sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Salaatti paahdetuista punajuurista

Ruokamaailmassa on olemassa match made in heaven -pareja ruoka-ainesten välillä. Usein pyörää onkin turha keksiä uudelleen, vaan näitä valmiiksi keksittyjä herkkuyhdistelmiä on mitä paras hyödyntää.

Tällaisilla pareilla tarkoitan mm. seuraavia:
  • tomaatti-basilika-mustapippuri-oliiviöljy-mozzarella
  • pinaatti-feta
  • punasipuli-balsamiviinietikka
  • kylmäsavulohi-piparjuuri
  • punajuuri-sinihomejuusto
  • punajuuri-vuohenjuusto
  • voi-sokeri (heh heh)
Kaksi ystävääni olivat eilen illalla kylässä. Tein iltapalaksi pientä purtavaa. Valitsin punajuuri-vuohenjuusto -yhdistelmään pohjautuvan salaatin tarjottavaksi.

Salaatti paahdetuista punajuurista ja vuohenjuustosta

Uunissa paahdetut punajuuret:
1 kg punajuuria
2 kynttä valkosipulia
suolaa
mustapippuria
timjamia
oliiviöljyä
voita

Paahda ensin punajuuret uunissa. Tämä kannattaa tehdä hyvissä ajoin, sillä viihtyvät uunissa aika pitkään. Kuori punajuuret ja pilko ne suupaloiksi. Levitä uunivuokaan, hienonna sekaan valkosipulinkynnet. Sekaan loraus oliviöljyä ja mausteet. Päälle muutama voinokare. Pyörittele mausteet tasaisesti punajuuriin ja laita uuniin paahtumaan. Omani olivat uunissa n. 1.5 tuntia.

Salaatti:
Tuoretta pinaattia (tai vaihtoehtoisesti jotain muuta, esim. rucolaa)
Vuohenjuustoa
Valmiit, paahdetut punajuuret
Pinjansiemeniä
Cashew-pähkinöitä
Suolaa
Hunajaa
Balsamiviinietikkaa (mieluiten balsamisiirappia)
Suolaa
Pippuria
Oliiviöljyä

Kasaa salaatti. Pinaatit pohjalle, poista halutessasi niiden kannat. Kasaa päälle jäähtyneet punajuuret, murra vuohenjuustoa sopiviksi paloiksi. Paahda paistinpannulla pinjansiemeniä, cashew-pähkinöitä ja/tai muita haluamiasi pähkinöitä ja siemeniä (varo polttamasta niitä!). Kaada siemenet salaatin päälle. Mausta salaatti pienellä määrällä hunajaa, suolalla, pippurilla, oliiviöljyllä ja balsamiviinietikalla.

Kuvasta puuttu vielä oliiviöljy ja balsamisiirappi, jotka lisäsin vasta juuri kun olimme käymässä pöytää, ettei salaatti nuukahda.
Salaatin kaverina tarjoilin bruchettoja tomaatti-basilika-kapris-oliiviöljy-balsamiviinietikka-sokeri -päällisellä, sekä piparjuuri-kylmäsavulohi -päällisellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti