Pataan vain

Pataruuat ovat aika huippuja, varsinkin talvisin. Niiden hienous piilee siinä, että niihin voi laittaa melkein mitä vain kaapista löytyy ja siksi ne toimivatkin sellaisena hyvänä ruokavaihtoehtona, jos kotoa löytyy vähän sekalainen seurakunta aineksia, joista ei oikein keksi mitään kummempaa. Ja vaikka vähän nahistuneitakin kasviksia. Sama pätee keittoihin, jotka siis ovatkin oikeastaan pataruokia, joihin tulee vain vähän enemmän nestettä.

Pataruuissa pataan voidaan kasata kasviksia, lihaa, kalaa, säilykkeitä... Liemeksi kelpaa lihaliemi, kalaliemi, kasviliemi ja niin edespäin, punaviini tai vaikka tomaattiliemi, joka tehdään kaatamalla sekaan säilykkeenä myytäviä kuorittuja tomaatteja. Tomaattimurskakin toki käy, tykkään itse vain erityisesti kuorituista kirsikkatomaateista, sillä niitä voi jättää kokonaisenakin padan joukkoon.

Mausteissa valinnanvaraa on ihan yhtä paljon kuin muissakin aineksissa - yrttejä, pippuria, paprikajauhetta, valkosipulia, chiliä...

Tämänpäiväinen pataruokani sai alkunsa siitä, kun huomasin että jääkaapissa odotellut palsternakka alkoi näyttää siltä, että se kannattaa käyttää pian. Pilkoin palsternakan, punasipulin, pari porkkanaa ja valkosipulia pataan. Pakkasessa oli Hakaniemen hallista hakemiani Hakkaraisen tuoremakkaraa - chorizoa ja lammasmakkaraa, jotka pääsivät sinne mukaan. Papumix löytyi kuiva-ainekaapista, ja makkaroiden vieressä oli vielä pakkasessa hernepussi, joten miksei sekin joukkoon mukaan. Sitten vielä purkki kuorittuja tomaatteja säilykkeenä, vettä perään. Mausteeksi juurikin noita mainitsemiani. Suolaa varovasti, sillä makkaroissa on valmiiksi suolaa. Ja toki myös mukavasti muitakin mausteita.

Pata maistui hyvältä - arkiselta ja maukkaalta. Ja näytti aika kursailemattomalta, niin kuin kuvasta näette.

En edes kirjoita tämän respetiä tämän tarkemmin tänne - ymmärrätte tekstistä jo, että näissä on varaa säveltää. Kurkatkaa kaappeihinne ja alkakaa siltä pohjalta kasaamaan itsellenne sopivia pataruokia. Kätevää!

Miten tässä näin on päässyt käymään?

Miten näitä keittokirjoja on päässyt kerääntymän tällainen rivi? Kirpparilta melkein kaikki, tietenkin. Ja kun niin tiukkana olen ollut, että vain parhaita saa tuoda kotiin. Näitä olisi noin kolme kertaa enemmän, jos en olisi ollut itselleni näin tiukka, kuin mitä olen ollut. Voi voi voi voi...

Universumin paras siivousaine

Universal stone - niminen ihmeaine on paras siivousaine, jonka tiedän. Kylpyhuoneen saa superkiiltäväksi. Keittiön tiskialtaat samoin. Pinttyneet tahrat lähtevät mistä vain ilman jynssäystä. Sillä voi pestä jopa astiota, joten pinttyneet uunivuoat (jotka eivät käsitiskillä muutoin aina meinaa puhdistua kokonaan) voi pestä sillä uudenveroisiksi. Sillä on lähtenyt sellaisiakin tahroja, jotka eivät ole lähteneet millään muulla aineella. Mm. keittiön rasvatahrat lähtevät yhdellä pyyhkäisyllä.

Kaiken lisäksi aine on ympäristön kannalta ihan super - ympäristöystävällinen, myrkytön, hapoton ja vielä todella riittoisa. Ja tuoksuu hyvältä - vähän mäntysuopamaiselta, puhtaalta.

Aine myydään tuollaisessa vihreässä purkissa parin tuollaisen pesusienen kanssa. Myyntipakkaus on sellainen kartonkilaatikko. Löytyy ainakin meidän lähimarketista, eli ole mikään harvinaisuustuote, jota pitää lähteä erikseen jostain hakemaan.

Purkista löytyvä aina on nimensä mukaisesti sellainen saippuakivi. Siis sellaista kiinteää valkoista ainetta, jota otetaan purkista kostutetulla sienellä. Sitten vähän puristellaan sientä, ja kas - sehän vaahtoaa. Tällä sitten pestään pinnat. Ja sitten huuhdellaan huolella.

Pesun jälkeen esimerkiksi keittiön altaat ovat kuin jostain Mr. Muscle -mainoksesta. Siis sellaiset, että voi nähdä, kun valo blingahtaa jostain kulmasta, kun on niin siistiä ja kiiltävää.

Ihan kaikkien pintojen pesuun tämä ei sovi, ei siis sellaiseksi yleispuhdistusaineeksi, sillä aine pitää tosiaan huuhtoa huolella pois. Muuten se kuivuu takaisin sellaiseksi vaaleaksi jauheeksi, joka tarttuu kämmeneen, jos pintaa jälkikäteen pyyhkii.

Hintaa purkilla on parikymppiä. Voi tuntua korkealta hinnalta, mutta riittoisuuden takia ei itseasiassa ole edes kovin kallis. Minulla - superjynssääjällä - purkki kestää kerrallaan pari vuotta. Ja on käytössä useamman kerran viikossa.

Otin juuri kolmannen purkin käyttööni, eli olen jo jokusen vuoden tämän aineen nimeen vannonut. Ja yrittänyt kaikille muistaa kertoa tästä aineesta, jos tulee siivous puheeksi. Onneksi nyt on sitten tämä ploki, niin täällähän voi näitä juttujaan julistaa. Kätevää!

Kukkia - blogiklisee

Elämä jatkuu. Tuli näköjään tarve kuvata kukkia, vaikka tiedän, että se on maailman suurin blogiklisee ikinä.

Tämän kirjoituksen pointtina ei nyt ole, että "katsokaas, ostin kukkia, ja otin niistä nyt kuvia ja laitoin tänne".

Piti vaan sanoa, että neilikat on ihan superkukkia kestävyytensä takia. Nämä on ostettu Hulluilta päiviltä yli kaksi viikkoa sitten. En voi ymmärtää, miten nämä vieläkin voivat olla näin elinvoimaisen näköisiä.

Itseäni ainakin jurppii, jos kukat nuupahtaa parissa päivässä . Niin kuin usein käy, ainakin minulla. Suomalaisilla kukkien hinnoilla parin päivän ilo on aikamoista rahanhukkaa. Onneksi on kuitenkin näitä kestokukkia - liljoja ja neilikoita. Näköjään liljatkin häviävät neilikoiden kestävyydelle - ainakin näiden kyseisten. Noin viikko sitten torilta ostetut inkaliljat on jo ihan alakuloisia. Nämä neilikat sen kun vain porskuttaa.

Pois moni kaunis mennyt on

Mummi kuoli yönä, jona ensilumi satoi Helsinkiin.



Äidin sydän

Maan päällä paikka yksi on
niin pyhä armas verraton
mi tarjoo lemmen turvaisan
ja kätkee onnen kalleimman

Vain sydän äidin
tunnet sen näin hellä on
ja lämpöinen
se riemuitsee sun riemustas
ja tuntee huolta tuskias

Kun ihmismielet vaikenee
kun kiitos kaikuu vaikenee
kun poljetaan ja moititaan
jäät yksin yöhön unholaan

On paikka missä lohdun saa
sua sydän äidin rakastaa
voit hellään helmaan painaa pään
ja itket murheen lientymään

Pois moni kaunis mennyt on
Sä kauan tunsit kaipion
muun korvas aika minkä vei
sydäntä äidin konsaan ei

(Ema sydä, sanat Lydia Koidula, suom. Hilja Haahti)

Pala purtavaksi

Tiesittekö, että siellä Aleksi 13 talon 5. kerroksessa on ravintola nimeltä Factory? Se on mielestäni jotenkin niin hassu paikka ravintolalle, että ihan ensimmäiseksi se ei tule mieleen, kun etsii esimerkiksi lounaspaikkaa.

Kävin siellä tänään syömässä salaatin. Siellä on vitriinissä kolmessa kerroksessa eri täytteitä, joista kustakin kerroksesta saa valita kaksi täytettä salaattipohjan päälle.

Alahyllyltä löytyy proteiinit - savulohta, scampeja, kanaa, erilaisia juustoja, falafelejä jne. Keskikerroksessa on vihanneksia - marinoitua sipulia, artisokan sydämiä, paahdettuja paprikoita, marinoituja tuoreita herkkusieniä ja niin edespäin. Ylähyllyltä löytyy krutonkeja, pähkinöitä, goji-marjoja, kuivattuja karpaloita, kurpitsansiemeniä...

Miksi tästä sitten täällä kerron? Siitä syystä, että salaatit ovat aivan tajuttoman isoja! Myyjät pinoavat kutakin valitsemaasi ainesta ihan tajuttoman keon salaattipohjan päälle. Salaattikastikevaihtoehtoja on jotain 10 erilaista. Eikä mitään Thousand Islandia, vaan kivoja makuvaihtoehtoja, jugurttipohjaisia kastikkeita jne. jne. Lisäksi annokseen kuuluu pala leipää - sämpylä tai ruisleipä.

Hintaa tällä kaikella on vain 10 euroa. Vesi kuuluu annoksen hintaan. Tosi halpaa annoksen kokoon ja monipuolisuuteen nähden.

Kävin tänään ravintolassa toista kertaa. Kummallakaan kerralla en ole jaksanut syödä salaattia loppuun. Siis voitteko kuvitella - salaatti, jota ei jaksa syödä!

Factoryn supersalaatti.

Tähän annokseen valitsin scampeja ja savulohta, ne löytytyvät jostain tuo keon alta. Sitten marinoitua sipulia ja paahdettua paprikaa. Päälle paahdettuja luomujuureksia ja kurpitsansiemeniä. Kastikkeena jugurttipohjaista lime-inkiväärikastiketta. Ja ruisleipää.

Siispä, suosittelen tätä vähän yllättävääkin ruokapaikkaa. Kokeilkaa, jos etsitte nopeaa, monipuolista, edullista ja täyttävää ruokapaikkaa keskustasta. Sisustus paikassa ei ole tosin mikään ihanin, vaan suorastaan kolkko. Mutta salaatit on hyviä.

Ruusunhippu Irmeli

Eli Rosehip Irene! Se on Annankadulta löytyvän A21 cocktail loungen paras drinkki, jos minulta kysytään. Ruusunmarjaa drinkissä - onko parempaa (paitsi ehkä tomaattimehu drinkissä, eli bloody mary, joka on toinen suosikkidrinkkini)?

Miksi ruusunmarja on niin vähän hyödynnetty marja? Olen penkonut lähikauppaa ja löytänyt tasan kolme tuotetta, joissa on ruusunmarjaa. Kolme! Riitan Herkun Ruusunmarjakiisseli, Valion ruusunmarja kerrosviili ja ProViva ruusunmarjakiisseli. Hyviä kaikki, mutta haluaisin lisää.

Meidän lähikaupassa joku muukin on huomannut, että tämä on herkkua, sillä hylly ammottaa usein tyhjyyttään tämän kohdalla. Hintaakin vain 80 senttiä. Kuva lainattu täältä.

Valion kerrosviili, jossa ruusunmarjaa on tosin aika vähän ja pitää syödä viilin läpi ennen kuin siihen pääsee käsiksi. Kuva täältä.

ProVivan ruusunmarjakiisseli. Mukavan voimakas ruusunmarjan maku. Paketti lupaa myös pitää pierut loitolla. Siis täh? Kuva täältä.

Manifestaan tässä nyt siis ruusunmarjan puolesta. Sitä lisää! Ja kysyn teiltä, onko joku löytänyt muita markettituotteita, joissa on ruusunmarjaa?

Ja opiskelin myös vähän. Koristekasveina viljellyistä ruusut ovat kerrannaiskukkaisia, eivätkä muodosta marjoja, eli kiulukoita. Luonnonvaraiset lajit, joista tärkein on äkäruusu eli kurtturuusu eli kurttulehtiruusu (Rosa rugosa) tekee suuria ruusunmarjoja, joissa on paljon C-vitamiinia. C-vitamiinia voi olla jopa 2-3 g/100 g. Vitamiinipitoisuus säilyy mehussa ja hillossa. Ja jo 5 % ruusunmarjaa parantaa muun marjasäilykkeen C-vitamiinin säilyvyyttä. Marjat sisältävät myös kaliumia ja magnesiumia.

Ruusunmarjoista voidaan tehdä mm. hilloa, hyytelöä, marmeladia, sosetta, säilykkeitä, teetä, tuoremehua, viiniä, keittoa, rahkaa, kastiketta, piiraita, torttuja jne.

Minun pitäisi siis enää löytää jostain sopiva ruusupuska, jonka marjat saisi tulla poimimaan. Tarjouksia otetaan vastaan kommenttiboksissa. Koska marja-aika taitaa olla jo aika pitkälti ohi tältä vuodelta, ensi syksyn marjoja voi myös tarjota. Kiitos! Resepti-ideat alkoivat jo raksuttaa täysillä...

Sitkeät sitruunakeksit

Tänä viikonloppuna juhlimme ystäväni polttareita. Olen hänen toinen kaasonsa, joten valmisteltavaa ja järjesteltävää on riittänyt. Juhlat olivat mahtavat, ja oli superkivaa nähdä juhlien päätähden nauttivan hänelle järjestetyistä yllätyksistä.

Leivoin polttaribrunssille sitruunakeksejä. Olen löytänyt ohjeen joskus googlaamalla "Sitruunakeksit" ja käyttänyt sitä usein, jos on kaivannut jotain sitruunaista herkkua. Keksit ovat isoja cookie-tyylisiä ja maistuvat kunnolla sitruunalta. Sitruuna kun tunnetusti on niin minun suuni mukaista.

Olen kokeillut ohjetta käyttämällä joko pelkkää leivinjauhetta, tai tätä ohjeen mukaista ruokasooda-leivinjauheseosta. Pelkällä leivinjauheella keksit eivät kohoa niin paljon ja jäävät mielestäni sitkeämmiksi. Ohjeen mukaisella ne kohoavat ja tulevat hieman rapsakammaksi. Oma suosikkini on oikeastaan leivinjauhe ja sitkeämmät keksit. Jos siis haluat, niin 1 tl soodaa + 1/2 tl leivinjauhetta voi korvata 1.5 tl leivinjauhetta.

Sitkeät sitruunakeksit

7 dl vehnäjauhojaa
1 tl ruokasoodaa
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
250 g voita
3 dl sokeria
1 muna
1 vanilijatangon siemenet, tai 1 rkl vanilijatahnaa
1 sitruunan kuori
4 rkl sitruunan mehua

Sekoita keskenään jauhot, sooda, leivinjauhe ja suola. Vaahdota voi ja sokeri, lisää muna ja vatkaa hyvin. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta kuori voi-sokerivaahdon joukkoon. Purista sitruunan mehu joukkoon ja lisää vanilja.

Sekoita jauhot märkiin aineisiin ja sekoita tasaiseksi.

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Ota taikinasta n. ruokalusikallisen kokoisia osia ja pyörittele palloiksi, pyöritä vielä lautasella, jossa on sokeria. Laita leivinpaperille ja litistä hieman. Jätä kekseille reilusti leviämisvaraa pellille ja paista n. 8-10 minuutin ajan. Keksit saavat jäädä vaaleiksi, silloin ne pysyvät sitkeinä ja kosteina.

Viinin sijaan

Bongasin kaupan hyllyltä limonaatia.

Useat minut tuntevat tietävät, että rakastan sitruunaa. Jääkaapistani löytyy oikeastaan aina ainakin pari sitruunaa. Ostan myös välillä säkillisen sitruunaa, josta teen itse lemonaden tapaista juomaa.

Viime New Yorkin reissulla maistoin innolla paikallista lemonadea. Se oli kamalaa, ainakin se veriso, jota maistoin. Aivan liian makeaa. Ihana sitruunan kirpeys oli peitetty hurjalla määrällä sokeria. Se oli melkein siirappia. Yök.

Söpö pullo näyttäisi vielä söpömmältä korkki päällä. Aloittelijan moka. Lasi on Heikki Orvolan Spektro, joita löysin viime talvena 8 kpl kirpputorilta 2 eur kappale. Tykkään kovin.

Pelkäsin, että tämä olisi samanlaista. Ei ollut. Sopivan kirpakkaa ja raikasta. Sitruuna saisi maistua tosin mielestäni vieläkin enemmän, mutta olenkin heavy user.

Lorinan Pink Citrus Lemonade. Made in France. Hinta aika karmaiseva, taisi olla 4.70 euroa, mutta lohdutukseksi saa ihanan pullon jatkokäyttöä varten. Ja sisältö on herkkua.

Sopii hyvin perjantai-illalle nauttavaksi, kun olen tällä hetkellä alkoholittomalla linjalla. Lohduttaa punaviinilasillista kaipaavaa.

Hakaniemen hallin suosikit

Eipä tämä jatkuva lääkärissä ramppaaminen nyt niin pahaa olekaan, kun reissuun voi aina helposti yhdistää käynnin Hakaniemen hallissa. Se lohduttaa.

Vajaan kahden viikon takaisen sairastumisen hoito vaatii näin alkuun 2-3 verikoetta viikossa. Joudun siis ravaamaan muutaman päivän välein ojentamassa kättäni. Vähän tylsäähän se on, mutta onneksi lääkärireissuun voi yhdistää käynnin Hakaniemen hallissa - yhdessä suosikkipaikoistani Helsingissä.

Tyhjällä mahalla verikokeisiin, ja sen jälkeen hallin Katiska-kahvilaan aamupalalle. Graavisiika-ruisleipä ja kuppi kahvia. Kelpaa.

Hallissa ehdoton suosikkikauppani on Hakkaraisen lihakauppa, jonka uskollinen asiakas olen ollut jo vuosia. En tiedä miksi olen valinnut Hakkaraisen Reinin sijaan, ehkä pienempi koko ja superit myyjät ovat syynä, tiedä häntä. Mitään järkisyytä tähän ei taida olla, kun on johonkin tottunut ja hyväksi havainnut, niin mitäpä sitä vaihtamaan.

Tänäänkin mukaan lähti Hakkaraiselta iso satsi lihaa. Ostin samaa, mitä yleensäkin - hyväksi havaittuja aineksia: lampaan potkia, karitsan jauhelihaa, kokonainen jyväbroileri ja tuoremakkaroista chorizoja ja lammasta (ne on molemmat aivan superherkullisia - padoissa, salaateissa, sellaisenaan paistettuna dijon sinapin kanssa - suosittelen kokeilemaan!). Pakastan lihat, ja sulattelen niitä yleensä viikonloppuisin, kun on aikaa kokata ajan kanssa. Näin ei tarvitse kovin usein ostaa lähikaupan vakuumipakattuja versioita.

Toinen suosikkini on Lentävä lehmä - ihan super juustokauppa. Vakio-ostoksena sieltä on manchego-juusto, joka on valittu joskus vuosi-pari sitten maailman parhaaksi juustoksi. En ikinä muista tarkemmin kyseisen manchegon nimeä/valmistajaa, mutta pyytämällä "maailman parasta manchegoa" on aina oikea juusto löytynyt.

Kolmas herkku löytyy Lentävän lehmän vieressä sijaitsevasta Kestoleikkeestä - savukinkku ja lihahyytelö. Mielestäni perus palvikinkku irtomyynnistä ostettuna on vain parasta leikkelettä, mitä leivälleen voi laittaa. Lihahyytelö on ihanan vanhanaikaista herkkua, jota on myös vaikea jättää ostamatta, kun hallissa vierailee. Tänään tosin onnistuin...

Ihan hallin vieressä sijaitsee myös Hakaniemen Fida, jossa on kiva käydä penkomassa. Tällä kertaan mukaan lähti vain alla olevan kuvan suloinen rusetillinen rannekoru.

Hakaniemen Fidasta löytynyt ranteen sulostuttaja - rusetillinen rannekoru

Ai, taas teekannu

Piemeissä illoissa on tämäkin puolensa - koti näyttää kivan siistiltä koko ajan, kun ei näe pölyjä ja muita sotkuja. Kun kaikki illat nimittäin tuntuu kuluvan jossain muualla kuin mopin varressa, niin on ihan kiva, ettei aina näe koko totuutta.

Valokuvat taas näyttävät iltavalossa, tai siis sen puutteessa aika karseilta, koska en osaa kuvata, ja toisaalta kuvaan kännykkäkameralla.

Portugalin tentin jälkeen maistuu iltatee.

Clipperin lakuteen suhteen en vain osaa päättää pidänkö vai inhoanko. Maku on tavallaan pehmeä ja hyvä, toisaalta vienosti makea, mitä inhoan teessä tai kahvissa. En esimerkiksi voi sietää mitään makeuttajaa kummankaan joukossa. Aina silloin tällöin tämä lakutee kuitenkin maistuu hyvältä, pienestä makeudestaan huolimatta.

Valkoinen teekuppi on posliinia ja nimeltään "Broken cup". Design on Herstalin ja ostin näitä kotiintuomiseksi viime kevään Kööpenhaminan reissulta. Ovat mielestäni vain niin hauskat. Näitä on olemassa myös sellaisia rypistymättömiä versioita, mutta nämä kurttaantuneet ovat mielestäni ihan parhaat. Jos astiakaapeissa olisi tilaa, niin hankkisin varmaan niitä "ehjiäkin" kuppeja ja joskus kattaisin pöydän niin, että siitä löytyisi sekaisin kumpaakin versiota.

Teekannu on tämän syksyn kirpparihankintoja. Pikkusisko totesi sen nähtyään, että "ai, taas teekannu", vaikka ei minulla ollut niitä kuin yksi aikaisempi, jonka olen joskus 2008 ostanut Prahasta. Tuo ruskea kannu on vain niin söpö, eikä maksanut kuin 4 euroa. Se on pieni, vetää juuri n. 2 teekupillista, mikä on täydellinen ilta-annos. Tuossa kyljessä on kukkakuvio (tai ehkä se on lumihiutale?), jota tuossa kuvassa ei kyllä juurikaan näy.

Valokarnevaalit

Linnanmäen vuoristorata - Vuodesta toiseen parasta Lintsillä. Kuva napattu maailmanpyörästä.

No Lintsinpä tietenkin.

Sinne pitää päästä kerran vuodessa. Tänä vuonna näköjään viimeisenä aukioloviikonloppuna. Ehdittiinpä kuitenkin. Lauantaina siskojen kanssa ensin kirppisteltiin, sitten käytiin testaamassa ravintola AlppiTori (kiva, suosittelen!). Ja sitten vielä illaksi Lintsille. Isosisko tyytyi seuraamaan meitä nuorempia maan kamaralta, kun taas me pikkusiskon kanssa hurjapäinä kolusimme laitteita.

Pikkusiskoni on ainoa tuntemani ihminen itseni lisäksi, joka tykkää hurjimmista laitteista. Siksi hän on mitä parasta Lintsi-seuraa. Kaikki muut tuntemani ihmiset ovat viimeistään parikymppisinä ryhtyneet voimaan pahoin laitteissa. Me emme - minäkin melkein kolmekymppinen olen yhtä innoissani kuin lapsena.

Emme kyllä olleet ihan maineemme veroisia, sillä jänistimme toista vuotta peräkkäin Ukosta. Ehkä siinä se melkein kolmekymppisyys sitten näkyy. Vähän hävettää. Lisäksi pikkusisko pelastui Raketilta (siis siltä tornilta, joka ampuu taivaisiin), sillä se oli jo talviteloilla. Omasta mielestäni se on yksi kivoimmista laitteista, pikkusiskon naama muuttui viime reissulla punatäplikkään kirjavaksi sen laitteen jälkeen. Ilmeisesti häntä ei siis hirveästi harmittanut, että tällä kertaa oli "pakko" jättää se väliin.

Ihan parasta on kuitenkin vuoristorata. Tietenkin. Olen AINA rakastanut junaratojen tuoksua - siis sitä tervattujen ratapöllien tuoksua, jonka haistaa parhaiten, kun aurinko on lämmittänyt ratakiskoja. Samalta tuoksuu myös vuoristorata.

Sipulipiirakka, joka kävi kylässä

Tein tänään sipulipiirakkaa, joka on muunnelma joskus Köyhät ritarit - ohjelmassa näkemästäni piirakasta. Taisi olla Meri-Tuuli Lindströmin ohje, jota olen muovannut ajan myötä eri versioiksi ja itselleni sopivaksi.

En ole kovin pedantti reseptien noudattaja. Leivonnassa mittasuhteet ja aineet on toki tärkeitä ja silloin en (ainakaan kovin paljoa) muuttele, mutta ruuanlaitto on rennonpaa ja antaa varaa modifioinnille. Yleensä katson ruokaohjelmiakin saadakseni ideoita, en tarkkoja reseptejä.

Yksi tämän blogin aloittamisen taustoista oli tallentaa reseptejä ja tekemisiäni jonnekin. Kuitenkaan ihan yksityiskohtaisen tarkkoja reseptejä en ole koskaan harrastanut. Lukijoita siis kannustan myös samanlaiseen suurpiirteisyyteen reseptieni kanssa. Maistelkaa, modifioikaa, maustakaa eri tavalla, kokeilkaa! Se tekee juuri ruuanlaitosta hauskinta. Leivonta on sitten ihan toinen juttu, silloin yritän kiinnittää huomiota tarkkoihin ainesmääriin, myös julkaisemissani resepteissä.

Myös uunin astemerkintöjen ilmoittamisessa minulla on ongelmia. Minulla on nimittäin kaasu-uuni, jonka lämpötiloista minulla ei ole oikeastaan hajuakaan. Se on kuuma, ja lämpö tulee aina alhaalta päin. Olen kuitenkin tehnyt ruokaa ja leiponut sen kanssa jo vuosikausia, joten olen oppinut uunini niksit. Siksi julkaisen resepteissä arvioidun uunin lämpötilan, ja sähköuunien paistoajoista en oikein osaa myöskään sanoa kuin suuntaa antavan arvion. Siispä tarkkailkaa itse paistamistanne, tiedätte ja näette kyllä kun jokin asia on kypsää. 

Takaisin siihen sipulipiirakkaan - tein sen kyläviemiseksi, kun menin tänään katsomaan ensimmäistä kertaa kummilapsikatraani uusinta jäsentä, tai siis tulevaa kummipoikaani. Lapsen saanut ystäväni oli kuitenkin juuri siirtynyt maidottomaan dieettiin, joten piirakka jäi minun ja lapsen isän herkuteltavaksi. Toin loppupiirakan takaisin kotiin, sillä isä lähti paitsi työmatkalle, mutta taisi myös haluta olla solidaarinen dieettiläistä kohtaan. Siispä tämä piirakka kävi kylässä, ja palasi kotiin.

Piirakka on nopea tehdä, ja vaatii vähän aineksia. Sen hienous on makealla, suolaisella ja happamalla leikittelevässä makupaletissa. Se pohjautuu punasipulin ja balsamiviinietikan pyhään liittoon.Yleensä mielestäni kaikki suolaiset piirakat maistuvat aina samalta, oli niissä mitä tahansa aineita. Tämä maistuu erilaiselta. Alkuperäisessä ohjeessa pannulla paahdetaan hieman kuminansiemeniä oliiviöljyssä ennen punasipulien lisäämistä, mutta ne olivat minulta tällä kertaa loppu, joten jätin ne tästä versiosta pois. Tällä kertaa levitin hieman dijon-sinappia pohjan päälle ennen uuniin menoa - kikka jota käytän usein suolaisissa piirakoissa. Se vain antaa hieman sopivaa sävähdystä makuun.

Niin ja tällä kertaa oikaisin ja käytin pakastetaikinaa, mutta julkaisen tässä Kotilieden peruspiirakkapohjan ohjeen, joka sopii kaikille suolaisille piirakoille. Yleensä korvaan itse osan vehnäjauhoista kaurahiutaleilla, antaa mukavaa lisäkuitua ja rakennetta pohjalle.

Sipulifetapiirakka

Pohja (Kotilieden perusohje):

500 g  (~7.5 dl) vehnäjauhoja (tai pari dl korvattuna kaurahiutaleilla)

250 g                 voita tai margariinia

1                         kananmuna

1 lasillinen        Kylmää vettä

Nypi jauhot ja rasva ryynimäiseksi seokseksi. Lisää muna ja kylmä vesi. Sekoita taikina tasaiseksi. Kauli tai taputtele irtopohjavuokaan, myös reunoille. Esipaista uunissa n. 15 minuuttia (225 astetta).

Sipulitäyte

Oliiviöljyä kuulottamiseen
(halutessasi laita hieman kuminansiemeniä öljyyn kuumenemaan)
n. 700 g punasipulia puolirenkaiksi pilkottuna
vajaa 1 tl suolaa
mustapippuria
n. 1dl balsamiviinietikkaa
vajaa 1 dl sokeria

Päälle
n. 150 g fetajuustoa 

Pilko punasipulit puolirenkaiksi. Kuumenna öljy pannulla, lisää halutessasi hieman kuminaa. Lisää sipulit pannulle ja hauduta miedolla lämmöllä läpikuultavan kypsiksi. Anna kypsymiselle aikaa, älä kärvennä vaan hauduta.

Kun sipulit ovat kypsiä, mausta suolalla ja pippurilla. Lisää pannulle balsamiviinietikka ja sokeri ja keitä kasaan. Maista, onko makeus sopiva (saavat olla selkeästi makeita, joskin viinietikan happamuus pitäisi myös maistua).

Nosta valmis sipuliseos esipaistetun pohjan päälle. Murenna päälle fetajuusto. Omasta mielestäni leivonnassa paras on Apetinan feta, sellainen pala vihreässä kartonkipakkauksessa. Myös muut versiot käyvät, mutta muista käyttää rasvaista!

Piirakka menee tämän jälkeen uuniin vielä n. 20 minuutiksi, eli siihen saakka kun feta on hieman sulanut ja aavistuksen ruskistunut, sekä täytteen maut tasoittuneet.

Portaat

Minulla on ensi tiistaina ensimmäinen tentti n. 5 vuoden tauon jälkeen. Opiskelen kahtena iltana viikossa portugalia Helsingin yliopistolla ja nyt koittaa ensimmäisen tentin aika.

Escada tarkoittaa portaita portugaliksi. Escadaa löytyi myös eilisellä kirpparikäynnillä. Mukana olivat molemmat siskoni.

Alla näkyvä Escadan jakku on 100 % villaa, koko pikkusiskolle sopiva. Hintaa 7.5 euroa. Aika löytö sanoisin.

Kippari-Escadaa. Aitoudesta olen aika lailla varma.

Margaretha Ley perusti Escadan yhdessä miehensä Wolfgangin kanssa vuonna 1976. Se nimettiin ravihevosen mukaan. Marghareta itse oli ruotsalaissyntyinen missi, joka toimi Pariisissa huippumallina ja opiskeli tämän jälkeen kaavoitusta, leikkausta ja muuta muodissa tarpeellista. Jossain vaiheessa hän loi tämän takin. Ja jostain syystä vuosia/vuosikymmeniä myöhemmin tämä kyseinen kappale päätyi Kyläsaaren kierrätyskeskukseen myyntiin, ja sitä kautta pikkusiskolleni.

Vanhempi siskoni saa etua pienestä jalastaan. Hän omistaa mittavan kenkävalikoiman Pertti Palmrothin kenkiä, kirpparilta löydettynä. Eilen Kyläsaarestä löytyi hänelle (käyttämättömät?) Marc O'Polon nahkaiset kävelykengät. Hintaa 2.5 euroa. Aika löytö nekin.

Oma viimeaikainen heikkouteni kirppareilla on liittynyt käsitöihin. Niitä kun löytyy koko ajan, upeita ja pilkkahintaan. Ehkä se, että itsekin kutoo ja tekee käsitöitä auttaa ymmärtämään sitä työtä, jota käsitöissä tehdään. Siis sitä kuinka paljon työtä ja taitoa jonkin asian kutominen vaatii. Siksi on vaikeaa jättää niitä kippareille kasoihin makaamaan. Minun mukaani eilisellä reissulla lähti tämä raanu.

Se on kudottu Koskisen kutomossa Alajärvellä. Värit sointuvat hyvin sohvaan ja muuhun kotiin, Kuvassa näyttää aika hailakalta, mutta ei oikeasti ole ihan noin pliisu. Sointuu myös hyvin vieressä olevaa ikkunaa koristavaan, joskus n. vuosi sitten löydettyyn toiseen käsityöhön - kuopiolaisen "Oma Tupa" -kutomon designiin "Joutsen".

Olen pyöritellyt ajatusta esitellä täällä parhaita kirpparilöytöjäni. Niitä on vain kotonani niin älyttömän paljon, että en osaisi varmaan edes valita parhaita.  Tai päädymme johonkin TOP40-tyyppiseen listaan. Niistä tulisi varmaan usean postauksen mittainen sarja. Kun olen miettinyt kuinka paljon minulla on tavaraa käytettynä ostettuna, olen itsekin ihan yllättynyt. Niitä on niin paljon. Ja niin hyvää tavaraa.

Ehkä vielä aloitan sarjan vanhoista kirpparilöydöistä, enkä keskity vain näihin uusimpiin. Saa nähdä.

Korvapuustia ilmassa

Joku aikaa sitten Helsingin sanomien Nyt-liite pyysi lukijoitaan lähettämään omia ajatuksiaan, pieniä detaljeja ja yksityiskohtia siitä, mikä on parasta Helsingissä.

Minulle mieleenpainuvin oli yhden lukijan kommentti, jossa kerrottiin, kuinka Meiran kahvi- ja maustepaahtimo ja sieltä leijuva tuoksu on yksi Helsingin hurmaavimmista yksityiskohdista. Allekirjoitan täysin.

Asun lähellä ja saan nauttia tuoksuista päivittäin. Paahtuvan kahvin tuoksu. Kardemumma. Mausteet yleensä. Mmmm...

Tänään puolikuntoisena töistä kotiin tullessani tuoksui kaneli. Suosikkini. Pitkästä aikaa. Olo oli vähän kuin lapsena, kun tuli koulusta kotiin ja äiti oli leiponut pullaa. Puolikuntoisen olo koheni heti. Alkoi vain tekemään kanelikorvapuustia mieli. Olo olisi kohentunut vielä enemmän jos olisin saanut sellaisen valtavan korvapuustin kahvikupin kanssa kouraan, mutta tämäkin kelpasi.

Ihana Meira, älä koskaan lopeta tehdasta. Ja paahda useammin kanelia. Ja kaardemummaa. Ja vähän harvemmin sinappia. Kiitos.

Sattuuhan sitä

Pienen tauon jälkeen täältä moi!

Olin Lissabonissa. Siellä oli vielä ihan kesä, lokakuussa! Matka ei mennyt ihan suunnitellusti pikku sairastumisen vuoksi, mutta ei se liikaa haitannut. Tai en antanut sen liikaa haitata.

Lissabon on ihana. Oikeasti ihana. Ihastuin siihen heti ensisilmäyksellä, silloin joskus 3,5 vuotta sitten kun sinne ensimmäistä kertaa menin käymään. Tykkäisin kaupungista, vaikkei poikaystäväni olisikaan sieltä kotoisin. Tykkään siitä vielä enemmän, koska hän on.

Lissabonissa voi vielä lokakuussa kulkea sandaaleissa. Ja jalat on pehmeät ja kynnet nätit, kun on juuri käynyt kauneushoitolassa kasvo- ja jalkahoidossa, joka maksaa suomalaiseen mittapuuhun verrattuna pikkurahaa.

Välipalaksi voi napostella karhunvatukoita, joita voi hakea lähikaupan iiiiiisosta hedelmä- ja marjavalikoimasta. Nam.

Voi syödä superhyvässä sushibuffetissa 15 eurolla lounaaksi sushiöverit.

Voi lepäillä toipilaana merenrantakahvilassa ja neuloa sukkaa sillä aikaa kun poikaystävä surffaa.

Ensi kertaa odottaessa. Se taitaa ollakin sitten joulu, jonka näillä näkymin vietämme Portugalin maaseudulla. Ei hassumpaa.

Vaahteraliigaa

Kaisaniemen puistossa näyttää tältä. Syksy on ihana. Hyvää lokakuuta.

Älä lue tätä nälkäisenä

Kuka on kuullut viime vuosina sanan juppi? Minä en ollut kuullut moista 90-luvun trendisanaa aikoihin. Eilen kuulin. Ai miksikö?

Kaksi ystävääni käytti kyseistä termiä minusta, kun kuulivat viikonlopun ohjelmastani. Se oli jupeista jupein - söin lauantaina Chez Dominiquessa ja sunnuntaina Kämp Brasserien brunssilla.

Tämä ohjelma kaikessa suurelkeisyydessään liittyy ystäväni Helsingin viikonloppuvierailuun. Ja mitä tapahtuu kun kaksi syömisestä tykkäävää (lievästi ilmaistuna) kokoontuu viikonlopun viettoon? No silloin syödään. Hyvin ja panostaen. Tätä on harrastettu ennenkin, kukkaron nyörit löysällä ja vyö tiukalla.

Kuusi ruokalajia ja kaksi tyytyväistä nautiskelijaa. Siinä tiivistettynä. Tunnelma ei kyseisessä paikassa ollut ehkä rennoista rennoin, mutta ehkä se olevinaan sitten kuuluu siihen kahden tähden pönötykseen.

Me häpeilemättöminä juntteina (eikun juppihan se oli!) kuvattiin syömämme ruoka-annokset. Niin kuin yleensä aina, jos lautasella on vain vähänkin jotain kuvaamisen arvoista. Siispä tadaa - tässä teillekin nautiskeltavaa kuvien muodossa.

Ruoka 1: Keittiön terveiset. Viriäisen munaa lisäröpellyksillä.

Yksi parhaista suupaloista: härkäcarpaccio piparjuurimoussella täytetyn tuutin nokassa.

Siirappimarinoituja tomaatteja, vuohenjuustojäätelöä, vuohenjuustorahkaa, tomaattivettä ja yrttiöljyä

Kampasimpukkaa, osteri, omenaa ja muita härpäkkeitä

Paras kokonaisuus: Punakampelaa, punaquinoaa, selleripyrettä ja soijalla maustettua kastiketta

Lammasta kolmesta kohdasta - masua, kylkeä ja oliskohan ollut selkää?

Keittiön tervehdys: alkujälkiruoka. Kurpitsajäätelöä ja olikohan tuo vasemman puoleinen sitruunajäätelöä?

Jälkkäri: Hasselpähkinä-crumblea, suklaamoussea, kinuskimoussea, vanilijakakkua ja savustettua omenaa. To-del-la hyvää.

Ennen tätä kokemusta en olisi osannut vastata kysymykseen, että kumpi on parempaa - mouhijärveläinen voi vai ranskalainen vuohenmaitovoi (no se mouhis tietty). Enkä tuntisi tällaista mahtavaa "etujälkiruoka" -konseptia. Eli vähän jälkkäriä ennen jälkkäriä.

Jottei nyt ihan menisi pienten piiperrysannosten esittelyyn niin tässä parit muut viikonlopun annokset:

Perjantai-illan ex-tempore sushit Domossa

Sunnuntain brunssin (ensimmäinen) lautasellinen

Että näin. Tänään sitten onkin nautittu kaurapuuroa aamupalaksi ja työpaikkaruokalan lihapullat. Paluu arkeen.