tiistai 4. joulukuuta 2012

Loimua ja jouluherkkuja

Lignell&Piispasen vuoden 2012 Loimu-glögi maistuu mesimarjalta.  Mesimarjan lisäksi tässä punaviinipohjaisessa glögissä on kardemummaa, kanelia ja neilikkaa.

Tämäniltaisen portugalintentin jälkeen palkitsin itseäni uusimmalla Downton Abbeyn jaksolla ja glögillä. Kyllä kelpasi, Loimu oli hyvää. Aika makeaa, vähän siinä rajoilla oliko liian, mutta ei kuitenkaan ollut. Varsinkin kun Downtonissa tapahtui niin surullisia, niin pieni maailman sulostus ei haitannut yhtään.

Loimua varten mesimarjat on uutettu ensin hitaasti alkoholissa, lisätty sokeri, punainen merlot ja mausteet. Väri- ja säilöntäaineita ei ole. Pullo Alkosta haettuna kustansi 13,98€.

Ostin pullon makutestiin, sillä olen suunnitellut sille paikkaa Portugaliin lähtevässä joulukassissa. Kerään poikaystäväni vanhemmille vietäväksi suomalaisia (joulu)herkkuja. Mielestäni Loimu ansaitsi paikkansa tässä porukassa. Blossa on edelleen jouluglögeistä ehkä suosikkini, mutta kun on ruotsalaista, niin eihän sitä voi Portugaliin asti viedä (go Suomi!).

Loimun lisäksi tähän Portugalin-pakettiin olen ajatellut:
  • joulusinappia
  • lakkahilloa
  • vihreitä kuulia (tai sellaista, jossa on niitä muunkin värisiä, ovat poikaystäväni mielestä hyviä)
  • joulupipareita (oikaisen, ja haen Stockan leipomosta taikinan, josta pyöräytän keksit itse vähän ennen lähtöä. Menee suunnilleen itsetehdystä.)
  • Fazerin joulusuklaata
  • Mehuglögiä (myös poikaystäväni herkku, sellainen tiivistepullo)
  • Saaristolaisleipää (EDIT, kiitos Hanna muistutuksesta!)
  • Kuivattuja metsäsieniä (EDIT, unohtui alkuperäisestä listasta)
Mitä muuta sinun mielestäsi tähän pakettiin pitäisi pakata? Mikä sinun mielestäsi on suomalainen jouluherkku, joka ansaitsee tulla esitellyksi Portugalissa? Ideointia otetaan vastaan kommenttiboksissa. Ehtona vain jonkinlainen säilyvyys, lähden joulureissuun jo 19. päivä, eli pitäisi kestää lentomatkan yli, ja vielä ainakin noin viikko ostopäivän jälkeen (eli älä ehdota graavi- tai kylmäsavulohia tms.).

2 kommenttia:

  1. Saaristolaisleipää?
    Ainakin meillä kaikki ulkomaan sukulaiset ja ulkomaalaisetkin tuttavat pitävät sen makeudesta.

    VastaaPoista
  2. Todella hyvä pointti, se on ihan Maukankin suosikkia, olin taas vain unohtanut. Ja eikös se säilykin melko hyvänä pitkään?

    VastaaPoista