotain nokkelaa, kun minulle sanotaan jotain portugaliksi. Jotain järkevämpää kuin "en osaa puhua portugalia".
Kävelin tentistä kotiin, ja mietin, että miksi en vieläkään osaa puhua kunnolla, vaikka olen jo viime syksystä saakka opiskellut kovasti. Istunut tunneilla ja tehnyt läksyt kuuliaisesti. Suorastaan päntännyt. Tuijottanut epäsäännöllisiä verbejä ja tallentanut niihin liittyviä rimpsuja takaraivoon. Kuunnellut fadoakin vapaa-ajalla. Ja selaillut portugalinkielisiä kirjoja.
Miksei päästä ole kuulunut *klik* ja minusta tullut sujuva portugalinpuhuja?
Sitten tajusin. Viime syksystä! Syyskuusta! Siis reilu puoli vuotta sitten en osannut vielä mitään muuta, kuin ehkä sanoa obrigada ja olá. Nyt kuitenkin luen tekstejä jo melko sujuvasti. Ja osaan muodostaa alkeellisia lauseita. Kirjoittaa lyhyitä tekstejä, joissa osaan vaikka kertoa elämästäni, harrastuksistani, työstäni, luonnosta, säästä, arjesta...
Kaikki tämä osaaminen on tullut viimeisimmän puolen vuoden aikana. Tein vertailun englantiin, jota puhun sujuvasti ja päivittäin, sekä töissä että kotona poikaystävän kanssa.
Englannin opetus aloitetaan koulussa kolmannella luokalla, eli silloin kun ollaan 9-10 vuotiaita. Minulla tästä hetkestä on kulunut siis vajaa 20 vuotta.
Englannin kielelle altistuu tahtomattaankin koko ajan. On TV, elokuvat, musiikki... Koko ajan englantia.
Suurin osa yliopistolla käymistäni kursseista oli englanniksi, ainkin opiskelumateriaaleiltaan. Diplomityönikin kirjoitin englanniksi.
Töissäkin puhun ja kirjoitan päivittäin englantia. Työkaverit ovat suomenkielisiä, mutta projektit, joita hoidan pääosin kansainvälisiä. Ja niissä käytetään aina englantia.
Ja tässä minä silti vaan ihmettelen, että miksi en puolen vuoden opintojen jälkeen ole lähes natiivi portugalinpuhuja!
Miksiköhän kuvittelen olevani huono, vaikka osaan jo vaikka mitä? Ja kaikki mitä osaan on sen puolen vuoden ahertamisen ansiota.
Kirjoitin tästä innostuneena facebookiinkin, että "I ruled in my portuguese exam today!". Ihan vain juhlistaakseni tätä oivallustani. Että kaikkea ei voi oppia hetkessä, vaan jotkut asiat vaativat pidemmän ajan. Vuosia jopa. Kuten uusien kielien oppiminen.
Ja siitä facebook-huudahduksestakin on tykännyt alle tunnin aikana jo 9 kaveriani.
Päivän opetus: keskity siihen, mitä jo osaat. Älä siihen, että et vielä osaa.
 |
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
Karjalan tyttö tekee karjalanpiirakoita
Viimeaikaiset kokkailuni eivät näköjään ole olleet ihan niitä trendikkäimpiä. Silakkapihvit, punajuurilaatikko, ja nyt vielä kaupan päälle karjalanpiirakat. No onneksi sentään julkaisin pari viikkoa sitten valkoviinissä keitettyjen sinisimpukoiden ohjeen, niin ihan ei pelkästään mummolalinjalla mennä. Eipä sillä että mummolalinjassakaan mitään pahaa olisi.
En ollut tehnyt aikoihin karjalanpiirakoita. Varmaan pariin vuoteen. Muistan, että äitini on aina kauhistellut sitä, kuinka suuritöisiä karjalanpiirakoiden teko on, ja että niitä ei ole mitään järkeä tehdä itse, kun kaupasta saa niin hyviä. Minä taas en ole koskaan pitänyt niitä suuritöisinä. Olen samaa mieltä siitä, että kaupasta löytyvät Imatran riisipiirakat ovat hyviä myös, mutta ovathan nämä kotitekoiset nyt ihan omaa luokkaansa kuitenkin.
Karjalanpiirakat muodostuvat tasan kahdesta osasta: maitoon keitetystä riisipuurosta, sekä ruisjauhoista ja vedestä tehdystä ohuesta taikinakuoresta. Vaivalloisin osuus on taikinakuorien kauliminen (perinnetiedon mukaan kunnon emännän piirakkapohja on niin ohut, että läpi näkyy seitsemän kirkkoa). Mitä ohuempi kuori, sitä rapeampi piirakka. Piirakkapulikka on tässä hyvä apu, eikä kauliminen sillä ole edes hankalaa. Tavallisella kaulimellakin onnistuu, mutta se on kuitenkin huomattavasti kömpelömpi väline kuin pulikka.
Piirakoiden kaveriksi pyöräytin tietenkin munavoin (kickensmör, kuten isäni sitä kutsuu). Sekoitin kananmunien joukkoon äitini niksillä raejuustoa ja vähän voita. Näin lopputulos ei ole ihan niin voinen ja raejuusto itseasiassa sopii joukkoon varsin hyvin.
Näillä herkuteltiin isäni kanssa eilen illalla, kun hän tuli Alppi-reissunsa jälkeen yökylään.
Karjalanpiirakat
Riisipuurotäyte:
3 dl vettä
3 dl puuroutuvaa riisiä
1 l maitoa
suolaa
voita
Ruiskuori:
2 dl kylmää vettä
0.5 tl suolaa
5 dl ruissihtijauhoja
1. Keitä riisipuuro. Ensin vesitilkka kiehuvaksi, sitten riisit joukkoon. Anna kiehua pari minuuttia (niin että vesi ihmeytyy riiseihin) ja lisää sitten maito. Keitä miedolla lämmöllä kannen alla 30 minuuttia. Mausta valmis puuro suolalla ja voinokareella. Jäähdytä puuro.
2. Valmista kuoritaikina. Sekoita kylmä vesi ja suola. Lisää ruisjauhot ja sekoita taikinaksi. Vaivaa taikinaa jauhotetulla työpöydällä n. 5 minuuttia, tämä helpottaa työstämistä. Laita taikina lepäämään kelmun alle siksi aikaa kun puuro jäähtyy.
3. Muovaa taikinasta tasainen pötkylä, josta pilkot noin 30 tasakokoista palaa. Pyöritä palat palloiksi, litistä ja kauli ohueksi soikioksi. Ripottele pöydälle runsaasti ruisjauhoa, niin kauliminen helpottuu. Aseta kaulitut kuoret päällekkäin pinoon. Ripottele väliin vähän jauhoja, niin taikina ei tartu. Peitä kelmulla, niin että reunat eivät pääse kuivumaan
4. Lisää puurotäytettä piirakkapohjan keskelle reilu ruokalusikallinen. Levitä täyte pohjalle, mutta jätä pari senttiä taikinaa reunoiksi. Rypytä reunat nostamalla taikinaa samalla niin, että reuna nousee täytteen päälle. Kätevä ohje löytyy vaikka Valion koekeittiön ohjevideosta.
5. Kuumenna uuni kuumaksi - niin kuumaksi kuin siitä lähtee. Kuumenna pelti uunissa valmiiksi ja laita piirakat paistumaan kuumalle pellille (näin saat rapean kuoren). Paista noin 10-15 minuuttia.
6. Kuumenna kattilassa pari desiä maitoa, ja pari ruokalusikallista voita. Dippaa uunista tulleet piirakat seoksessa. Aseta piirakat pinoon kaksi piirakkaa vierekkäin ja lado toiset kaksi ristikkäin päälle. Peitä voipaperilla ja puhtaalla leivinliinalla.
Jos pakastat osan piirakoista, niin jätä ne voitelematta.
En ollut tehnyt aikoihin karjalanpiirakoita. Varmaan pariin vuoteen. Muistan, että äitini on aina kauhistellut sitä, kuinka suuritöisiä karjalanpiirakoiden teko on, ja että niitä ei ole mitään järkeä tehdä itse, kun kaupasta saa niin hyviä. Minä taas en ole koskaan pitänyt niitä suuritöisinä. Olen samaa mieltä siitä, että kaupasta löytyvät Imatran riisipiirakat ovat hyviä myös, mutta ovathan nämä kotitekoiset nyt ihan omaa luokkaansa kuitenkin.
Karjalanpiirakat muodostuvat tasan kahdesta osasta: maitoon keitetystä riisipuurosta, sekä ruisjauhoista ja vedestä tehdystä ohuesta taikinakuoresta. Vaivalloisin osuus on taikinakuorien kauliminen (perinnetiedon mukaan kunnon emännän piirakkapohja on niin ohut, että läpi näkyy seitsemän kirkkoa). Mitä ohuempi kuori, sitä rapeampi piirakka. Piirakkapulikka on tässä hyvä apu, eikä kauliminen sillä ole edes hankalaa. Tavallisella kaulimellakin onnistuu, mutta se on kuitenkin huomattavasti kömpelömpi väline kuin pulikka.
Piirakoiden kaveriksi pyöräytin tietenkin munavoin (kickensmör, kuten isäni sitä kutsuu). Sekoitin kananmunien joukkoon äitini niksillä raejuustoa ja vähän voita. Näin lopputulos ei ole ihan niin voinen ja raejuusto itseasiassa sopii joukkoon varsin hyvin.
Näillä herkuteltiin isäni kanssa eilen illalla, kun hän tuli Alppi-reissunsa jälkeen yökylään.
Karjalanpiirakat
Riisipuurotäyte:
3 dl vettä
3 dl puuroutuvaa riisiä
1 l maitoa
suolaa
voita
Ruiskuori:
2 dl kylmää vettä
0.5 tl suolaa
5 dl ruissihtijauhoja
1. Keitä riisipuuro. Ensin vesitilkka kiehuvaksi, sitten riisit joukkoon. Anna kiehua pari minuuttia (niin että vesi ihmeytyy riiseihin) ja lisää sitten maito. Keitä miedolla lämmöllä kannen alla 30 minuuttia. Mausta valmis puuro suolalla ja voinokareella. Jäähdytä puuro.
2. Valmista kuoritaikina. Sekoita kylmä vesi ja suola. Lisää ruisjauhot ja sekoita taikinaksi. Vaivaa taikinaa jauhotetulla työpöydällä n. 5 minuuttia, tämä helpottaa työstämistä. Laita taikina lepäämään kelmun alle siksi aikaa kun puuro jäähtyy.
3. Muovaa taikinasta tasainen pötkylä, josta pilkot noin 30 tasakokoista palaa. Pyöritä palat palloiksi, litistä ja kauli ohueksi soikioksi. Ripottele pöydälle runsaasti ruisjauhoa, niin kauliminen helpottuu. Aseta kaulitut kuoret päällekkäin pinoon. Ripottele väliin vähän jauhoja, niin taikina ei tartu. Peitä kelmulla, niin että reunat eivät pääse kuivumaan
4. Lisää puurotäytettä piirakkapohjan keskelle reilu ruokalusikallinen. Levitä täyte pohjalle, mutta jätä pari senttiä taikinaa reunoiksi. Rypytä reunat nostamalla taikinaa samalla niin, että reuna nousee täytteen päälle. Kätevä ohje löytyy vaikka Valion koekeittiön ohjevideosta.
5. Kuumenna uuni kuumaksi - niin kuumaksi kuin siitä lähtee. Kuumenna pelti uunissa valmiiksi ja laita piirakat paistumaan kuumalle pellille (näin saat rapean kuoren). Paista noin 10-15 minuuttia.
6. Kuumenna kattilassa pari desiä maitoa, ja pari ruokalusikallista voita. Dippaa uunista tulleet piirakat seoksessa. Aseta piirakat pinoon kaksi piirakkaa vierekkäin ja lado toiset kaksi ristikkäin päälle. Peitä voipaperilla ja puhtaalla leivinliinalla.
Jos pakastat osan piirakoista, niin jätä ne voitelematta.
 |
| Ruiskuori valmiina kaulintaa varten |
 |
| Piirakat valmiina uuniin |
perjantai 15. helmikuuta 2013
Punajuurilaatikko
Täällä valmistui viikonlopuksi etätyöpäivän päätteeksi punajuurilaatikko.
Olen aiemmin esitellyt punajuurisalaatin ohjeen, jossa punajuuren makuyhdistelmänä käytetään vuohenjuustoa. Tämä resepti pohjautuu punajuuren toiseen parhaaseen kaveriin - sinihomejuustoon.
Laatikon teko ei ole yhtään vaikeaa, mutta punajuurien raastaminen kieltämättä on vähän kypsää hommaa. Jos sinä onnekas omistat jonkun yleiskoneen tms. prosessorin, niin niissähän kaikki raasteet tulee tehtyä ihan ilman vaivaa kädenkäänteessä. Jos olet kuin minä, niin joudut hinkuttamaan jokaisen juuren raasteeksi käsin raastimella.
Vaiva kuitenkin kannattaa. Tämä laatikko on tosi herkullista. Joukkoon tulee quinoaa, joka on paitsi maultaan hyvää, niin myös paljon terveellisempää kuin vaikka riisi tai ohra. Toki näistäkin kumpikin käy quinoan tilalla, jos sitä ei kaapeissasi ole tai et sitä syystä tai toisesta halua ostaa.
Laatikkoruuissa on myös se hyvä puoli, että samalla vaivalla tulee isompi satsi, ja lopputuloskin senkun paranee, mitä useammin sitä lämmittää. Punajuuren hienostunut maku saa hyvää lisäpotkua sinihomejuustosta, mutta mielestäni sitä ei saa olla liikaa, sillä se helposti ottaa vallan. Tässä ruuassa pääosassa on kuitenkin punajuuri.
Punajuurilaatikko
2 dl quinoaa
4 dl vettä
1/2 kasvisliemikuutio
Keitä ensin huuhdeltu quinoa reilussa kattilassa. Anna kiehahtaa kannen alla noin 10 minuuttia. Jätä sitten quinoa lepäämään ja turpoamaan keitinveteen. Valmista se on, kun keitinvesi on imeytynyt.
1-1.5 kg punajuuria
1 iso punasipuli (tai 2 pientä)
1.5 tl suolaa
valkopippuria
timjamia (ja/tai muita yrttejä)
1 prk ruokakermaa (käytin 15 %)
n. 100 g sinihomejuustoa
(korppujauhoja)
1. Kuori punajuuret ja raasta ne raasteeksi. Pilko punasipuli. Kuulota oliiviöljyssä reilun kokoisella paistinpannulla sipuli ja lisää sitten punajuuriraaste (pannu tuli minulla ihan ääriään myöten täyteen, joten voit tehdä tämän kahdessakin osassa). Pyörittele seosta pannulla jonkin aikaa. Mausta suolalla, valkopippurilla ja yrteillä.
2. Siirrä satsi paistinpannulta isoon kulhoon. Sekoita joukkoon ruokakerma ja murustettu sinihomejuusto. Lisää keitetty quinoa. Tarkasta suola ja maut muutenkin.
3. Kaada laakeaan uunivuokaan. Ripoittele päälle halutessasi korppujauhoja ohuelti, niin saat rapeamman kuoren. Paista n. 200 asteisessa uunissa noin 30-45 minuuttia.
Olen aiemmin esitellyt punajuurisalaatin ohjeen, jossa punajuuren makuyhdistelmänä käytetään vuohenjuustoa. Tämä resepti pohjautuu punajuuren toiseen parhaaseen kaveriin - sinihomejuustoon.
Laatikon teko ei ole yhtään vaikeaa, mutta punajuurien raastaminen kieltämättä on vähän kypsää hommaa. Jos sinä onnekas omistat jonkun yleiskoneen tms. prosessorin, niin niissähän kaikki raasteet tulee tehtyä ihan ilman vaivaa kädenkäänteessä. Jos olet kuin minä, niin joudut hinkuttamaan jokaisen juuren raasteeksi käsin raastimella.
Vaiva kuitenkin kannattaa. Tämä laatikko on tosi herkullista. Joukkoon tulee quinoaa, joka on paitsi maultaan hyvää, niin myös paljon terveellisempää kuin vaikka riisi tai ohra. Toki näistäkin kumpikin käy quinoan tilalla, jos sitä ei kaapeissasi ole tai et sitä syystä tai toisesta halua ostaa.
Laatikkoruuissa on myös se hyvä puoli, että samalla vaivalla tulee isompi satsi, ja lopputuloskin senkun paranee, mitä useammin sitä lämmittää. Punajuuren hienostunut maku saa hyvää lisäpotkua sinihomejuustosta, mutta mielestäni sitä ei saa olla liikaa, sillä se helposti ottaa vallan. Tässä ruuassa pääosassa on kuitenkin punajuuri.
Punajuurilaatikko
2 dl quinoaa
4 dl vettä
1/2 kasvisliemikuutio
Keitä ensin huuhdeltu quinoa reilussa kattilassa. Anna kiehahtaa kannen alla noin 10 minuuttia. Jätä sitten quinoa lepäämään ja turpoamaan keitinveteen. Valmista se on, kun keitinvesi on imeytynyt.
1-1.5 kg punajuuria
1 iso punasipuli (tai 2 pientä)
1.5 tl suolaa
valkopippuria
timjamia (ja/tai muita yrttejä)
1 prk ruokakermaa (käytin 15 %)
n. 100 g sinihomejuustoa
(korppujauhoja)
1. Kuori punajuuret ja raasta ne raasteeksi. Pilko punasipuli. Kuulota oliiviöljyssä reilun kokoisella paistinpannulla sipuli ja lisää sitten punajuuriraaste (pannu tuli minulla ihan ääriään myöten täyteen, joten voit tehdä tämän kahdessakin osassa). Pyörittele seosta pannulla jonkin aikaa. Mausta suolalla, valkopippurilla ja yrteillä.
2. Siirrä satsi paistinpannulta isoon kulhoon. Sekoita joukkoon ruokakerma ja murustettu sinihomejuusto. Lisää keitetty quinoa. Tarkasta suola ja maut muutenkin.
3. Kaada laakeaan uunivuokaan. Ripoittele päälle halutessasi korppujauhoja ohuelti, niin saat rapeamman kuoren. Paista n. 200 asteisessa uunissa noin 30-45 minuuttia.
Viherpesu
Ihan sitä itseään, viherpesua. Täällä tänään, siivouspäivänä.
Viherkasvit paitsi virkistyvät pikku suihkutuksesta, niin samalla myös näppärästi katoaa pölyt sun muut kasvien lehdestä. Ja kaikki kuvassa näkyvät traakkipuun kuivakärkiset lehtikäppyrätkin nypin pois.
Kevättähän nämäkin odottelevat, niin kuin me kaikki.
Kevättähän nämäkin odottelevat, niin kuin me kaikki.
torstai 14. helmikuuta 2013
Ystävänpäiväksi överein resepti ikinä: Rocky road
Jos lähtee kauppaan seuraavanlaisen kauppalistan kanssa, niin kyseessä täytyy olla ihan överi resepti:
levy maitosuklaata, levy tummaa suklaata, pussi vaahtokarkkeja, pussi lakuja, pussi suolapähkinöitä, pussi kuivattuja viikunoita, tölkki kondensoitua maitoa...
Taisi olla ensimmäinen kerta, kun kauppalistan kanssa piti pyöriä karkkihyllyn edessä (joka on muuten aivan käsittämättömän pitkä ihan joka kaupassa, miten ihmeessä tässä maailmassa voi olla niin paljon erilaista karkkia?). Ja tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun teen itse karkkeja. Yhdessä vaiheessahan rocky roadit pyöri joka ikisessä blogissa, mutta koska olen vähän out, niin olen vasta nyt liikenteessä omani kanssa.
Rocky Road on australialainen herkku, joka on keksitty jo 1850-luvulla. Sillä tavoin saatiin myytyä pitkällä laivamatkalla Euroopasta pilaantuneita makeisia hyväuskoisille australialaisille kullankaivajille - pilalle menneet herkut kun päällystettiin suklaalla ja paikallisilla pähkinöillä, niin kukaan ei huomannut että joukossa oli jotain pilaantunuttakin. Aika katalaa...
Rocky roadiin voi periaatteessa sekoitella mitä vain, mutta käsittääkseni siihen perinteiseen tulee vaahtokarkkeja ja pähkinöitä. Niin tähän minunkin versiooni. Mutta myös kaikki muut erilaiset karkit ja kuivatut hedelmät sopii joukkoon hyvin.
Tämän kyseisen Rocky road -ohjeen olen kirjoittanut joskus muistiin, koska kuvauksessa sanottiin, että lopputuloksena on enemmänkin sellainen fudgemainen lopputulos, kuin suklaalla päällystetty karkki. Täytyy allekirjoittaa tämä kuvaus, ilmeisesti kondensoidun maidon johdosta rakenne muuttuu hieman sitkoisammaksi ja fudgemaisemmaksi.
Resepti on ainesosaluetteloltaan suorastaan absurdi, koska siihen tulee niin paljon kaikkea herkkua. Herkkua herkun päälle oikeastaan. Tunsin itseni ihan Nigellaksi tätä tehdessä, vaikkei resepti tietääkseni Nigellan olekaan. Kaikkine suklaan sulatteluine, karkin pilkkomisine ja sekoitteluine kuvaan vain olisi niin sopinut muutama aistikas lusikannuolaisu (ja kaikki ne muut Nigellan tavaramerkit).
Olen odottanut ystävänpäivää tämän kokeilua varten. Ajattelin, että yllätän tänä vuonna ystäviä pienellä makealla paketilla. Pieni sen pitää ollakin, tätä ei pahinkaan herkkuhammas pysty syömään isoja määriä. Suklaan ja karkin rakastajalle tämä lienee ihan unelmaherkku. Minustakin hyvää, mutta täytyy todeta, että ehkä piirun verran liikaa makeutta. Monet minut tuntevat tietävät, että olen enemmän suolaisen ja happaman perään kuin makean, varsinkaan näin makean.
Överi Rocky road
200 g maitosuklaata (Fazerin sinistä)
200 g tummaa suklaata
1 säilykepurkki kondensoitua maitoa (makeutettua)
50 g voita
200 g lakritsipaloja
100 g vaahtokarkkeja
5-7 kuivattua viikunaa
3 dl suolapähkinöitä
Pilko kulhoon karkit - lakut suunnilleen puoliksi, vaahtokarkit samankokoisiksi suupaloiksi kuin lakut(meidän lähikaupasta ei löytynyt muuta kuin Väiski -vaahtokarkkeja, jotka pilkoin neljään osaan). Pienennä myös kuivatut viikunat. Laita kulhoon ja sekoita joukkoon suolapähkinät. Jätä halutessasi hieman vaahtokarkkeja koristelua varten syrjään.
Kaada kondensoitu maito kattilan pohjalle. Lisää voinokare. Pilko suklaalevyt joukkoon. Kuumenna miedolla lämmöllä sekoitellen kunnes suklaapalat ja voi on sulaneet ja massa on tasaista. Katso ettei massa ole liian kuumaa (jos on, niin anna ihan hetki jäähtyä). Kaada sulanut massa karkki-hedelmä-pähkinäseoksen päälle ja sekoita hyvin.
Levitä massa tasaiseksi levyksi leivinpaperillä päällystetylle uunipellille tai muuhun sopivaan astiaan. Siirrä jääkaappiin kovettumaan. Kovettumisessa menee useita tunteja, suosittelen yön yli odottamista.
Pilko terävällä veitsellä jähmettyneestä levystä suupaloja. Pieniin rasioihin pakattuna on aika kiva lahja näin ystävänpäivänä tai muuna juhlapäivänä. Tämä säilyy hyvänä noin reilun viikon ja kannattaa säilyttää jääkaapissa.
Tuosta tekemästäni levystä tuli yhteensä 4 rasiaa lahjaksi. Kuhunkin rasiaan tuli kaksi kerrosta paloja, noin 15 palaa kuhunkin rasiaan.
Oikein ihanaa ysvänpäivää kaikille - ystäville, tutuille ja tuntemattomille. Varsinkin teille, joille en syystä tai toisesta pysty tällaista rasiaa ojentamaa. Kaikki te pikku lahjanne ansaitsisitte...
levy maitosuklaata, levy tummaa suklaata, pussi vaahtokarkkeja, pussi lakuja, pussi suolapähkinöitä, pussi kuivattuja viikunoita, tölkki kondensoitua maitoa...
Taisi olla ensimmäinen kerta, kun kauppalistan kanssa piti pyöriä karkkihyllyn edessä (joka on muuten aivan käsittämättömän pitkä ihan joka kaupassa, miten ihmeessä tässä maailmassa voi olla niin paljon erilaista karkkia?). Ja tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun teen itse karkkeja. Yhdessä vaiheessahan rocky roadit pyöri joka ikisessä blogissa, mutta koska olen vähän out, niin olen vasta nyt liikenteessä omani kanssa.
Rocky Road on australialainen herkku, joka on keksitty jo 1850-luvulla. Sillä tavoin saatiin myytyä pitkällä laivamatkalla Euroopasta pilaantuneita makeisia hyväuskoisille australialaisille kullankaivajille - pilalle menneet herkut kun päällystettiin suklaalla ja paikallisilla pähkinöillä, niin kukaan ei huomannut että joukossa oli jotain pilaantunuttakin. Aika katalaa...
Rocky roadiin voi periaatteessa sekoitella mitä vain, mutta käsittääkseni siihen perinteiseen tulee vaahtokarkkeja ja pähkinöitä. Niin tähän minunkin versiooni. Mutta myös kaikki muut erilaiset karkit ja kuivatut hedelmät sopii joukkoon hyvin.
Tämän kyseisen Rocky road -ohjeen olen kirjoittanut joskus muistiin, koska kuvauksessa sanottiin, että lopputuloksena on enemmänkin sellainen fudgemainen lopputulos, kuin suklaalla päällystetty karkki. Täytyy allekirjoittaa tämä kuvaus, ilmeisesti kondensoidun maidon johdosta rakenne muuttuu hieman sitkoisammaksi ja fudgemaisemmaksi.
Resepti on ainesosaluetteloltaan suorastaan absurdi, koska siihen tulee niin paljon kaikkea herkkua. Herkkua herkun päälle oikeastaan. Tunsin itseni ihan Nigellaksi tätä tehdessä, vaikkei resepti tietääkseni Nigellan olekaan. Kaikkine suklaan sulatteluine, karkin pilkkomisine ja sekoitteluine kuvaan vain olisi niin sopinut muutama aistikas lusikannuolaisu (ja kaikki ne muut Nigellan tavaramerkit).
Olen odottanut ystävänpäivää tämän kokeilua varten. Ajattelin, että yllätän tänä vuonna ystäviä pienellä makealla paketilla. Pieni sen pitää ollakin, tätä ei pahinkaan herkkuhammas pysty syömään isoja määriä. Suklaan ja karkin rakastajalle tämä lienee ihan unelmaherkku. Minustakin hyvää, mutta täytyy todeta, että ehkä piirun verran liikaa makeutta. Monet minut tuntevat tietävät, että olen enemmän suolaisen ja happaman perään kuin makean, varsinkaan näin makean.
Överi Rocky road
200 g maitosuklaata (Fazerin sinistä)
200 g tummaa suklaata
1 säilykepurkki kondensoitua maitoa (makeutettua)
50 g voita
200 g lakritsipaloja
100 g vaahtokarkkeja
5-7 kuivattua viikunaa
3 dl suolapähkinöitä
Pilko kulhoon karkit - lakut suunnilleen puoliksi, vaahtokarkit samankokoisiksi suupaloiksi kuin lakut(meidän lähikaupasta ei löytynyt muuta kuin Väiski -vaahtokarkkeja, jotka pilkoin neljään osaan). Pienennä myös kuivatut viikunat. Laita kulhoon ja sekoita joukkoon suolapähkinät. Jätä halutessasi hieman vaahtokarkkeja koristelua varten syrjään.
Kaada kondensoitu maito kattilan pohjalle. Lisää voinokare. Pilko suklaalevyt joukkoon. Kuumenna miedolla lämmöllä sekoitellen kunnes suklaapalat ja voi on sulaneet ja massa on tasaista. Katso ettei massa ole liian kuumaa (jos on, niin anna ihan hetki jäähtyä). Kaada sulanut massa karkki-hedelmä-pähkinäseoksen päälle ja sekoita hyvin.
Levitä massa tasaiseksi levyksi leivinpaperillä päällystetylle uunipellille tai muuhun sopivaan astiaan. Siirrä jääkaappiin kovettumaan. Kovettumisessa menee useita tunteja, suosittelen yön yli odottamista.
 |
| Levy jähmettyneenä jääkaapissa vietetyn yön jälkeen. Osa vaahtokarkeista on tökitty levyn pinnalle koristelumielessä. |
Pilko terävällä veitsellä jähmettyneestä levystä suupaloja. Pieniin rasioihin pakattuna on aika kiva lahja näin ystävänpäivänä tai muuna juhlapäivänä. Tämä säilyy hyvänä noin reilun viikon ja kannattaa säilyttää jääkaapissa.
 |
| Tälläiset satsit lähtee minulta työpaikalle ja muutamalle ystävälle ystävänpäivänä |
Oikein ihanaa ysvänpäivää kaikille - ystäville, tutuille ja tuntemattomille. Varsinkin teille, joille en syystä tai toisesta pysty tällaista rasiaa ojentamaa. Kaikki te pikku lahjanne ansaitsisitte...
maanantai 11. helmikuuta 2013
Ihan turhaan pilkkaatte
Esittelen teille nyt pikku vempeleen, jonka omistamisesta olen saanut kuulla monen monta ivallista kommenttia.
Nimittäin elektronisen vaatenyppyleikkurin! Naurakaa pois. Olen omistanut sellaisen jo vuosia. Ja se on mitä näppärin pikku apuväline, joka pitää vaatteet siistinä ja pidentää niiden käyttöikää, samoin kuin virkistää vaikka kirpparilta löydetyt villa-ihanuudet uuteen elämään (villa ja muut luonnokuidut kun ovat yksi heikkouteni).
Tämä pikku apurini on OBH Nordican. Olen ostanut sen joskus Stockalta ja se maksoi 9.90 euroa. Ollut joka pennin väärti.
Se on kuin tuollainen pikkuinen partakone, joka toimii pattereilla ja leikkaa pilliintyneen villan ja muut nypyt vaatteista nopeasti ja pintaa vahingoittamatta. Leikattu nukka keräytyy laitteen pieneen säiliöön.
Yllä olevassa kuvassa on yksi suosikkineuleistani, Bruuns Bazaarin sininen villatakki. Maksanut ostettaessa maltaita, joten sen haluaakin pitää kunnossa ja siistinä. Siinä oli tuossa kyljessä nyppyjä, jotka näkyvät kuvassa hyvin. Hurautin tuolla leikkurilla, ja neule on taas kuin uusi. Jälkeen kuvaa ei ole, koska kamera on niin huono, ettei pointti tule siitä selväksi. Mutta uskokaa sanaani, tämä toimii.
Myös villakangastakit pysyvät kunnossa, kun välillä hurautan ne tuolla leikkurilla. Muistuttaisin, että villan normaaliin ominaisuuteen kuuluu pilliytyminen, eikä se vaikuta vaatteen toimintaan millään tavalla, mutta toki tekee ulkonäöstä vähän kuluneen. Minua tällaiset asiat ainakin häiritsee ja siksi olenkin tyytyväinen, että tällainen pikku apuväline on tähänkin keksitty.
Niihin kommentteihin on kuulunut muuten toteamus, että olen kuulemma ainoa ihminen maailmassa, jolla on kotona tällainen vempele. Ja ihmettelyä, että miten kenellekään voi tulla mieleen ostaa tällaista laitetta kaupassa...
Nimittäin elektronisen vaatenyppyleikkurin! Naurakaa pois. Olen omistanut sellaisen jo vuosia. Ja se on mitä näppärin pikku apuväline, joka pitää vaatteet siistinä ja pidentää niiden käyttöikää, samoin kuin virkistää vaikka kirpparilta löydetyt villa-ihanuudet uuteen elämään (villa ja muut luonnokuidut kun ovat yksi heikkouteni).
Tämä pikku apurini on OBH Nordican. Olen ostanut sen joskus Stockalta ja se maksoi 9.90 euroa. Ollut joka pennin väärti.
Se on kuin tuollainen pikkuinen partakone, joka toimii pattereilla ja leikkaa pilliintyneen villan ja muut nypyt vaatteista nopeasti ja pintaa vahingoittamatta. Leikattu nukka keräytyy laitteen pieneen säiliöön.
Yllä olevassa kuvassa on yksi suosikkineuleistani, Bruuns Bazaarin sininen villatakki. Maksanut ostettaessa maltaita, joten sen haluaakin pitää kunnossa ja siistinä. Siinä oli tuossa kyljessä nyppyjä, jotka näkyvät kuvassa hyvin. Hurautin tuolla leikkurilla, ja neule on taas kuin uusi. Jälkeen kuvaa ei ole, koska kamera on niin huono, ettei pointti tule siitä selväksi. Mutta uskokaa sanaani, tämä toimii.
Myös villakangastakit pysyvät kunnossa, kun välillä hurautan ne tuolla leikkurilla. Muistuttaisin, että villan normaaliin ominaisuuteen kuuluu pilliytyminen, eikä se vaikuta vaatteen toimintaan millään tavalla, mutta toki tekee ulkonäöstä vähän kuluneen. Minua tällaiset asiat ainakin häiritsee ja siksi olenkin tyytyväinen, että tällainen pikku apuväline on tähänkin keksitty.
Niihin kommentteihin on kuulunut muuten toteamus, että olen kuulemma ainoa ihminen maailmassa, jolla on kotona tällainen vempele. Ja ihmettelyä, että miten kenellekään voi tulla mieleen ostaa tällaista laitetta kaupassa...
Silakkapihvit
Satuin lähikaupasta vihdoin saamaan tuoretta silakkaa. Nimittäin aina viime aikoina, kun olen kalatiskin edessä pyörinyt, on taulun mukaan silakka pyydetty viikko takaperin. Se on kyllä liian vanhaa. Nyt sattui, että pyyntipäivä oli toissapäivänä, joten otin mukaan puoli kiloa. 7.99 kg kun olin laiska ryökäle ja otin valmiita fileitä. Jos olet parempi ihminen kuin minä, ostat silakkasi kokonaisena ja perkaat itse fileiksi. Halpaa herkkua kuitenkin.
Silakkapihvien ohjeita taitaa olla niin monta kuin tekijääkin. Olen nähnyt jos jonkinlaista täytettä fileiden väliin laitettavaksi. Eipä siinä, itsellänikään ei ole mitään vakioreseptiä, vaan sovellan "vähän mitä kaapista löytyy"-metodiikkaa myös tässä. Mutta yhdestä en luovu, ja se on tuore tilli. Sitä pitää silakkapihvien väliin mennä, muuten ne eivät ole mielestäni silakkapihvejä.
Tämänkertainen täyte oli niin hyvä, että sopii jaettavaksi muillekin.
Silakkapihvit
500 g silakkafileitä
suolaa
valkopippuria
korppujauhoja
Täyte
n. 60 g (puoli purkkia sellaisesta 125 g purkista) piparjuurituorejuustoa
n. 1tl raastettua piparjuurta
1 rkl dijon-sinappia
puntti tilliä hienonnettuna
Sekoita täytteen ainekset.
Levitä puolet silakkafileistä leivinpaperilla päällystetylle uunipellille nahkapuoli alaspäin. Mausta fileet suolalla ja valkopippurilla. Lusikoi täytettä fileiden päälle ja levitä ohuelti koko fileelle.
Laita loput fileet kunkin päälle, niin että nahkapuolet tulevat päälle. Parita fileet suunnilleen samankokoisten fileiden kanssa pareiksi. Minulle jäi yksi pariton, niin sen pyöräytin puoliksi. Se on tuo kuvassa vasemmassa alakulmassa tursottava versio.
Ripottele lautaselle korppujauhoja, ja pyörittele fileet jauhossa. Paista voissa pannulla molemminpuolin rapeaksi. Täällä pääsi valurautapannu hommiin.
Nosta paistetut pihvit vielä uunipellille ja laita uuniin noin vartiksi. Silakkapihvithän voi tehdä myös kokonaan pannulla, tai kokonaan uunissa. Minä paistan molemmissa.
Klassikkoon luottava pyöräyttää kaveriksi tietenkin perunamuussin. Keventäjä syö salaatin kanssa. Ja huomennahan nämä ovat ihan herkkua - kylmänä ruisleivän päällä.
Miten teillä? Onko vakioreseptiä silakkapihveille? Vai teettekö tai syöttekö yleensäkään silakkaa?
Silakkapihvien ohjeita taitaa olla niin monta kuin tekijääkin. Olen nähnyt jos jonkinlaista täytettä fileiden väliin laitettavaksi. Eipä siinä, itsellänikään ei ole mitään vakioreseptiä, vaan sovellan "vähän mitä kaapista löytyy"-metodiikkaa myös tässä. Mutta yhdestä en luovu, ja se on tuore tilli. Sitä pitää silakkapihvien väliin mennä, muuten ne eivät ole mielestäni silakkapihvejä.
Tämänkertainen täyte oli niin hyvä, että sopii jaettavaksi muillekin.
Silakkapihvit
500 g silakkafileitä
suolaa
valkopippuria
korppujauhoja
Täyte
n. 60 g (puoli purkkia sellaisesta 125 g purkista) piparjuurituorejuustoa
n. 1tl raastettua piparjuurta
1 rkl dijon-sinappia
puntti tilliä hienonnettuna
Sekoita täytteen ainekset.
Levitä puolet silakkafileistä leivinpaperilla päällystetylle uunipellille nahkapuoli alaspäin. Mausta fileet suolalla ja valkopippurilla. Lusikoi täytettä fileiden päälle ja levitä ohuelti koko fileelle.
Laita loput fileet kunkin päälle, niin että nahkapuolet tulevat päälle. Parita fileet suunnilleen samankokoisten fileiden kanssa pareiksi. Minulle jäi yksi pariton, niin sen pyöräytin puoliksi. Se on tuo kuvassa vasemmassa alakulmassa tursottava versio.
Ripottele lautaselle korppujauhoja, ja pyörittele fileet jauhossa. Paista voissa pannulla molemminpuolin rapeaksi. Täällä pääsi valurautapannu hommiin.
Nosta paistetut pihvit vielä uunipellille ja laita uuniin noin vartiksi. Silakkapihvithän voi tehdä myös kokonaan pannulla, tai kokonaan uunissa. Minä paistan molemmissa.
Klassikkoon luottava pyöräyttää kaveriksi tietenkin perunamuussin. Keventäjä syö salaatin kanssa. Ja huomennahan nämä ovat ihan herkkua - kylmänä ruisleivän päällä.
Miten teillä? Onko vakioreseptiä silakkapihveille? Vai teettekö tai syöttekö yleensäkään silakkaa?
keskiviikko 6. helmikuuta 2013
Vuosi 2013 ja sen kaikki 12 kaunista kuukautta
Olen ihan odottanut, että ehdin kotiin riittävän aikaisin valoisan aikaan kuvaamaan uusimman hankintani. Olen siitä niin innoissani.
No eihän tänään(kään) mitään valoisaa ollut, kun töistä kotiin tulin, mutta oikein optimistisella silmällä katsottuna vielä kajasti vähän sellaista sinistä valoa.
Menin maanantaina Design Forum Finlandin Erottajan liikkeeseen etsimään syntymäpäivälahjaa 40 vuotta täyttävälle pikkuserkulleni (häntä juhlitaan lauantaina). Löysin niin ihanan lahjan, että halusin itsellenikin. Vai ehkä sittenkin päinvastoin; löysin jotain niin ihanaa itselleni, että halusin ostaa hänellekin? Seinäkalenterin nimittäin.
Kyseessä on yksinkertaisuudessaan nerokas idea. 11 taiteilijaa, 12 kuukautta, vuosi 13. Kukin suunnittelija on piirtänyt yhden kuukauden, kesäkuu on tehty kimpassa. Kalenteria varten jokainen kuukausi on printattu jämäkälle paperille ja ne on niputetettu yhteen tuollaisella ripustusnipsulla. Kalenteria ei siis ole nidottu, vaan kukin kuukausi on yksittänen posteri. Niistä voi sitten joko tehdä itselleen kollaasia seinälle, riiputtaa nipussa (kuten minä) ottamalla käynnissä oleva kuukausi aina kasan päällimäiseksi tai laittamalla seinälle yksittäisenä posterina. Ja käytön jälkeenhän näitä voi hyödyntää vaikka miten.
En löytänyt kalenterista mitään tietoja googlaamalla, mutta kunkin sivun alalaidassa on taiteilijan nimi: Reeta Ek, Meri Malmi, Paula Barclay, Tiina Uimonen, Ossi Laine, Laura Merz, Lotta Grönroos, Kaisa Korpua, Tiina Pietiläinen, Teija Vartiainen ja Sini Henttonen. Myyjä kertoi, että tämä on toinen kerta, kun tällainen kalenteri on tehty.
Yritän malttaa, etten kurkkisi kuukausia etukäteen. Mutta kun ostaa kalenterin vasta helmikuussa, niin saa tietenkin katsoa heti kaksi kuukautta...
Minä sain pitkään etsimäni seinäkalenterin (lapsena oli helpompaa, kun koiranpentukalenterit oli parasta, mitä tiesi) ja 40 vuotta täyttävä saa kauniin muiston elämänsä 41.vuodesta. Niistä kaikista 12 kuukaudesta.
Ja tätä juttua kirjoittaessani sain muuten tekstiviestin synttärisankarilta "Norovirus siirtää kemuja lauantaille 2.3.".
2.3. minä satun olemaan juuri Portugalissa...
No eihän tänään(kään) mitään valoisaa ollut, kun töistä kotiin tulin, mutta oikein optimistisella silmällä katsottuna vielä kajasti vähän sellaista sinistä valoa.
Menin maanantaina Design Forum Finlandin Erottajan liikkeeseen etsimään syntymäpäivälahjaa 40 vuotta täyttävälle pikkuserkulleni (häntä juhlitaan lauantaina). Löysin niin ihanan lahjan, että halusin itsellenikin. Vai ehkä sittenkin päinvastoin; löysin jotain niin ihanaa itselleni, että halusin ostaa hänellekin? Seinäkalenterin nimittäin.
 |
| Kalenteri on ihana, myös vähän vinossa... |
Kyseessä on yksinkertaisuudessaan nerokas idea. 11 taiteilijaa, 12 kuukautta, vuosi 13. Kukin suunnittelija on piirtänyt yhden kuukauden, kesäkuu on tehty kimpassa. Kalenteria varten jokainen kuukausi on printattu jämäkälle paperille ja ne on niputetettu yhteen tuollaisella ripustusnipsulla. Kalenteria ei siis ole nidottu, vaan kukin kuukausi on yksittänen posteri. Niistä voi sitten joko tehdä itselleen kollaasia seinälle, riiputtaa nipussa (kuten minä) ottamalla käynnissä oleva kuukausi aina kasan päällimäiseksi tai laittamalla seinälle yksittäisenä posterina. Ja käytön jälkeenhän näitä voi hyödyntää vaikka miten.
En löytänyt kalenterista mitään tietoja googlaamalla, mutta kunkin sivun alalaidassa on taiteilijan nimi: Reeta Ek, Meri Malmi, Paula Barclay, Tiina Uimonen, Ossi Laine, Laura Merz, Lotta Grönroos, Kaisa Korpua, Tiina Pietiläinen, Teija Vartiainen ja Sini Henttonen. Myyjä kertoi, että tämä on toinen kerta, kun tällainen kalenteri on tehty.
Yritän malttaa, etten kurkkisi kuukausia etukäteen. Mutta kun ostaa kalenterin vasta helmikuussa, niin saa tietenkin katsoa heti kaksi kuukautta...
 |
| Tammikuun, eli Reeta Ekin "Lumisodan" |
 |
| Helmikuun, eli Meri Malmin "The Ravenin" |
Ja tätä juttua kirjoittaessani sain muuten tekstiviestin synttärisankarilta "Norovirus siirtää kemuja lauantaille 2.3.".
2.3. minä satun olemaan juuri Portugalissa...
Suutarinlohi
Lähikaupan uusin himotus - suutarinlohi. Monivuotinen suosikkini joulupöydässä. Nyt bongasin tuon meidän lähi-ässän kalatiskin irtomyynnistä. Kilohinta 17.50 euroa, eli kolmella eurolla sai jo ihan kivan satsin.
Söin melkein kaikki rullat sellaisenaan. Ei ne mitään ruisleipiä tai perunoita kylkeensä edes kaipaa, kun on niin hyviä. No yhden leivän söin näiden kanssa.
Tulispa jo kauppapäivä, että saisi lisää. Ostan kyllä sitten vitosella.
Eihän nuo nyt vaikeita olisi itsekään tehdä. Täällä esim. Kotilieden ohje. Mutta siitä puuttuu kyllä ne porkkanaviipaleet. Ei tässä pelkästään ne kalat herkkua ole, vaan sen lisäksi ihanasti etikoituneet sipulit ja porkkanat.
 |
| Kuva: Kotiliesi |
Tulispa jo kauppapäivä, että saisi lisää. Ostan kyllä sitten vitosella.
Eihän nuo nyt vaikeita olisi itsekään tehdä. Täällä esim. Kotilieden ohje. Mutta siitä puuttuu kyllä ne porkkanaviipaleet. Ei tässä pelkästään ne kalat herkkua ole, vaan sen lisäksi ihanasti etikoituneet sipulit ja porkkanat.
sunnuntai 3. helmikuuta 2013
Moules Marinés ja muuta kivaa
No nyt on kyllä viikonloppu mallillaan.
Lauantaina ei ollut kiire minnekään - nukuin pitkään, katselin digiboksilta roikkumassa olleet kaksi jaksoa The Wireä, siivosin, pesin pyykkiä ja muuta sen sellaista kotihommaa. Sitten iltapäivällä tekstiviesti ystävältä "Tuletko meille illalla - käydään lenkillä, saunotaan ja tehdään sushia?". No tulenhan minä, tottakai.
Kotiin tuomisena vielä kaksi lainakirjaa - J.K.Rowlingin Paikka Vapaana, sekä Mario Vargas Llosan Tuhma tyttö.
Tänään sunnuntaina päivä alkoi samoin rauhallisesti - nukuin, join aamukahvia pitkään ja hartaasti. Tein portugalinläksyjä, ne rästissäkin olleet. Ja aloitin Tuhman tytön. Kun nenänpää alkoi kaipaamaan raitista ilmaa, niin suuntasin läheiselle Brahen kentälle luistelemaan.
Luistelemasta kotiuduttuani ryhdyin kokkaamaan yhtä suosikistani - keitettyjä sinisimpukoita merimiehen tapaan, Moules Marinés.
Sinisimpukat ovat mielestäni aika alihyödynnetty äyriäinen. Niitä saa syksystä talveen lähimarkettien kalatiskeista edullisesti (kilo maksaa yleensä 6 euron luokkaa, ja siitä tulee joko pääruoka-annokset 2-3 hengelle, alkupala-annokset 4:lle.). Valmistaminen on helppoa ja nopeaa. Simpukat ovat myös oivallinen proteiinin lähde, joissa kaupan päälle tulee omega 3:stakin. Ja vielä satsi kivennäisaineitakin, kuten rautaa ja seleeniä.
Valmistuksessa auttaa helppo muistisääntö: Sinisimpukat menevät kattilaan suljettuna, ja tulevat sieltä ulos avonaisena.
Tämä tarkoittaa siis sitä, että ennen kattilaan menoa simpukat harjataan juuresharjalla puhtaaksi (kukaanhan ei halua hiekkaa annokseensa). Jos sieltä kuoren välistä pilkottaa sellainen partatupsu, niin se nykäistään pois. Kuori kiinni olevat simpukat pääsevät kattilaan. Jos simpukoiden kuori taas on avonainen, niin sitä kopsutellaan ja katsotaan meneekö kuori kiinni. Jos ei, niin ketään ei niin sanotusti ole kotona. Tällaiset simpukat, samoin kuin rikki menneet heitetän pois.
Kattilasta tullessa simpukoiden pitää olla avautunut. Jos ne ovat kiinni, niin ne heitetään pois. Eipä niitä voisi kyllä (ainakaan kovin helposti) syödäkään, sen kuoren läpi kun pitäisi jotenkin päästä.
Siispä - mikäli ette ole koskaan valmistaneet sinisimpukoita, niin kannustan kokeilemaan. Helppoa ja herkullista!
Keitetyt sinisimpukat merimiehen tapaan (Moules Marinés)
1 kg sinisimpukoita
2 sipulia
4 kynttä valkosipulia
2 rkl voita
vajaa 1/2 pulloa valkoviiniä
valkopippuria
suolaa
Tuoretta persiljaa
Harjaa sinisimpukat juuresharjalla kylmän veden alla. Heitä rikkinäiset ja sellaiset avonaiset, jotka eivät koputtelun jälkeenkään sulje kuortaan pois.
Pilko sipuli ja valkosipuli. Laita isohko kattila liedelle ja kuumenna kuumaksi. Laita kattilaan voi, sipuli, valkosipuli, pippuri ja suola, ja pyörittele hetki. Lisää valkoviini ja anna kuumeta kannen alla muutama minuutti (kuumenna kiehuvaksi). Lisää kattilaan sinisimpukat ja laita kansi päälle. Kypsennä välillä kattilaan ravistellen kunnes simpukat aukeavat (tähän ei montaa minuuttia kulu!).
Annostele simpukat syville lautasille, mukaan reilusti lientä. Hienonna päälle tuoretta persiljaa. Tarjoa tuoreen vaalean leivän kanssa (leipää dipataan keitinliemeen).
Kuvassa näkyvä leipä on aamulla paistamani sitruunaleipä, jossa on taikinan joukkoon raastettu sitrunnan kuorta.
PS: No home without you -blogissa on meneillään kiva korttiarvonta.
Lauantaina ei ollut kiire minnekään - nukuin pitkään, katselin digiboksilta roikkumassa olleet kaksi jaksoa The Wireä, siivosin, pesin pyykkiä ja muuta sen sellaista kotihommaa. Sitten iltapäivällä tekstiviesti ystävältä "Tuletko meille illalla - käydään lenkillä, saunotaan ja tehdään sushia?". No tulenhan minä, tottakai.
Kotiin tuomisena vielä kaksi lainakirjaa - J.K.Rowlingin Paikka Vapaana, sekä Mario Vargas Llosan Tuhma tyttö.
Tänään sunnuntaina päivä alkoi samoin rauhallisesti - nukuin, join aamukahvia pitkään ja hartaasti. Tein portugalinläksyjä, ne rästissäkin olleet. Ja aloitin Tuhman tytön. Kun nenänpää alkoi kaipaamaan raitista ilmaa, niin suuntasin läheiselle Brahen kentälle luistelemaan.
 |
| Luistelen "poikien luistimilla". Olen aina luistellut. Kaunoluistimia kokeilin kerran, ja olin naamallani koko ajan, kun kompastuin niihin kärkipiikkeihin. |
Luistelemasta kotiuduttuani ryhdyin kokkaamaan yhtä suosikistani - keitettyjä sinisimpukoita merimiehen tapaan, Moules Marinés.
Sinisimpukat ovat mielestäni aika alihyödynnetty äyriäinen. Niitä saa syksystä talveen lähimarkettien kalatiskeista edullisesti (kilo maksaa yleensä 6 euron luokkaa, ja siitä tulee joko pääruoka-annokset 2-3 hengelle, alkupala-annokset 4:lle.). Valmistaminen on helppoa ja nopeaa. Simpukat ovat myös oivallinen proteiinin lähde, joissa kaupan päälle tulee omega 3:stakin. Ja vielä satsi kivennäisaineitakin, kuten rautaa ja seleeniä.
Valmistuksessa auttaa helppo muistisääntö: Sinisimpukat menevät kattilaan suljettuna, ja tulevat sieltä ulos avonaisena.
Tämä tarkoittaa siis sitä, että ennen kattilaan menoa simpukat harjataan juuresharjalla puhtaaksi (kukaanhan ei halua hiekkaa annokseensa). Jos sieltä kuoren välistä pilkottaa sellainen partatupsu, niin se nykäistään pois. Kuori kiinni olevat simpukat pääsevät kattilaan. Jos simpukoiden kuori taas on avonainen, niin sitä kopsutellaan ja katsotaan meneekö kuori kiinni. Jos ei, niin ketään ei niin sanotusti ole kotona. Tällaiset simpukat, samoin kuin rikki menneet heitetän pois.
Kattilasta tullessa simpukoiden pitää olla avautunut. Jos ne ovat kiinni, niin ne heitetään pois. Eipä niitä voisi kyllä (ainakaan kovin helposti) syödäkään, sen kuoren läpi kun pitäisi jotenkin päästä.
Siispä - mikäli ette ole koskaan valmistaneet sinisimpukoita, niin kannustan kokeilemaan. Helppoa ja herkullista!
Keitetyt sinisimpukat merimiehen tapaan (Moules Marinés)
1 kg sinisimpukoita
2 sipulia
4 kynttä valkosipulia
2 rkl voita
vajaa 1/2 pulloa valkoviiniä
valkopippuria
suolaa
Tuoretta persiljaa
Harjaa sinisimpukat juuresharjalla kylmän veden alla. Heitä rikkinäiset ja sellaiset avonaiset, jotka eivät koputtelun jälkeenkään sulje kuortaan pois.
Pilko sipuli ja valkosipuli. Laita isohko kattila liedelle ja kuumenna kuumaksi. Laita kattilaan voi, sipuli, valkosipuli, pippuri ja suola, ja pyörittele hetki. Lisää valkoviini ja anna kuumeta kannen alla muutama minuutti (kuumenna kiehuvaksi). Lisää kattilaan sinisimpukat ja laita kansi päälle. Kypsennä välillä kattilaan ravistellen kunnes simpukat aukeavat (tähän ei montaa minuuttia kulu!).
Annostele simpukat syville lautasille, mukaan reilusti lientä. Hienonna päälle tuoretta persiljaa. Tarjoa tuoreen vaalean leivän kanssa (leipää dipataan keitinliemeen).
 |
| Valkoviinissä keitetyt sinisimpukat. Tästä ei sunnuntain ruoka parane. |
PS: No home without you -blogissa on meneillään kiva korttiarvonta.
lauantai 2. helmikuuta 2013
Kupittaa
Ihmeellistä, miten sillä, että millaisesta kupista juo on vaikutusta siihen juoman makuun ja fiilikseen.
Ja vaikka sitä on kaapeissa vaikka mitä ihania kuppeja, niin yleensä silti kahvinsa juo melkein aina siitä samasta, "omasta" kupista.
Minulla on aika kiva kokoelma kuppeja - Arabian mustavalkoista Paratiisia on täysi sarja, teekuppeja ja aluslautasia. Sitten on Herstalin Broken cup -mukeja Tanskan tuliaisena.
Sitten on vielä espressokuppeja, kirpparilta Arabian Alia muun muassa. Yksi limenvihreä Kokon mukikin, joka jäi minulle, kun löysin kirpparilta vanhemmille neljä saman sarjan ruskeaa teemukia ja tuon yhden yksinäisen vihreän.
Mutta nyt viime aikoina kahvi on kuitenkin maistunut kaikkein parhaalta tästä viimeaikaisesta kirpparilöydöstä.
Tämä hassu pikku kuppi saa kahvin maistumaan hyvältä. Jotenkin erilaiselta kuin vaikka siitä Paratiisista juotuna. Sellaiselta vähän vanhanaikaiselta.
Yritin googlailla, jos olisin löytänyt tietoja tästä sarjasta. En löytänyt. Eihän teistä siellä kukaan sattuisi tietämään, että mitä sarjaa tämä on?
Ja nuo Herstalin Broken cupit on muuten vakiintuneet teekupeiksi. Ovat sopivan isoja siihen, teetä kun tahtoo yleensä hörppiä vähän isommasta kupista.
Ja vaikka sitä on kaapeissa vaikka mitä ihania kuppeja, niin yleensä silti kahvinsa juo melkein aina siitä samasta, "omasta" kupista.
Minulla on aika kiva kokoelma kuppeja - Arabian mustavalkoista Paratiisia on täysi sarja, teekuppeja ja aluslautasia. Sitten on Herstalin Broken cup -mukeja Tanskan tuliaisena.
 |
| Kuva: Iittala |
 |
| Herstalin Broken cupit toin Kööpenmatkasta itselleni tuliaiseksi. Kuva: ligo.dk |
Mutta nyt viime aikoina kahvi on kuitenkin maistunut kaikkein parhaalta tästä viimeaikaisesta kirpparilöydöstä.
Tämä hassu pikku kuppi saa kahvin maistumaan hyvältä. Jotenkin erilaiselta kuin vaikka siitä Paratiisista juotuna. Sellaiselta vähän vanhanaikaiselta.
Yritin googlailla, jos olisin löytänyt tietoja tästä sarjasta. En löytänyt. Eihän teistä siellä kukaan sattuisi tietämään, että mitä sarjaa tämä on?
Ja nuo Herstalin Broken cupit on muuten vakiintuneet teekupeiksi. Ovat sopivan isoja siihen, teetä kun tahtoo yleensä hörppiä vähän isommasta kupista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)