tiistai 20. marraskuuta 2012

Downton Abbey

TV1 tiistaisin klo 21:00-21:49, parasta mitä televisio tällä hetkellä tarjoaa - Downton Abbey. 

Crawleyn sisarukset Lady Edithin häissä, jotka päättyivät surullisesti ennen kuin oikeastaan alkoivatkaan. Voi Edithiä...
Sarjassa seurataan Crawleyn aatelissuvun ja heidän palvelijoidensa elämää kuvitteellisessa Downton Abbeyn kartanossa Pohjois-Yorkshiressa.

Nyt televisiossa pyörii kolmas kausi, Yle on näyttänyt sarjan alusta saakka muutaman viimevuoden aikana. Olen seurannut sitä enemmän ja vähemmän koko ajan. Haaveilen kuitenkin sarjan DVD-boksista ja älyttömästä Downton-maratonista. Pitäisiköhän kirjoittaa joulupukille?

Downtonin tarina alkaa Titanicin uppoamisesta. Suvun perillinen on ollut mukana neitsytmatkalla. Taloon jää vain tyttäriä ja testamentin mukaan kartanon perijäksi kelpaa vain mies (ah, 1900-luvun alun Englannin tasa-arvon puute...). Uusi perillinen löytyy ja tarina alkaa. Ensimmäinen kausi päättyy I maailmansodan syttymiseen. Sarjan toisessa kaudessa seurataan maailmansodan aikaisia tapahtumia ja kolmannessa kaudessa Crawleyt palvelijoineen siirtyvät 1920-luvulle.
 
Nyt televisiossa pyörivällä kolmannella kaudella on nähty mm. Crawleyn vanhimman tyttären Lady Maryn häät - yksi sarjan huippuhetkistä.

Parasta sarjassa on ehdottomasti 1900-luvun alun englantilaisen aatelisperheen supermuodolliset tavat, palvelusväen ja yläkerran väen suhteet, henkilöiden tarinat ja romantiikka. Ja tiedän, että kaikki mainitsevat _aina_ sarjasta puhuessaan Maggie Smithin esittämän suvun matriarkan, leskikreivitär Violetin kuivan sarkastiset sutkautukset, mutta ei niitä voi sivuuttaakaan! Lausahdukset ovat vain niin kuolemattomia!

Leskikreivitär Violet, esittäjänään Maggie Smith. Sarjan sarkastisimmat sutkautukset tulevat tämän naisen suusta.
Ja ihan oikeasti kyllä parasta sarjassa on puvustus. Sarjaa seuratessa näkee hienosti varsinkin naisten muodin vapautumisen edvardialaisista korseteista 1920-luvun charleston-tyyliin. Alla näkyvä Lady Maryn hääpuku oli sarjaan tehty kallein puku, ja maksoi noin 4000 puntaa.

Se kuuluisa hääpuku kantajanaan Lady Mary
En tiedä pääseekö sarjaan enää nyt näytettävissä jaksoissa kärryille, mutta suosittelen kuitenkin tutustumaan sarjaan. Itse olen koukussa.

Kirjoituksen kuvat lainattu erinäisistä lähteistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti